Olen seurannut huvittuneena tätä Citymarkettien seksilelukohua ja naureskellut avuttomille vanhemmille: Suomessakin näkyy olevan hämmästyttävän paljon aikuisia, jotka oikeasti hätääntyvät, jos pelkäävät joutuvansa selittämään lapselle jotain seksiin liittyvää. Kylläpäs siinä tehdään elämän realiteeteista kumman vaikeaa.
Mutta täytyy sanoa, että tänään meni meidänkin perheemme kasvattajilla sormi suuhun elämän realiteetteja käsiteltäessä. Esikoinen tietää, että isin äiti ja äidin äiti ovat molemmat kuolleet. Esikoinen tietää myös, että papan koira on kuollut, ja ettei koiravanhusta sen vuoksi enää koskaan voi nähdä.
Iloisen itsevarmasti esikoinen kuitenkin totesi, että "minä en koskaan kuole!".
Mitä siihen voi sanoa? Ei kai lapsen illuusiota ikuisesta elämästä voi vielä kolmivuotiaana rikkoa, se olisi jo turhan julmaa ja tarpeetonta. Mutta missä vaiheessa sitten? Milloin vanhemman pitää pakottaa itsestään ne sanat ja ennen kaikkea se ajatus, että kyllä oma lapsikin joskus kuolee?
Tämä on niitä hetkiä, jolloin olisi helpompaa uskoa johonkin satuun.
Mutta täytyy sanoa, että tänään meni meidänkin perheemme kasvattajilla sormi suuhun elämän realiteetteja käsiteltäessä. Esikoinen tietää, että isin äiti ja äidin äiti ovat molemmat kuolleet. Esikoinen tietää myös, että papan koira on kuollut, ja ettei koiravanhusta sen vuoksi enää koskaan voi nähdä.
Iloisen itsevarmasti esikoinen kuitenkin totesi, että "minä en koskaan kuole!".
Mitä siihen voi sanoa? Ei kai lapsen illuusiota ikuisesta elämästä voi vielä kolmivuotiaana rikkoa, se olisi jo turhan julmaa ja tarpeetonta. Mutta missä vaiheessa sitten? Milloin vanhemman pitää pakottaa itsestään ne sanat ja ennen kaikkea se ajatus, että kyllä oma lapsikin joskus kuolee?
Tämä on niitä hetkiä, jolloin olisi helpompaa uskoa johonkin satuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti