Hesarin vieraskynä on lehden parhaimpia palstoja: siellä voi tulla vastaan ihan mitä tahansa. Hiljattain oli se Ahtisaaren pro pakkoruotsi -teksti, ja nyt on sitten pro tunnustuksellinen* uskonnonopetus à la uskonnonpedagogiikan ja -didaktiikan asiantuntijat Antti Räsänen ja Lassi Pruuki.
Minun on tunnustettava, etten pysty suhtautumaan asiaan täysin neutraalisti ja kiihkottomasti: oma ateistinen näkökulmani puskee väkisinkin läpi. On itsestään selvää, etten kannata tunnustuksellista uskonnonopetusta, vaan pitäisin kovinkin paljon jostain yleisemmästä uskontotiedon opetuksesta. Pidettäköön tätä sitten ennakkoasenteena,jota en käsittele faktana jota en ole perustellut itselleni tutkimuksiin vaan ihan omiin fiiliksiini vedoten.
Kirjoittajat väittävät mm., ettei uskonnoton ihminen voi ymmärtää muita uskontoja; tulisi sisäistää ensin oma (?) uskontonsa, ennen kuin voi käydä mielekästä dialogia muiden uskontojen edustajien kanssa. Tästä aiheesta saisin jaariteltua niin pitkän ja polveilevan merkinnän, että hyppään sen kokonaan yli ja siirryn varsinaiseen kummastukseeni:
Ihan oikeasti! Tietoon perustuva opetus olisi jotain aivan uudentyyppistä? Hyvä on, voin kyllä ymmärtää, että oppilaan persoonaa ja emootioita halutaan jotenkin hyödyntää oppimisprosessissa. Mutta millä tavalla se onnistuu vaikkapa fysiikan kaavoja tai valtioiden pääkaupunkeja päntätessä, jos se ei kuitenkaan onnistu uskonnollisia aatesuuntauksia luokiteltaessa? Mikä ihme olisi tämä mystinen ero uskontotiedon ja muiden reaaliaineiden välillä? Puhumattakaan vaikka uskontotieteestä ja matematiikasta?
Onko tämä nyt sitten sitä pedagogiikkaa? En ole ikinä lukenut alaa, joten en haluaisi sännätä tuomitsemaan asiantuntijoiden näkemyksiä. Mutta ihan tällaisen maallistuneen maallikon näkökulmasta tuo kuulostaa aikamoiselta hölynpölyltä.
Pitääkö minun nyt alkaa lukea pedagogiikkakin humpuukitieteiden joukkoon, vai onko kyse tärähtäneistä yksittäistapauksista? Vai enkö minä vain ymmärrä?
*kirjoittajat eivät itse mainitse puolustavansa nimenomaan tunnustuksellista uskonnonopetusta, mutta Hesari käyttää termiä omassa väliotsikossaan kommenttipalstalla.
Minun on tunnustettava, etten pysty suhtautumaan asiaan täysin neutraalisti ja kiihkottomasti: oma ateistinen näkökulmani puskee väkisinkin läpi. On itsestään selvää, etten kannata tunnustuksellista uskonnonopetusta, vaan pitäisin kovinkin paljon jostain yleisemmästä uskontotiedon opetuksesta. Pidettäköön tätä sitten ennakkoasenteena,
Kirjoittajat väittävät mm., ettei uskonnoton ihminen voi ymmärtää muita uskontoja; tulisi sisäistää ensin oma (?) uskontonsa, ennen kuin voi käydä mielekästä dialogia muiden uskontojen edustajien kanssa. Tästä aiheesta saisin jaariteltua niin pitkän ja polveilevan merkinnän, että hyppään sen kokonaan yli ja siirryn varsinaiseen kummastukseeni:
"Uskontotiedon vaarana on kuitenkin aineen rajautuminen pelkästään uskontojen kuvailuun ja luokitteluun. Tällöin uskontotieto edustaisi koulukasvatuksessa aivan uudentyyppistä oppiainetta. Siinä pysyttäydyttäisiin vain tiedossa, kun yleensä oppiaineissa tavoitellaan myös kokonaispersoonan, tunteiden, asenteiden ja toiminnan ulottuvuutta.
Ajatus pelkkien tietojen opiskelusta on utopistinen: modernin oppimistutkimuksen valossa se ei ole mahdollista eikä edes toivottavaa. Tietoa ei koskaan opiskella tai opita puhtaana, vaan se liittyy aina emootioihin, asenteisiin ja toimintavalmiuksiin."
Ihan oikeasti! Tietoon perustuva opetus olisi jotain aivan uudentyyppistä? Hyvä on, voin kyllä ymmärtää, että oppilaan persoonaa ja emootioita halutaan jotenkin hyödyntää oppimisprosessissa. Mutta millä tavalla se onnistuu vaikkapa fysiikan kaavoja tai valtioiden pääkaupunkeja päntätessä, jos se ei kuitenkaan onnistu uskonnollisia aatesuuntauksia luokiteltaessa? Mikä ihme olisi tämä mystinen ero uskontotiedon ja muiden reaaliaineiden välillä? Puhumattakaan vaikka uskontotieteestä ja matematiikasta?
Onko tämä nyt sitten sitä pedagogiikkaa? En ole ikinä lukenut alaa, joten en haluaisi sännätä tuomitsemaan asiantuntijoiden näkemyksiä. Mutta ihan tällaisen maallistuneen maallikon näkökulmasta tuo kuulostaa aikamoiselta hölynpölyltä.
Pitääkö minun nyt alkaa lukea pedagogiikkakin humpuukitieteiden joukkoon, vai onko kyse tärähtäneistä yksittäistapauksista? Vai enkö minä vain ymmärrä?
*kirjoittajat eivät itse mainitse puolustavansa nimenomaan tunnustuksellista uskonnonopetusta, mutta Hesari käyttää termiä omassa väliotsikossaan kommenttipalstalla.
Tietoon perustuva opetus on kyllä eräiden enemmänkin fiil... emotion... kokonaisvaltaisesti opetukseen suhtautuvien persläp... hörh... opettajien mielestä jotain aivan ennenkuulumatonta. Heidän tunneillaan tietoa ei todellakaan opita puhtaana. Näistä saatanoi... pölväst... henkilöistä muistaisin päässeeni eroon vasta lukion jälkeen. Jostain syystä sellaisia torvia ei enää myöhemmin näkynyt, joskin toisenlaisia torvia kylläkin.
VastaaPoistaVoisipa kiinnittää huomiota myös tuohon kohtaan joka minusta näyttää paradoksaaliselta, että yhdessä kappaleessa uskontotieteen opetus olisi yksinomaan tiedon välitystä ja seuraavassa todetaan että se on mahdotonta. Eli silloinhan uskontotieteen opetus ei voisi olla yksinomaan tiedon välitystä...
VastaaPoistaTuossa on mahdollisesti huonosti ilmaistu se ajatus että uskontotieteen opetus menisi sellaiseksi nippelitiedon pänttäämiseksi joka ei liity millään tavalla mihinkään. Toisaalta minusta tuntui että se nykyinen tunnustuksellinenkin opetus oli aika vahvasti tuota (selkeämmän kuvan mistä siinä kaikessa oikein on kyse sai vasta myöhemmin itse selvää ottamalla).
On myönnettävä, että olen etääntynyt jo niin kauas koulumaailmasta, etten oikeastaan edes muista millaista opetus ja sen sisältö jossain peruskoulussa olivatkaan. Lukiokin on jo aika hämärän peitossa. Lisäksi minulla ei ole juuri minkäänlaista aavistusta siitä, millaiseksi tuo hypoteettinen uskontotieto on suunniteltu.
VastaaPoistaTuossa on mahdollisesti huonosti ilmaistu se ajatus että uskontotieteen opetus menisi sellaiseksi nippelitiedon pänttäämiseksi joka ei liity millään tavalla mihinkään.
Miksi uskontotiede olisi enemmän nippelitietoa kuin vaikka historia? Eikö se ole vain kiinni siitä, miten taidokkaasti opetussuunnitelma, oppimateriaalit ja varsinainen opetus toteutetaan? No, nythän minä olen taas itselleni täysin vieraalla maaperällä.
Ja toisaalta, jos siihen halutaan kuitenkin liittää jotain ET-henkistä, olisi oppiaineessa kaiketi selvästi vähemmän nippelitietoa ja selvästi enemmän fiil... emotion... kokonaisvaltaisuutta.
(Saamari, Blogger ei toden totta hyväksy kommenteissa strike-tägiä!)
"Pitääkö minun nyt alkaa lukea pedagogiikkakin humpuukitieteiden joukkoon, vai onko kyse tärähtäneistä yksittäistapauksista? Vai enkö minä vain ymmärrä?"
VastaaPoistaJaa-a, kaverini hurahti hetkeksi pedagogiikkaa lukiessaan kovin oudoksi ja kaikista innovatiivisimmat oivallukset vaikuttivat minusta lähinnä astrologian sukulaisilta. Quote:
"Pedagogina en voi hyväksyä käsitystä, etteikö kuka tahansa voisi oppia mitä tahansa".
Tässä todellisuudessa jonkin aikaa elettyäni olen tullut siihen tulokseen, että synnynnäiset ominaisuudet saattavat rajoittaa joidenkin taitojen oppimista ja joillakin saattaa olla lähimmäisiään enemmän lahjakkuutta joillekin aloille.
Mutta minulla nyt on kuulemma muutenkin näitä vääriä mielipiteitä.
Herja