Tämän aamun Hesari muistutti isolla jutulla siitä, että vuoden kuluttua analogisen television on määrä sammua. Siihen mennessä kunnon kansalaiset hankkivat itselleen digitelevision tai -sovittimen, jotta voivat jatkaa suosikkiohjelmiensa seuraamista.
Kyseiseen sammumiseen esitettiin Hesarinkin artikkelissa hienoisia epäilyksiä, mutta oletetaan nyt, että se todella tapahtuu. Pitäisiköhän mennä boksikauppaan tässä vuoden sisällä? En ole oikeastaan ihan niin varma asiasta. Haluanko minä digitelevisiota?
Minulla on jopa hieman kokemusta digeilystä, ostimme nimittäin antennisovittimen puolisentoista vuotta sitten. Se ei ollut hyvä kokemus, ja nyttemmin kaapelitalossa asuessamme sovittimesta on tullut käyttökelvoton (aikamoinen miinus jo sinänsä). Toisin sanoen kovin montaa kuukautta mokomaa laitetta ei ehditty käyttää, mikä ei kyllä harmita yhtään.
Eipä se boksi mikään kallis ollut, mutta aikamoinen pettymys siitä huolimatta. Eniten harmia oli siitä, että se piti buutata kerran viikossa: johto piti kiskaista irti, koska muuten laite ei enää suostunut menemään päälle. Tämä tarkoitti sitä, että kolmen viikon Kuuban matkan aikana ainoastaan ensimmäisen viikon sarjat tulivat nauhalle. Kahden seuraavan viikon ajalta dvd-tallentimen kovalevy oli täynnä ainoastaan mustaa kuvaruutua.
Moisista kokemuksista kimpaantuneena päätin olla hankkimatta uutta laitetta, kunnes tekniikka on kehittynyt säädylliseksi. Miten jotain tuollaista voidaan edes myydä kuluttajille laillisesti? No, onhan tuosta jo se puolitoista vuotta, mutta eipä taida digi-tv-teknologia olla vieläkään kelvollista. Ainakin sitä tunnutaan jatkuvasti kritisoivan mediassa. Omakohtainen kokemus nyt tietenkin puuttuu, mutta kuinka monta boksia ja televisiota pitää ostaa, ennen kuin voi luotettavasti sanoa niiden toimivan kelvottomasti?
Nyt mielessä siintääkin houkutteleva mahdollisuus täysin televisiottomaan elämään. Mitä jos ei lähtisikään enää mukaan digihössötykseen, vaan tekisi jotain muuta ajallaan? Televisiottomuus ei ole mitenkään kauhean radikaalia, ovathan monet kaverit eläneet sellaista elämää vuosia. Mutta minun perheessäni ja omassa taloudessani on aina ollut televisio, enkä ole siis oikein päässyt kokeilemaan elämää ilman. Osaisikohan sitä?
Yksi motivaatio televisiosta luopumiseen on Mella. Tyttö on huolestuttavasti alkanut tapittaa keskittyneesti päällä olevaa televisiota, sen verran kiinnostavia liikkuvat ja äänekkäät kuvat jo ovat. Ei hyvä!
Vanha televisioromumme toki voisi toki jäädä, emmehän halua lakata katsomasta dvd-elokuvia. Mellakin voisi kasvaessaan yhä katsoa Erikin minulle ostamaa Olipa kerran elämä -tv-sarjaa levyltä.
Kyseiseen sammumiseen esitettiin Hesarinkin artikkelissa hienoisia epäilyksiä, mutta oletetaan nyt, että se todella tapahtuu. Pitäisiköhän mennä boksikauppaan tässä vuoden sisällä? En ole oikeastaan ihan niin varma asiasta. Haluanko minä digitelevisiota?
Minulla on jopa hieman kokemusta digeilystä, ostimme nimittäin antennisovittimen puolisentoista vuotta sitten. Se ei ollut hyvä kokemus, ja nyttemmin kaapelitalossa asuessamme sovittimesta on tullut käyttökelvoton (aikamoinen miinus jo sinänsä). Toisin sanoen kovin montaa kuukautta mokomaa laitetta ei ehditty käyttää, mikä ei kyllä harmita yhtään.
Eipä se boksi mikään kallis ollut, mutta aikamoinen pettymys siitä huolimatta. Eniten harmia oli siitä, että se piti buutata kerran viikossa: johto piti kiskaista irti, koska muuten laite ei enää suostunut menemään päälle. Tämä tarkoitti sitä, että kolmen viikon Kuuban matkan aikana ainoastaan ensimmäisen viikon sarjat tulivat nauhalle. Kahden seuraavan viikon ajalta dvd-tallentimen kovalevy oli täynnä ainoastaan mustaa kuvaruutua.
Moisista kokemuksista kimpaantuneena päätin olla hankkimatta uutta laitetta, kunnes tekniikka on kehittynyt säädylliseksi. Miten jotain tuollaista voidaan edes myydä kuluttajille laillisesti? No, onhan tuosta jo se puolitoista vuotta, mutta eipä taida digi-tv-teknologia olla vieläkään kelvollista. Ainakin sitä tunnutaan jatkuvasti kritisoivan mediassa. Omakohtainen kokemus nyt tietenkin puuttuu, mutta kuinka monta boksia ja televisiota pitää ostaa, ennen kuin voi luotettavasti sanoa niiden toimivan kelvottomasti?
Nyt mielessä siintääkin houkutteleva mahdollisuus täysin televisiottomaan elämään. Mitä jos ei lähtisikään enää mukaan digihössötykseen, vaan tekisi jotain muuta ajallaan? Televisiottomuus ei ole mitenkään kauhean radikaalia, ovathan monet kaverit eläneet sellaista elämää vuosia. Mutta minun perheessäni ja omassa taloudessani on aina ollut televisio, enkä ole siis oikein päässyt kokeilemaan elämää ilman. Osaisikohan sitä?
Yksi motivaatio televisiosta luopumiseen on Mella. Tyttö on huolestuttavasti alkanut tapittaa keskittyneesti päällä olevaa televisiota, sen verran kiinnostavia liikkuvat ja äänekkäät kuvat jo ovat. Ei hyvä!
Vanha televisioromumme toki voisi toki jäädä, emmehän halua lakata katsomasta dvd-elokuvia. Mellakin voisi kasvaessaan yhä katsoa Erikin minulle ostamaa Olipa kerran elämä -tv-sarjaa levyltä.
Televisiottomuuden kokeilu kannattaa ainakin. Ensin vaikka viikoksi tai kuukaudeksi vain olla itsepäisesti katsomatta mitään ohjelmia, vaikka kuinka olisi se lempi sarja tai ainutlaatuinen dokumentti tulossa. Kun oppii olemaan lukematta TV-ohjelmalistaa, niin ei myöskään harmita se, mitä missaa.
VastaaPoistaJos ei tunnu hyvältä, niin sitten ei kun lukemaan jostain tekniikan maailmasta, että mikä laite toimii parhaiten.
Itselläni mahdollisen TV:n töllötyksen on korvannut varsin tehokkaaasti netin käyttö ja vuokra/teatterileffat. Tiedä sitten onko se paljon parempi tapa viettää aikaa, mutta ehkä vähän enemmän aktivoiva.
Niin siis taustaa tuntemattomammille: minulla ei ole koskaan ollut omaa TV:tä, TV:ttömässä taloudessa olen elänyt vuodesta -96.