torstaina, helmikuuta 03, 2011

Täyslikvidointi

Tällä viikolla saimme jälleen yhden aivan liian kalliin muuttotarjouksen - ei ole kyllä halpaa kuljettaa maallista omaisuuttaan mantereelta toiselle. 6000 euroa? Kamoon! Sitä hetken aikaa surtuamme päätimme, että ei sitten, tana. Pitäkää tunkkinne.

Niin paljon kuin ajatus kaiken omaisuuden myymisestä / kierrätyksestä stressasikin, raja se on minunkin mukavuuteni hinnalla. Niinpä päätimme sitten haistattaa muuttofirmoille pitkät ja luopua kaikesta, mitä emme saa lentokoneella matkatavaroissa vietyä.

(No, myönnän kyllä, että olemme nyt lipsumassa yhden postitse tai kuriirin avulla lähetettävän kirjapaketin suuntaan - mutta siinä se!)

Nyt on sitten feisbukissa enemmän tai vähemmän alustavasti käyty jo omaisuudesta kauppaa. Toisaalta samoihin aikoihin saksalainen verkkokauppa menetti neljä tilavaa matkalaukkua ja sai tilalle tukun rahaa. Tavaroiden likvidointi alkoi siis uusien tavaroiden ostamisella. No, eiköhän se tästä ala vähenemäänkin.

Tämän kaiken jälkeen se iski ensimmäisen kerran: pakokauhu. Nuo viinilasit! Lempilasini! Tuo ihana kaappi! Lempikaappini! Tämä onkin siis totta. Ne eivät enää kuulu minulle, jotain on peruuttamattomasti muuttumassa.

Missä välissä minä oikein keksin jonnekin Kiinaan lähteä?! Ilman kaikkia tuttuja ja turvallisia tavaroitani?! Kenen idea tämä nyt oikein oli?!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen hinta, muutamia muuttohommia työn puolesta kyselleenä ei tosin yllätä. Esim. osapuilleen 200kg painavan kaapin siirto samassa rakennuksessa yhden kerroksen verran ylöspäin kerroksesta toiseen olisi kustantanut arvion mukaan noin 600€. Että 6000 koti-irtaimiston siirrosta Kiinaan on ihan linjassa, jos ei peräti edullinen :)

    Ei sillä että mulla henkkoht mitään kokemusta olisi muusta kuin Suomensisäisistä muutoista, mutta voisin kuvitella, että tuo irtaimiston nollaus on hyvä vaihtoehto. Jos vielä sitten kun (jos?) muutatte takaisin Suomeen, niin toinen suunta maksaisi saman verran.

    Älä huoli, siinä vaiheessa kun tavarat on hukattu ja jäljellä olevat pakattu niihin neljään laukkuun, niin olo saattaa olla peräti huojentunut.

    VastaaPoista
  2. Tosta hinnasta noin puolet koostuu pakkauskuluista: se olisi sellainen avaimet käteen -tyyppinen palvelu, jossa kaverit pakkaa kaiken hyllystä laatikoihin. Kyllä me pyydettiin tarjous sellaisestakin, että itse pakattaisiin, mutta ovat vähän nihkeitä sellaisia antamaan.

    Särkyvän tavaran pakkaaminen on tietty ammattilaiselle helpompaa, tulliselvitystäkään ei firma voi tehdä ellei ole itse pakannut laatikoita. Ja tietty vakuutuskaan ei kata, jos ei ole ammattilaisen pakkaama. Joten ei siitä sitten kai pääse mihinkään.

    Toiveissa olisi, että Kiinasta olisi edes pikkuisen halvempaa muuttaa takaisin Suomeen (tai jonnekin), kun se paikallinen pakkaajaväki on aika paljon edullisempaa. Kuljetus nyt tietty maksaa saman verran lähtömaasta riippumatta.

    VastaaPoista