Olen nopea kirjoittamaan, mikäli saan käyttää 10-sormijärjestelmää. Nyt alkaakin välillä näyttää siltä, että bloggaajan urani jatkuvuus on kiinni uuden kirjoitusmetodin oppimisesta: pitäisi kehittää jonkinlainen 5-sormijärjestelmä. Neila on nimittäin niin paha sylivauva, ettei kahta kättä ole oikeastaan koskaan vapaana.
En minä muista Mellan olleen samanlainen. Neila parkuu ja parkuu, mutta heti syliin päästyään nukahtaa tyytyväisenä. Kaikkein parasta on, jos pää saa vielä retkottaa epäergonomisesti maata kohti ja pikkuruisen käsivarren saa työnnettyä äidin kainaloon. Rääpäleellä ei siis ole mitään hätää huutaessaan, kunhan vain haluaa vähän parempaa palvelua.
Aina välillä yritän huijata ja laskea neidin sohvalle heti, kun kuorsaus alkaa kuulua käsivarrelta. Silloin tällöin harhautus onnistuukin parin minuutin ajan, kunnes Neilikka herää ja tajuaa tulleensa petetyksi. Täytyy vain toivoa, että kohta perheen pieninkin alkaa harjoitella kaikenlaisia uusia liikkeitä, jolloin syli on jo aivan liian tylsä paikka ja kierimiseen soveltuva lattia paljon jännittävämpi.
Olisihan tässä voinut tosiaan kirjoitella useamminkin, jos olisi ollut käsiä vapaana. Olenhan minä Neilan syntymän jälkeen ehtinyt jo käymään kerran Kalliossa baarissa sekä kerran yksissä tupareissa ja jatkoilla tumtum-yökerhossa pilkkuun asti. Minä, imeväisikäisen äiti. Niin, ja olihan tässä yhdet nimiäisjuhlatkin, jotka menivät hyvin siitä huolimatta että jostain käsittämättömästä syystä jännitin niitä etukäteen kamalasti.
Jotenkin ei vain saa sanoja taipumaan mitenkään fiksuun tai kiinnostavaan muotoon. Kuka nyt oikeasti jaksaisi lukea raportteja hiekkalaatikolta, nimiäisjuhlista tai säyseästä baari-illasta? Tai varmasti jaksaisi, jos äitiydestä pöhöttyneet aivoni saisivat muodostettua niistä hilpeitä tapahtumia. Kirjoituksissa kun muoto taitaa mennä sisällön ohi, mitä viihdyttävyyteen tulee. Ihan oikeasti. Joten ehkä en juuri nyt yritä sen kummemmin, kun ei pää taivu.
Sanonpahan vain, että oli muuten hemmetin hieno kevätilma tänä aamuna hiekkalaatikolla, tuli oikein toiveikas olo. Joku päivä ei tarvita enää toppahaalareita! Potalla voi käydä ilman suurempaa akrobatiaa! Joskus voi jopa imettää ulkona! Kun se päivä koittaa, toivotan kaikki tutut ja tuntemattomat piknikille Pikku Huopalahden rantanurmikoille. Ne ovat aika kivoja kesällä.
En minä muista Mellan olleen samanlainen. Neila parkuu ja parkuu, mutta heti syliin päästyään nukahtaa tyytyväisenä. Kaikkein parasta on, jos pää saa vielä retkottaa epäergonomisesti maata kohti ja pikkuruisen käsivarren saa työnnettyä äidin kainaloon. Rääpäleellä ei siis ole mitään hätää huutaessaan, kunhan vain haluaa vähän parempaa palvelua.
Aina välillä yritän huijata ja laskea neidin sohvalle heti, kun kuorsaus alkaa kuulua käsivarrelta. Silloin tällöin harhautus onnistuukin parin minuutin ajan, kunnes Neilikka herää ja tajuaa tulleensa petetyksi. Täytyy vain toivoa, että kohta perheen pieninkin alkaa harjoitella kaikenlaisia uusia liikkeitä, jolloin syli on jo aivan liian tylsä paikka ja kierimiseen soveltuva lattia paljon jännittävämpi.
Olisihan tässä voinut tosiaan kirjoitella useamminkin, jos olisi ollut käsiä vapaana. Olenhan minä Neilan syntymän jälkeen ehtinyt jo käymään kerran Kalliossa baarissa sekä kerran yksissä tupareissa ja jatkoilla tumtum-yökerhossa pilkkuun asti. Minä, imeväisikäisen äiti. Niin, ja olihan tässä yhdet nimiäisjuhlatkin, jotka menivät hyvin siitä huolimatta että jostain käsittämättömästä syystä jännitin niitä etukäteen kamalasti.
Jotenkin ei vain saa sanoja taipumaan mitenkään fiksuun tai kiinnostavaan muotoon. Kuka nyt oikeasti jaksaisi lukea raportteja hiekkalaatikolta, nimiäisjuhlista tai säyseästä baari-illasta? Tai varmasti jaksaisi, jos äitiydestä pöhöttyneet aivoni saisivat muodostettua niistä hilpeitä tapahtumia. Kirjoituksissa kun muoto taitaa mennä sisällön ohi, mitä viihdyttävyyteen tulee. Ihan oikeasti. Joten ehkä en juuri nyt yritä sen kummemmin, kun ei pää taivu.
Sanonpahan vain, että oli muuten hemmetin hieno kevätilma tänä aamuna hiekkalaatikolla, tuli oikein toiveikas olo. Joku päivä ei tarvita enää toppahaalareita! Potalla voi käydä ilman suurempaa akrobatiaa! Joskus voi jopa imettää ulkona! Kun se päivä koittaa, toivotan kaikki tutut ja tuntemattomat piknikille Pikku Huopalahden rantanurmikoille. Ne ovat aika kivoja kesällä.
Meillä on jonkin verran käytetty kantoliinaa, kun kädet tai käsistä on voimat loppuneet kesken. Myös 5-sormijärjestelmä täällä tullut tutuksi.
VastaaPoistaNo joo, kyllähän se kantoliina on täälläkin jo tullut tutuksi. Vauva on vain sen verran iso möykky liinassa, etteivät kädet oikein tunnu ylettyvän näppäimistölle kovin mukavasti. Lisäksi Mellan kanssa peuhaaminen tekee liinailun kotona jotenkin vaikeaksi: isompaa pikkuneitiä pitäisi kuitenkin olla koko ajan nostamassa ja hätistelemässä, jolloin vauva on laskettava pois käsistä nopeasti.
VastaaPoistaLisäksi, kun tuo rääpäle ei vielä osaa kannatella päätään, ei liinan kanssa voi kovin akrobaattisia temppuja tehdä. Vaikka kuinka sitoisi naperon pään tukevasti rintakehää vasten, kyllä se osaa sen sieltä vääntää ulos retkottamaan ja maisemia katsomaan. Ei tykkää olla kovin syvälle käärittynä, tämä(kään) typykkä.