Alkuun pakollinen raportti, joka edellisestä tekstistä unohtui: Mella otti ensimmäiset askelensa ilman tukea mökillä viime maanantaina, siis viikko sitten. Jo aiemmin neiti oli ottanut yksittäisiä askelia pöydältä hyllylle ja sylistä sohvalle jne., mutta viikko sitten pimu otti kokonaista kolme tai neljä askelta (tarkasta määrästä on hieman epäselvyyttä) kohti takkatulta. Älkää huolestuko, takan edessä oli kyllä penkki, joka esti pimua pääsemästä lähelle liian kuumia paikkoja.
Sittemmin tuota tepastelua onkin harjoiteltu ahkerasti.
Seuraava teema. Reilu viikko sitten, pallogrillikauden avajaisissa, söin pikkuisen mämmiä ihan vain perinteiden pakosta. Joka vuosi minä sitä maistan, tai siis lähinnä sotken hieman mämmiä kerman ja sokerin joukkoon. Joka vuosi muistan taas, että enhän minä edes pidä mämmistä. Joka vuosi kuitenkin odotan, että ehkä tänä vuonna yhtäkkiä huomaankin nauttivani tuosta suuresta herkusta.
Arvatkaapas mitä. Tänä vuonna minä oikeasti sitten huomasin pitäväni mämmistä! En vielä sillä ensimmäisellä maistiaiskerralla, mutta sitten Keski-Suomessa mummolassa maistaessani. Mutta arvatkaapas mikä on vielä ihmeellisempää. Mella suorastaan rakastaa mämmiä! Eikä typykkä edes saanut joukkoon kermaa tai ainuttakaan sokerimurusta. Siitä se pimu vain pisteli menemään, suoraan lusikalla pakkauksesta. Söi vaikka kuinka paljon.
Niinpä meidän piti heti Helsinkiin palattuamme ostaa ihan itse kokonainen mämmilaatikko. Siinä sitten istuimme kolmestaan Mellan ja Erikin kanssa ja söimme koko boksin yhdellä istumalla. Jo on aikoihin eletty.
Sitten vielä yhteen asiaan, eli hoitoon. Mellan päiväkotiaika alkaa tällä viikolla, ja se kouristaa sydämestä. Keskiviikkona menen tytön kanssa joksikin aikaa katselemaan meininkiä, torstaina ja perjantaina pimu taas jätetään päiväkotiin jo muutamaksi tunniksi ihan yksinään. Tuntuu niin hurjalta, vaikka Mella onkin todella sopeutuvainen lapsi.
Koin pienen hoitoherätyksen tuossa pääsiäisen alla, kun kävimme isäni luona. Isä toisti jo aiemmin tekemänsä ehdotuksen, että voisimme joskus jättää Mellan heille hoitoon ja vaikka yöksikin. Ajatus tuntui tuolloin suorastaan järkyttävältä, eiväthän nyt kunnolliset vanhemmat voi lähteä hurvittelemaan keskenään ja jättää lastaan hoitoon ihan vieraaseen paikkaan.
Kunnes sitten vasta kotimatkalla tuli mieleen, että ehkä Mellan mummola (pappala?) ei sittenkään ole ihan vieras paikka. Jos nyt tarkemmin ajattelen, niin kyllä tässä maailmassa varmaan lapset ovat ennenkin olleet mummolassa hoidossa, jopa ihan yötä. Ehkä se ei olekaan niin luonnotonta. Ehkäpä on jopa Mellan oikeus käydä välillä vähän papankin luona, olla jopa yötä. Ehkä vanhemmuutemme ja suhteemme lapseemme kestää sen, että tytöllä voi olla hyvä suhde myös muihin sukulaisiin.
Tästä riemastuneena ryhdyin jo suunnittelemaan kaikkea, mitä joskus kesällä ehtisikään Keski-Suomessa tehdä kun Mella on papan luona kylässä. Voisi esimerkiksi, öö, syödä yhden aterian keskeytyksettä. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan. Tai olisikohan ensi kesänä jossain hyvää kesäteatteri-puskafarssia?
Sittemmin tuota tepastelua onkin harjoiteltu ahkerasti.
Seuraava teema. Reilu viikko sitten, pallogrillikauden avajaisissa, söin pikkuisen mämmiä ihan vain perinteiden pakosta. Joka vuosi minä sitä maistan, tai siis lähinnä sotken hieman mämmiä kerman ja sokerin joukkoon. Joka vuosi muistan taas, että enhän minä edes pidä mämmistä. Joka vuosi kuitenkin odotan, että ehkä tänä vuonna yhtäkkiä huomaankin nauttivani tuosta suuresta herkusta.
Arvatkaapas mitä. Tänä vuonna minä oikeasti sitten huomasin pitäväni mämmistä! En vielä sillä ensimmäisellä maistiaiskerralla, mutta sitten Keski-Suomessa mummolassa maistaessani. Mutta arvatkaapas mikä on vielä ihmeellisempää. Mella suorastaan rakastaa mämmiä! Eikä typykkä edes saanut joukkoon kermaa tai ainuttakaan sokerimurusta. Siitä se pimu vain pisteli menemään, suoraan lusikalla pakkauksesta. Söi vaikka kuinka paljon.
Niinpä meidän piti heti Helsinkiin palattuamme ostaa ihan itse kokonainen mämmilaatikko. Siinä sitten istuimme kolmestaan Mellan ja Erikin kanssa ja söimme koko boksin yhdellä istumalla. Jo on aikoihin eletty.
Sitten vielä yhteen asiaan, eli hoitoon. Mellan päiväkotiaika alkaa tällä viikolla, ja se kouristaa sydämestä. Keskiviikkona menen tytön kanssa joksikin aikaa katselemaan meininkiä, torstaina ja perjantaina pimu taas jätetään päiväkotiin jo muutamaksi tunniksi ihan yksinään. Tuntuu niin hurjalta, vaikka Mella onkin todella sopeutuvainen lapsi.
Koin pienen hoitoherätyksen tuossa pääsiäisen alla, kun kävimme isäni luona. Isä toisti jo aiemmin tekemänsä ehdotuksen, että voisimme joskus jättää Mellan heille hoitoon ja vaikka yöksikin. Ajatus tuntui tuolloin suorastaan järkyttävältä, eiväthän nyt kunnolliset vanhemmat voi lähteä hurvittelemaan keskenään ja jättää lastaan hoitoon ihan vieraaseen paikkaan.
Kunnes sitten vasta kotimatkalla tuli mieleen, että ehkä Mellan mummola (pappala?) ei sittenkään ole ihan vieras paikka. Jos nyt tarkemmin ajattelen, niin kyllä tässä maailmassa varmaan lapset ovat ennenkin olleet mummolassa hoidossa, jopa ihan yötä. Ehkä se ei olekaan niin luonnotonta. Ehkäpä on jopa Mellan oikeus käydä välillä vähän papankin luona, olla jopa yötä. Ehkä vanhemmuutemme ja suhteemme lapseemme kestää sen, että tytöllä voi olla hyvä suhde myös muihin sukulaisiin.
Tästä riemastuneena ryhdyin jo suunnittelemaan kaikkea, mitä joskus kesällä ehtisikään Keski-Suomessa tehdä kun Mella on papan luona kylässä. Voisi esimerkiksi, öö, syödä yhden aterian keskeytyksettä. Muulloinkin kuin päiväuniaikaan. Tai olisikohan ensi kesänä jossain hyvää kesäteatteri-puskafarssia?
no miten meni sopeuttamisreissut päiväkotiin? :)
VastaaPoista