Väkivaltakulttuurista

Älkää luulko, että työntäisin lusikkaani Sofi-soppaan, pois se minusta. Mutta jos ihan vähän vain hipaisisi tuota Johanna Korhosen tulkintaa aiheesta.

Pomo kylläkin tervehti aamulla töihin tullessaan, mutta on se joskus ajatuksissaan tainnut posottaa ohi ottamatta katsekontaktia. Eilen joku nainen (!) livahti juna-asemalla edestäni ovesta ja melkein paukautti sen naamalleni. Ja entä minä itse sitten? Auon päätäni täällä pahamaineisessa netissä ja yritän hartiavoimin hiljentää kaikki idiootit toisinajattelijat.

Elämme väkivaltaisessa maailmassa.

Korhosen lista oli tietenkin epätäydellinen, koska kolumnilla on ymmärrettävästi rajattu pituus. Vaikka netti on paha, käytän sitä nyt hyväkseni mainitakseni muutamia puuttumaan jääneitä väkivaltakulttuurin ilmentymiä.

-Kuopukseni tönäisi eilen päiväkodissa tarhakaverinsa kumoon ja purskahti manipuloivasti itkuun, kun hänen käskettiin pyytää anteeksi.

-Työpaikan Amican hinnat ovat nousseet ikävän korkeiksi samaan aikaan, kun laatu on pudonnut keittiöpäällikön vaihtuessa tiuhaan tahtiin.

-Lunta ei vain näy, vaikka on olevinaan talvi.

-Toimistossa on tänään jostain syystä poikkeuksellisen kylmä.

-Aamulla jouduin vaivalloisesti nousemaan pyörän satulasta, avaamaan jalankulkuportin ja taluttamaan pyörän työpaikan sisäpihalle, kun en saapunut tällä kertaa kätevästi yhtä aikaa postiauton kanssa ja päässyt siten livahtamaan sisälle leveämmästä autoportista.

-Joulu-tammikuussa ei aurinkoa pääse näkemään, kun riistäjän kahleissa työpaikalla kuluu päivän ainoa valoisa aika.


Lukijat voivat vapaasti kertoa omista väkivaltaisista kokemuksistaan, josko se vähän helpottaisi murjottua mieltä.