(Hetken aikaa harkitsin otsikoksi Erikin suosikkisitaattia Suomen kansan virtuoosiverbaalikolta Seppo Rädyltä: "Saksa on paska maa". Oma Saksa-aiheinen suosikkini taas on lentävä mattinykäsmi: "Itävalta-Saksa on mun toinen kotimaa". En sitten päätynyt kumpaankaan, jotten antaisi itsestäni vääränlaisia mielikuvia.)
Vasta sunnuntaina kotiuduttiin mökkireissulta, ja nyt pikkuneiti Herrmann pääsee jälleen matkaan. Tänään pieni perheemme nousee Katajanokan terminaalista viikinkilaivaan kohti Tukholmaa suunnistakseen sieltä autolla kohti eteläisen Ruotsin Trelleborgia ja laivaa Saksan Sassnitziin. Sassnitzista sitten ajetaan puolikuolleina ja rättiväsyneinä Rothemühliin esittelemään pientä neitokaista Saksan-papalle ja -sedälle.
Mellakin on nyt sitten virallisesti saksalainen, eilen nimittäin kävimme suurlähetystössä laittamassa neidin nimen Erikin passiin. Tarjoutuivat siinä samalla liittämään Mellan minunkin suomalaiseen passiini, mikä kuulosti jokseenkin oudolta: onko Saksan suurlähetystöllä todella valtuudet lisätä Suomen kansalaisten passeihin toisten Suomen kansalaisten nimiä? Kieltäydyimme tarjouksesta ja marssimme sen sijaan poliisiasemalle hoitamaan saman.
Poliisiasemalla sitten kävikin ilmi, ettei Suomessa lasten nimien lisääminen vanhempien passiin ollut aivan yhtä yksinkertaista kuin Saksassa: minun piti hakea kokonaan uusi passi itselleni. Ja sehän tietenkin kestää pari viikkoa. Onneksi tyttönen on nyt kuitenkin jo Erikin passissa, eli tyllerön matka ei tyssää heti ensimmäiselle rajalle. Ja onneksi emme antaneet suurlähetystön tehdä passilleni mitään, olisivat vain mokomat sorkkimisellaan tehneet siitä epävalidin. Olisin siinä sitten pahimmassa tapauksessa jäänyt lehdelle soittelemaan perheen saksalaisvahvistusten ylittäessä rajoja.
Kaikkia matkavalmisteluja ei ole vielä aivan hoidettu, pakkaamisesta nyt puhumattakaan. Jo aiemminkin olemme onnistuneet jättämään auton papereiden hankkimisen viime tinkaan, mutta tämä oli nyt ennätyksellisen myöhäinen herääminen. Ulkomaille lähdettäessä kun tarvitaan lappusia kahdesta paikasta, auton oikealta omistajalta (lue: lainanantaja eli pankki) sekä vakuutusyhtiöltä. Pankkiin soitin jo äsken saadakseni faksilla valtakirjan (normaalisti se lähetettäisiin postitse, mutta tässä tapauksessa, heh, ei), kohta pitäisi pakata Mella vaunuun jä lähteä vakuutusyhtiöön hakemaan green cardia. Voi tätä byrokratiaa! No, kahden paperin hankkiminen ei vielä ole ylivoimaista. Varsinkin, kun se olisi oikeasti tätä helpompaa. Jos olisin hoitanut ne asianmukaisesti ajallaan, olisin voinut vain tilata ne netistä kotiin.
Mutta, pidemmittä puheitta, olisi aika lopetella ja ryhtyä hommiin. En malta odottaa, että pääsen maistelemaan Viikkarin Food Courtin alkupala- ja jälkiruokabuffettia!
Vasta sunnuntaina kotiuduttiin mökkireissulta, ja nyt pikkuneiti Herrmann pääsee jälleen matkaan. Tänään pieni perheemme nousee Katajanokan terminaalista viikinkilaivaan kohti Tukholmaa suunnistakseen sieltä autolla kohti eteläisen Ruotsin Trelleborgia ja laivaa Saksan Sassnitziin. Sassnitzista sitten ajetaan puolikuolleina ja rättiväsyneinä Rothemühliin esittelemään pientä neitokaista Saksan-papalle ja -sedälle.
Mellakin on nyt sitten virallisesti saksalainen, eilen nimittäin kävimme suurlähetystössä laittamassa neidin nimen Erikin passiin. Tarjoutuivat siinä samalla liittämään Mellan minunkin suomalaiseen passiini, mikä kuulosti jokseenkin oudolta: onko Saksan suurlähetystöllä todella valtuudet lisätä Suomen kansalaisten passeihin toisten Suomen kansalaisten nimiä? Kieltäydyimme tarjouksesta ja marssimme sen sijaan poliisiasemalle hoitamaan saman.
Poliisiasemalla sitten kävikin ilmi, ettei Suomessa lasten nimien lisääminen vanhempien passiin ollut aivan yhtä yksinkertaista kuin Saksassa: minun piti hakea kokonaan uusi passi itselleni. Ja sehän tietenkin kestää pari viikkoa. Onneksi tyttönen on nyt kuitenkin jo Erikin passissa, eli tyllerön matka ei tyssää heti ensimmäiselle rajalle. Ja onneksi emme antaneet suurlähetystön tehdä passilleni mitään, olisivat vain mokomat sorkkimisellaan tehneet siitä epävalidin. Olisin siinä sitten pahimmassa tapauksessa jäänyt lehdelle soittelemaan perheen saksalaisvahvistusten ylittäessä rajoja.
Kaikkia matkavalmisteluja ei ole vielä aivan hoidettu, pakkaamisesta nyt puhumattakaan. Jo aiemminkin olemme onnistuneet jättämään auton papereiden hankkimisen viime tinkaan, mutta tämä oli nyt ennätyksellisen myöhäinen herääminen. Ulkomaille lähdettäessä kun tarvitaan lappusia kahdesta paikasta, auton oikealta omistajalta (lue: lainanantaja eli pankki) sekä vakuutusyhtiöltä. Pankkiin soitin jo äsken saadakseni faksilla valtakirjan (normaalisti se lähetettäisiin postitse, mutta tässä tapauksessa, heh, ei), kohta pitäisi pakata Mella vaunuun jä lähteä vakuutusyhtiöön hakemaan green cardia. Voi tätä byrokratiaa! No, kahden paperin hankkiminen ei vielä ole ylivoimaista. Varsinkin, kun se olisi oikeasti tätä helpompaa. Jos olisin hoitanut ne asianmukaisesti ajallaan, olisin voinut vain tilata ne netistä kotiin.
Mutta, pidemmittä puheitta, olisi aika lopetella ja ryhtyä hommiin. En malta odottaa, että pääsen maistelemaan Viikkarin Food Courtin alkupala- ja jälkiruokabuffettia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti