Ensin alkuun: kirous, kirous, kirous. Osaan niin kovin sujuvasti painaa Ctrl-A ja heti perään Ctrl-C (ja tietenkin jatkotoimenpiteenä toisaalla Ctrl-V), mutta mitäs sitten, kun sillä toisella kerralla painaakin vahingossa liian hiljaa sitä Ctrl-nappulaa ja saakin aikaan pelkän pienen c-kirjaimen? Siinä vaiheessa pitäisi hillitä itsensä ja kaikessa rauhassa painaa Ctrl-Z, eikä suinkaan pyyhkiä sitä c-kirjainta ja/tai painaa Ctrl-V ja sen jälkeen vasta ryhtyä harkitsemaan asioita.
No, kuitenkin. Kirjoitetaan sitten uusiksi koko roska, tulikivenkatkun kera.
Piti sanomani, että luinpa eilen taas kerran hauskan anti-Facebook-artikkelin Hesarista (linkki maksulliseen digilehteen). Mokomaa yhteisöpalvelua verrattiin osuvasti Hotel Californiaan: you can check out any time you want, but you can never leave. Tarkoittaen siis, että profiili ei näennäisestä poistamisesta huolimatta katoakaan palvelimelta minnekään. No, minuahan se ei ulkopuolisena kosketa, hehe. Erik on tosin absurdisti veikannut, että kyllä minäkin vielä kuluvan vuoden aikana sinne päädyn. Hah! Sehän nähdään!
Jos kohta netissä joskus vähän pelottaa, on siellä kyllä välillä hauskaakin. Olen aika arka tekemään oikeasti ostoksia verkossa, vaikka käytännössä muodostankin ison osan ostopäätöksistäni verkon avulla ja käyn vain varmuuden vuoksi hypistelemässä konkreettista tavaraa ja luovuttamassa rahani fyysisesti liikkeessä (tai, no, siis sirukortin avulla). Nyt olen kuitenkin vuorokauden sisällä langennut jo kahdesti: eilen ostin netistä kangasta uusia verhoja varten, tänään taas ratkesin Lehden ensimmäiseen paperinumeroon. Viimeksimainittu ei tosin ole vielä täysin varmasti realisoitumassa, mutta eiköhän Lehden ennakkotilaustavoite täyty määräaikaan mennessä.
Neilan nimiäiset ovat jo puolentoista viikon päästä, ja hommia on jäljellä hurjasti. Onneksi Mellan kummitäti sentään lupasi ommella ne verhot, minun maailman huonoimmalla ompelukoneellani kun pystytään lähinnä silpomaan kankaita tunnistamattomiksi mytyiksi. Mutta kohta meillä on kevät!
No, kuitenkin. Kirjoitetaan sitten uusiksi koko roska, tulikivenkatkun kera.
Piti sanomani, että luinpa eilen taas kerran hauskan anti-Facebook-artikkelin Hesarista (linkki maksulliseen digilehteen). Mokomaa yhteisöpalvelua verrattiin osuvasti Hotel Californiaan: you can check out any time you want, but you can never leave. Tarkoittaen siis, että profiili ei näennäisestä poistamisesta huolimatta katoakaan palvelimelta minnekään. No, minuahan se ei ulkopuolisena kosketa, hehe. Erik on tosin absurdisti veikannut, että kyllä minäkin vielä kuluvan vuoden aikana sinne päädyn. Hah! Sehän nähdään!
Jos kohta netissä joskus vähän pelottaa, on siellä kyllä välillä hauskaakin. Olen aika arka tekemään oikeasti ostoksia verkossa, vaikka käytännössä muodostankin ison osan ostopäätöksistäni verkon avulla ja käyn vain varmuuden vuoksi hypistelemässä konkreettista tavaraa ja luovuttamassa rahani fyysisesti liikkeessä (tai, no, siis sirukortin avulla). Nyt olen kuitenkin vuorokauden sisällä langennut jo kahdesti: eilen ostin netistä kangasta uusia verhoja varten, tänään taas ratkesin Lehden ensimmäiseen paperinumeroon. Viimeksimainittu ei tosin ole vielä täysin varmasti realisoitumassa, mutta eiköhän Lehden ennakkotilaustavoite täyty määräaikaan mennessä.
