Jokainen vitsi ei toimikaan

Tuossa taannoin pohdiskelin, olenko valitsemassa poliittista suuntautumistani ihan vain huumorin perusteella: kuinka pinnallista, että ajaudun ajattelemaan vakavista asioista samalla tavalla lähinnä sellaisten tahojen kanssa, jotka sattuvat kertomaan minua naurattavia vitsejä. Niinkö helppo minä olen?

Nyt olen huomannut, etteivät kaikki vitsit sittenkään naurata, vaikka ne olisivat tyylillisesti juuri minulle räätälöityjä. Nimittäin aiemmin liian neutraaliksi ja vain hailakan punavihreäksi tuomitsemani Lehti on sittenkin ottanut raisummin kantaa, ja minusta läppä oli vain tympeä. En siis nauranut muodollisesti hyvälle vitsille, koska en ole samaa mieltä vitsin sisällöstä!

Joku toinen voisi tietenkin pitää tätä lähinnä huolestuttavana merkkinä kyvyttömyydestäni nauraa itselleni. Onhan se tietenkin noinkin, mutta kaikessa selkärangattomuudessani olen tyytyväinen löytäessäni edes jotain rajoja hekotukselleni.

Tosin kyllä se vähän nolottaakin. Olenko minä oikeasti ottamassa jo kantaa? Vieläpä asiassa, joka ei ole itsestäänselvä? En kai sentään. Tässä kuitenkin puhutaan vain huumorista. Voin vielä kiistää kaiken.