Minä palasin tänään Vantaankoskelle lopettelemaan tynkätyöviikkoani, kun Erik jäi vuorostaan kotiin Mellaa hoitamaan. Pikkupimun kuume on jo hieman laskenut pahimmista yli 40 asteen lukemista, mutta eilisenä lisäbonuksena ilmeni korvatulehdus. Oli kai aika jo sekin kokea, totesi Lastenklinikan lääkäri eilen illalla päivystyksessä. Olemme kuulemma hyvin onnekkaita, kun ehdimme hoitaa lasta puolitoista vuotta ilman ainuttakaan korvatulehdusta.
Nyt typykkä sitten nautiskelee viikon ajan antibioottia, mikä tietenkin ahdistaa minua. Tästäkö se kierre nyt sitten alkaa? Mutta eipä sitä tuskaista huutoa kyllä voi vierestäkään seurata, totta kai se pitää lääkitä pois, jotta tyttö pääsee edes joskus ensi viikolla nukkumaan.
Ihan kuin monta viikkoa nuhaa ja yskää, viisi päivää korkeaa kuumetta ja lopulta jälkitautina korvatulehdus eivät riittäisi, pimu näyttää myös pukkaavan hammasta ulos. Tämän kuumeen aikana on jo noussut yksi poskihammas alas oikealle, ja Erikin raportin mukaan myös alavasemmalla pullottaisi jo kovasti. Se ei ainakaan ole tehnyt olosta yhtään helpompaa, veikkaan ma. Voi pieniä ihmisiä, kasvu tekee kipeää.
Kolme päivää kotona lasta hoitamassa ei totisesti ollut mitään lomaa, varsinkaan siinä vaiheessa, kun korvien kipeys alkoi viedä tytöltä kaikki unet. Mutta niin sitä vain huomaa olevansa tänään töissä paljon virkeämpi ja motivoituneempi, pahoista univeloista huolimatta. Ilmeisesti olin juuri nyt pienen tauon puutteessa, ja se tarve tuli täytettyä. Tämä on ollut tehokas ja hyvä työpäivä, ainakin toistaiseksi. Niinpä kehtaankin käyttää tovin jopa bloggaamiseen.
Jotain hyvää kaikessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti