Vihreästä

Vihreä on yksi ehdottomista lempiväreistäni, tapaan sanoa, mutta todellisuudessa näin lavea määritelmä on ylettömän yksinkertaistava. Parasta maailmassa ovat luultavasti sitruunankeltainen ja limenvihreä, kunhan kumpaakaan ei ole vesitetty turhan hailakaksi.

Sen sijaan mintunvihreä pitäisi kieltää kokonaan. En ole kuunaan törmännyt mintunvihreään, joka olisi sopinut paikalleen, ellei tarkoitus ole ollut herättää inhonväristyksiä. Mintunvihreässä ei ole mitään hyvää.

Onkin oikeastaan mielenkiintoista, miten pienillä sävyvaihteluilla voi saada aikaan niin suuria eroja. Kuten sanottu, limenvihreä on parasta ja mintunvihreä pahinta, mitä tiedän. Keltaiseen taittuva keväinen vihreä on myös aika kiva, joskin tietenkin jo aika lähellä sitä limenvihreää. Puhtaampi vaaleanvihreä taas alkaa olla jo niillä rajoilla: riippuu asiayhteydestä ja ympäröivistä väreistä. Metsänvihreä on aina turvallinen, mutta vähän tylsä. Kovin tumma sinivihreä voi olla jo aika ruma, vaikkei herätäkään yhtä voimakasta oksennusrefleksiä kuin mintunvihreä.

Toisaalta turkoosi on aivan hyväksyttävä ja jopa piristävä väri, kunhan taas muistetaan riittävä pigmentointi. Mutta turkoosihan on jo vähän aiheen vierestä, moni ihminen kun tuntuu pitävän turkoosia sinisenä. Mikä on kyllä aivan pöyristyttävää.