Neilan nimiäiset ovat jo puolentoista viikon päästä, ja hommia on jäljellä hurjasti. Onneksi Mellan kummitäti sentään lupasi ommella ne verhot, minun maailman huonoimmalla ompelukoneellani kun pystytään lähinnä silpomaan kankaita tunnistamattomiksi mytyiksi. Mutta kohta meillä on kevät!
Pakko nyt taas tulla lällättelemään, että ainiin, ethän sä (kai) tiedäkään vielä, mitä mulle perjantaina sattui. Siis kunnet ole facebookissa, enkä muistanut sitä eilen kertoa, kun se on jo niin "vanha" juttu.
VastaaPoistaNo, tämä ei ole mikään hauska juttu. Mä työmatkalla metroasemalle juostessa kompastuin, kaaduin ja löin leuan Aleksanterinkadun kivetykseen sen verran kovaa, että meidän kouluterveydenhoitaja passitti mut Mehiläiseen liimattavaksi (ennen vanhaan olisi tikattu). Vaurioita tarkemmin selvitellessäni huomasin, että taskussa olleiden kännykän ja mp3 soitinten näytöt olivat menneet rikki.
Ja kaiken kukkuraksi, kun olin siinä kadulla itseäni keräillyt ja jättänyt jälkeeni kunnon veriläntin maahan, ehdin vielä siihen samaan metroon, johon olin alunperin juoksemassa.
Pahoittelut ikävästä kolhusta! Mutta kun sinäkin lällättelit, niin lällättelempä minäkin takaisin, tilaisuus on niin osuva: kyllä minä itse asiassa kuulin sattumuksistasi jo perjantaina. Ai mitenkö? No olin Annan kanssa lounaalla IRL kun soitit ja kerroit asiasta varsin tuoreeltaan.
VastaaPoistaIhmisiä ei siis tarvitse tavata Facebookissa, niitä näkee myös livenä!
(on poikkeuksellista, että Angina "neljä seinää" Herrmann pääsee kehuskelemaan tavanneensa ketään IRL)
"lällättelempä"?! Ei saamari. Älkää oikeasti kuvitelko, että tekisin tuollaisia virheitä! Tuo johtuu yksinomaan siitä, että m ja n ovat näppäimistöllä vierekkäin, eikä suinkaan sanan lausumistavasta. Olen minä tuon osannut kirjoittaa oikein jo ennen kouluun menoa, älkää tulko muuta sanomaan!
VastaaPoistaNih.
No kai sinä sentään sait jotain kautta tiedon että se meidänkin poika lupsahti maailmaan? Facebookin kautta tullut läjä onnitteluja jo ;-)
VastaaPoistaPS: Kuvia löytyy vastus.netistä, käyttäjätunnus ja salasanayhdistelmä on sen kuuluisan von Richthofenin Manun kaksiosainen värikäs kutsumanimi. Ja taisi Ressukin siihen jotenkin liittyä.
Heei, onneksi olkoon tuoreille vanhemmille! En minä mistään mitään ole kuullut, työ kun asutta niiiin kaukana ettei tänne asti edes sähköisellä medialla kuljeta kahdessa päivässä... [kieli]
VastaaPoistaHihii, blondi... Ja olipas muuten aika ajantasaista raporttia plokissa, huh huh. Itsekin ajattelin joskus että voisin jonkin pikamerkinnän laittaa blogiini ennen synnytykseen lähtöä, mutta ei siinä sitten oikein sellaista saanut tehtyä supistusten välillä... Ehdin ainoastaan vaihtaa Gmail-statukseeni jotain Kätilöopistoon viittaavaa...