Vaikka väitin, ettei ampuminen enää huvita, raahauduin silkkaa sinnikkyyttäni taas radalle nakuttamaan niitä tuttuja piskuisia reikiä siihen tuttuun pahviin. Mitä siitäkin nyt tulisi, jos harrastaisi vain sellaisia asioita, jotka huvittavat?
Ehkä edellisen kerran shokkiterapiasta oli hyötyä tai sitten nämä menevät muuten vain aalloissa, mutta nythän se alkoi taas luistaa. Jo ensimmäisellä kierroksella olin ihan vedossa (no joo joo, omien keskinkertaisten neitistandardieni mukaisesti, naamat umpeen ruudun sillä puolen).
Niin olin toisellakin. Ja kolmannella. Ja neljännellä.
Vedossa oleminen alkoi nopeasti maistua puulta.
Jos kerran olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei agilityammuntaa ja temppuratoja kannata vielä ottaa repertuaariin liian kovien kaliiberivaatimusten vuoksi enkä toisaalta halua heittää hanskoja tiskiinkään, on keksittävä jotain muuta kiinnostavaa aikansa kuluksi. Niin kuin nyt vaikka päätöntä räiskimistä.
Päätin kokeilla, millaista tulosta syntyisi, jos tyhjentäisin koko lippaan aina samassa ajassa kuin muut kiskaisevat puolikkaan. Jos en pääse temppuradalle, voin edes kuivaharjoitella nopeutta. Reisillehän se pääasiassa meni, mutta olipa hemmetti edes hauskaa. Paukut ehtivät tietenkin loppua kesken, mutta onneksi paikalla on aulista palveluskuntaa kantamassa lisää pökköä pesään. Ja lohdutuksekseni muistutan, että jopa kehnosti räiskitty maalitaulu on nykyään sievempi kuin huolella tähdätty vielä vuosi sitten.
Keskittyminen, rauhallinen hengittäminen ja zen saavat nyt kyllä pitää taukoa, minä haluan oppia ampumaan nopeasti.
Ehkä edellisen kerran shokkiterapiasta oli hyötyä tai sitten nämä menevät muuten vain aalloissa, mutta nythän se alkoi taas luistaa. Jo ensimmäisellä kierroksella olin ihan vedossa (no joo joo, omien keskinkertaisten neitistandardieni mukaisesti, naamat umpeen ruudun sillä puolen).
Niin olin toisellakin. Ja kolmannella. Ja neljännellä.
Vedossa oleminen alkoi nopeasti maistua puulta.
Jos kerran olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei agilityammuntaa ja temppuratoja kannata vielä ottaa repertuaariin liian kovien kaliiberivaatimusten vuoksi enkä toisaalta halua heittää hanskoja tiskiinkään, on keksittävä jotain muuta kiinnostavaa aikansa kuluksi. Niin kuin nyt vaikka päätöntä räiskimistä.
Päätin kokeilla, millaista tulosta syntyisi, jos tyhjentäisin koko lippaan aina samassa ajassa kuin muut kiskaisevat puolikkaan. Jos en pääse temppuradalle, voin edes kuivaharjoitella nopeutta. Reisillehän se pääasiassa meni, mutta olipa hemmetti edes hauskaa. Paukut ehtivät tietenkin loppua kesken, mutta onneksi paikalla on aulista palveluskuntaa kantamassa lisää pökköä pesään. Ja lohdutuksekseni muistutan, että jopa kehnosti räiskitty maalitaulu on nykyään sievempi kuin huolella tähdätty vielä vuosi sitten.
Keskittyminen, rauhallinen hengittäminen ja zen saavat nyt kyllä pitää taukoa, minä haluan oppia ampumaan nopeasti.
Jep. Zenin voi jättää esim. metsään kuuntelemaan kaatuvia puita tai mitänäitänyton.
VastaaPoistaMä luulen, ettei mun kannata kuitenkaan hylätä sitä zeniä metsään kovin karusti. Joudun luultavasti ennemmin tai myöhemmin tekemään jälleen lähempää tuttavuutta sen kanssa, viimeistään silloin, kun pitää opetella ampumaan kunnolla temppuratapyssyillä.
VastaaPoistaTermi "temppurata-ammunta" on kyllä hellyttävä. Taidan lisensoida sen käyttöön.
VastaaPoistaSiitä vain, kunhan huolehdit asianmukaisista viittauksista alkuperäislähteeseen. Haluan glooriaa.
VastaaPoistaEn suosittele opettelemaan ampumaan nopeasti .22:lla. Rytmi kun sitten pysyy samana isommillakin ja osumat leviävät kuin Jokisen eväät. Kokemusta on.
VastaaPoistaNo voi äh, mitä minä sillä kaksikakkosella sitten oikein teen?
VastaaPoistaKaikkee muuta sillä kyl voi treenata. Voi sillä opetella ampumaan nopeesti, mut eri tauluihin (siis aina korkeintaa 1lks/taulu kerrallaa).
VastaaPoistaHohoo, haluaisinpa nähdä kanssa-ampujien ilmeet, kun alan rei'ittää heidänkin taulujaan...
VastaaPoistaAseettoman kaupunkilaisrouvan vaihtoehdot ovat rajalliset.
Kakskakkosella voi opetella ampumaan. Kaikki ne temppurata-ammunnan(R) muut aspektit opetellaan sitten muilla keinoin ja välinein. Mutta jos ei osaa ampua, niitä muita aspekteja ei oikein kannata opetella.
VastaaPoistaNiih.
No voi jumalauta teidän ja teidän ammuntanne kanssa. Mun pitää selvästi etsiä parempi harrastus, jossa ei tarvitse osata niin paljon voidakseen viihtyä.
VastaaPoistaEijei.
VastaaPoistaViihtyminen on täysin irrallaan tosta osaamisesta, tai ainakin sen kiinnittymisaste vaihtelee yksilöittäin. Mutta nakskakkosen anti sille osaamiselle on nimenomaan sen ampumataidon parantaminen, eikä sen kanssa mun mielestä kannata juuri muita juttuja opetella.
Eri asia on sitten se, onko "kannattaa" ollenkaan järkevä sana tässä kontekstissa.
No kerropa mulle sitten ihan rautalangasta, että miten mä pidän yllä mielenkiintoa kaksikakkosella, jos sillä ei voi tehdä mitään muuta kuin opetella ampumaan mutta toisaalta mitään muutakaan työvälinettä ei lähivuosina olisi tarjolla?
VastaaPoistaKun viisaat sanovat, että on ihan turha havitella ensimmäiseksi omaksi pyssyksi mitään muuta. Että jokunen vuosi pitäisi siis opetella ampumaan ja alkaa sen jälkeen tehdä sitten jotain uutta?
Tää ois nyt jotenkin tosi turhautunut kaikkeen just nyt.
No tuota. Ampumaan opettelu on sarka, jota ei ole ihan äkkiä kynnetty. Ja mitä paremmin osaa ampua, sitä helpompi siihen on sitten lisätä kaikkia helvetin sirkustemppuja sitten kun sen aika on. Ja ihan perusammuntaankin saa kummasti lisää mielenkiintoa pikkujipoilla, joihin tosin taitaa olla aika vähäiset mahdollisuudet HSC:llä, ainakaan siinä formaatissa johon mä tutustuin.
VastaaPoistaMutta mä en vieläkään nielisi tuota muutaman vuoden harrastuspakkoa ennen ipsikelpoisen aseen hankkimista. Ainakaan tämänhetkisen lainsäädännön valossa, voi olla tietty että rakkaat kansanedustajamme suuressa viisaudessaan paskovat senkin päälle tuossa keväällä. Mutta sitä kannattaa surra vasta kun paskovat.
Eikös siellä HSC:llä toimi joku IPSC-seura? Eikös siihen voisi liittyä, kai niillä jotain lainapyssyjä on.