Vanhenemisella ja joulun lähestymisellä on yllättävän samankaltainen vaikutus: alkaa kaivata jotain perinteisempää, nostalgisempaa, romantisoidumpaa. Joulunahan pitää tietenkin väsäillä olkilyhtyjä, himmeleitä ja muita vanhan kansan koristeita, tai ainakin haaveilla sellaisesta. Ruuanvalmistukseen tulee käyttää runsaasti aikaa ja saksalaiset joululihat pitää hauduttaa hyvin ja käsitellä monin tavoin.
Näin ikääntyneenä olen lisäksi alkanut kiinnostua paluusta ruuan alkulähteelle. Minä olen aina ollut se tyypillinen luonnosta ja raaka-aineista vieraantunut kaupunkilainen, vaikken olekaan isosta kaupungista kotoisin. Kerrostalossa olen kuitenkin asunut lähes aina ja ruoka on ollut sitä, mitä kaupasta löytyy. Leipomaan olen opetellut kypsällä iällä, mutta ruuanlaiton perusteet ovat ihan hukassa. Jos minulle lykättäisiin eteen vasta tapettu riistaeläin, menisi sormi pahasti suuhun.
Perheen perustaminen ja lasten kasvaminen on vaikuttanut selvästi myös kotifasistin vaistoihin: mies on päättänyt opettaa lapset metsästämään, kunhan vielä vähän keräävät vuosia taakseen. Tätä ei tietenkään mitenkään estä se tosiasia, ettei kotifasisti ole ikinä metsästänyt - hän ajatteli opetella sen ensin.
Ja nyt on myönnettävä, että minäkin haluaisin. Puhdasta luontoa, villejä ja vapaita eläimiä, saalistuksen ikiaikaista huumaa. En millään tavalla aio huomioida sitä, että todennäköisyydesti metsässä olisi kylmää, märkää, epämukavaa ja tavattoman tylsää, kun mitään elukoita ei näy missään. Sekä raivostuttavaa, kun ei sitten millään osu.
Villin eläimen selättämisen nostattaman voitonriemun lisäksi, nainen kun olen, ajatus ikioman riistan nylkemisestä ja muusta preparoinnista ruokailua varten on suorastaan hurmaava. Tätä ei tietenkään mitenkään estä se tosiasia, etten osaa tehdä sitä - kai vanhakin voi vielä oppia?
Meidän perheessämme nyt kuitenkin rakastetaan lihaa, joskin esikoinen on vaarallisen lähellä kasvissyöntiä ryhdyttyään nirsoilemaan ja hylkimään jokseenkin kaikkea paitsi leipää, juustoa, porkkanoita ja bratwurstia. Kuopus on sen sijaan järkyttävä proteiinisyöppö: neiti vetäisi pelkkää pihviä, jos saisi, ja syökin aterialla enemmän lihaa kuin muut yhteensä. Kyllähän rääpäleelle kelpaa kaikki muukin, mutta vasta sitten, kun talo on tyhjennetty lihasta. No, kyllä kalakin kelpaa.
Mikä äiti minä olen, jos en saa metsästettyä kasvavalle lapselle omaa pihviä?
Näin ikääntyneenä olen lisäksi alkanut kiinnostua paluusta ruuan alkulähteelle. Minä olen aina ollut se tyypillinen luonnosta ja raaka-aineista vieraantunut kaupunkilainen, vaikken olekaan isosta kaupungista kotoisin. Kerrostalossa olen kuitenkin asunut lähes aina ja ruoka on ollut sitä, mitä kaupasta löytyy. Leipomaan olen opetellut kypsällä iällä, mutta ruuanlaiton perusteet ovat ihan hukassa. Jos minulle lykättäisiin eteen vasta tapettu riistaeläin, menisi sormi pahasti suuhun.
Perheen perustaminen ja lasten kasvaminen on vaikuttanut selvästi myös kotifasistin vaistoihin: mies on päättänyt opettaa lapset metsästämään, kunhan vielä vähän keräävät vuosia taakseen. Tätä ei tietenkään mitenkään estä se tosiasia, ettei kotifasisti ole ikinä metsästänyt - hän ajatteli opetella sen ensin.
Ja nyt on myönnettävä, että minäkin haluaisin. Puhdasta luontoa, villejä ja vapaita eläimiä, saalistuksen ikiaikaista huumaa. En millään tavalla aio huomioida sitä, että todennäköisyydesti metsässä olisi kylmää, märkää, epämukavaa ja tavattoman tylsää, kun mitään elukoita ei näy missään. Sekä raivostuttavaa, kun ei sitten millään osu.
Villin eläimen selättämisen nostattaman voitonriemun lisäksi, nainen kun olen, ajatus ikioman riistan nylkemisestä ja muusta preparoinnista ruokailua varten on suorastaan hurmaava. Tätä ei tietenkään mitenkään estä se tosiasia, etten osaa tehdä sitä - kai vanhakin voi vielä oppia?
Meidän perheessämme nyt kuitenkin rakastetaan lihaa, joskin esikoinen on vaarallisen lähellä kasvissyöntiä ryhdyttyään nirsoilemaan ja hylkimään jokseenkin kaikkea paitsi leipää, juustoa, porkkanoita ja bratwurstia. Kuopus on sen sijaan järkyttävä proteiinisyöppö: neiti vetäisi pelkkää pihviä, jos saisi, ja syökin aterialla enemmän lihaa kuin muut yhteensä. Kyllähän rääpäleelle kelpaa kaikki muukin, mutta vasta sitten, kun talo on tyhjennetty lihasta. No, kyllä kalakin kelpaa.
Mikä äiti minä olen, jos en saa metsästettyä kasvavalle lapselle omaa pihviä?
Sää tarviit ihan oikeasti KUNNOLLISEN lihanuijan.
VastaaPoistaMikään alle 2 kg ei ole sitä.
Mitä, mollaatko sä kotifasistin ddr-perintönuijaa? Mä en nuijien koosta piittaa, meillä tuo lihan hakkaaminen on ihan selvää miesten hommaa. Siinähän huhkii.
VastaaPoista"Lihan hakkaaminen on ihan selvää miesten hommaa."
VastaaPoistaJoo-o.
Kylläpäs tähän tärppiin tarttuminen kesti, hidasta väkeä siellä ruudun sillä puolella. Olisi pitänyt varmaan kirjoittaa jotain Sofista, niin olisi tullut enemmän vipinää. Jos kohta silloinkaan.
VastaaPoistamulla tuli niin elävästi mieleen Luolakarhun klaani kirja/leffa kun luin noita teidän metsästyssuunnitelmia... :D
VastaaPoista