Harrastaminen on joskus niin kovin vaivalloista, ja jotkin harrastukset ovat selvästi vaivalloisempia kuin toiset.
Otetaan nyt vaikka leipominen. Suurimmat esteet leivontaharrastukseni tiellä liittyvät tarvikkeiden saatavuuteen: vähänkin erikoisempaa tavaraa pitäisi lähteä hakemaan naapurikunnista asti, ellei halua sitten tilata tavaraa umpimähkäisesti netistä vailla hypistelymahdollisuutta.
Nämä ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa satunnaisilla niskastatarttumissessioilla.
Mutta ajatella, jos marsipaanikakkujen leipominen edellyttäisi liittymistä Pääkaupunkiseudun Marsipaanileipojiin? Ja jos järjestöön liittyminen edellyttäisi kahden jäsenen suositukset, etkä satu tuntemaan ennestään ainuttakaan marsipaanileipojaa?
Ja siinä vaiheessa, kun olet Marsipaanileipojiin liittynyt, kuulet juustokakkuharrastuksen ihanuudesta. No mikäs siinä! Tosin juustokakkujen leipominen edellyttää Turvallisen Leipurin statusta, jonka saa käymällä Juustokakkuleipurikurssin. Kurssille pääsee, kunhan on jäsen vaikkapa Helsingin Juustokakkuleipureissa ja on hommannut Juustokakkuvakuutuksen maidon happanemisen varalta. Onneksi Juustokakkuleipureihin voi liittyä melko yksinkertaisella anomuksella ja henkilökohtaisella haastattelulla.
Vaan kuinkas suu pannaan siinä vaiheessa, kun juustokakutkin alkavat jo vähän tympiä ja tekisi mieli kokeilla kääretorttuja? Katsokaas kun kääretortuille on toki oma leivontakurssinsa, joka edellyttää omaa kääretorttuvuokaa, jonka taas saa vasta harjoiteltuaan kääretorttujen leipomista kahdesti kuussa kahden vuoden ajan. Jos edes silloin; todennäköisempää on, että lupa annetaan aluksi vain sokerikakkuvuokaan.
Mikäli jostain saa kuitenkin hommattua lainavuoan, edellyttää Kääretorttukurssille pääsy toki myös Suomen Kääretorttuleipojien Konfederaation alaisen yhdistyksen jäsenyyttä sekä Kääretorttulisenssiä. Eri yhdistyksillä on varsin kirjavia liittymistapoja: toiseen pääsevät vain ammattikoulun kondiittorilinjan hyväksytysti läpäisseet, toiseen pääsevät harrastelijatkin, mutta vain jäsenten suosituksesta. Yhteen pääsee, kyllä vain, suorittamalla yhdistyksen oman Kääretorttuleivonnan peruskurssin.
Älkää nyt ymmärtäkö väärin: on ihan hyvä, ettei ihan ketä tahansa sunnuntaileipureita päästetä myrkyttämään sivullisia leivonnaisillaan. Niillä vuoilla voi todellakin saada paljon ikävää aikaan, jos niiden luovutusta ei mitenkään kontrolloida.
Mutta olisiko tämän kaiken pakko olla ihan näin vaikeaa ja sirpaleista?
Otetaan nyt vaikka leipominen. Suurimmat esteet leivontaharrastukseni tiellä liittyvät tarvikkeiden saatavuuteen: vähänkin erikoisempaa tavaraa pitäisi lähteä hakemaan naapurikunnista asti, ellei halua sitten tilata tavaraa umpimähkäisesti netistä vailla hypistelymahdollisuutta.
Nämä ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa satunnaisilla niskastatarttumissessioilla.
Mutta ajatella, jos marsipaanikakkujen leipominen edellyttäisi liittymistä Pääkaupunkiseudun Marsipaanileipojiin? Ja jos järjestöön liittyminen edellyttäisi kahden jäsenen suositukset, etkä satu tuntemaan ennestään ainuttakaan marsipaanileipojaa?
Ja siinä vaiheessa, kun olet Marsipaanileipojiin liittynyt, kuulet juustokakkuharrastuksen ihanuudesta. No mikäs siinä! Tosin juustokakkujen leipominen edellyttää Turvallisen Leipurin statusta, jonka saa käymällä Juustokakkuleipurikurssin. Kurssille pääsee, kunhan on jäsen vaikkapa Helsingin Juustokakkuleipureissa ja on hommannut Juustokakkuvakuutuksen maidon happanemisen varalta. Onneksi Juustokakkuleipureihin voi liittyä melko yksinkertaisella anomuksella ja henkilökohtaisella haastattelulla.
Vaan kuinkas suu pannaan siinä vaiheessa, kun juustokakutkin alkavat jo vähän tympiä ja tekisi mieli kokeilla kääretorttuja? Katsokaas kun kääretortuille on toki oma leivontakurssinsa, joka edellyttää omaa kääretorttuvuokaa, jonka taas saa vasta harjoiteltuaan kääretorttujen leipomista kahdesti kuussa kahden vuoden ajan. Jos edes silloin; todennäköisempää on, että lupa annetaan aluksi vain sokerikakkuvuokaan.
Mikäli jostain saa kuitenkin hommattua lainavuoan, edellyttää Kääretorttukurssille pääsy toki myös Suomen Kääretorttuleipojien Konfederaation alaisen yhdistyksen jäsenyyttä sekä Kääretorttulisenssiä. Eri yhdistyksillä on varsin kirjavia liittymistapoja: toiseen pääsevät vain ammattikoulun kondiittorilinjan hyväksytysti läpäisseet, toiseen pääsevät harrastelijatkin, mutta vain jäsenten suosituksesta. Yhteen pääsee, kyllä vain, suorittamalla yhdistyksen oman Kääretorttuleivonnan peruskurssin.
Älkää nyt ymmärtäkö väärin: on ihan hyvä, ettei ihan ketä tahansa sunnuntaileipureita päästetä myrkyttämään sivullisia leivonnaisillaan. Niillä vuoilla voi todellakin saada paljon ikävää aikaan, jos niiden luovutusta ei mitenkään kontrolloida.
Mutta olisiko tämän kaiken pakko olla ihan näin vaikeaa ja sirpaleista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti