torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Hymy!

Ei, en viittaa otsikollani hiljattain kaiken kansan tietoisuuteen palanneeseen juorulehteen enkä sen perustajan vaimoon, vaan ihan siihen ilmeeseen. Neila on nimittäin väännellyt kasvojaan jo muutaman päivän siihen malliin, että olen alkanut pitää neidin ilmeitä hymynä. Tänään olen lopulta varma asiasta: Neila hymyilee!

Enää se muikistelu ei nimittäin ole täysin satunnaista. Jos olen hetken aikaa pois huoneesta ja palaan takaisin, kutittelen Neilan poskia ja leukaa ja hymyilen itse leveästi, saan ison ihanan hampaattoman hymyn vastaukseksi. Sama toistuu, jos katoan taas hetkeksi näkyvistä ja palaan paijailemaan pikkuvauvaani.

On muuten satumaisen kaunis, se Neilan hymy. Sydämiä särkevä.

3 kommenttia:

  1. Kyllä vauvan hymy tosiaan on aivan sydämen sulattava. Esa vitsailee, että kyse olisi evolutiivisesta selviytymismekanismista: kun vauva söpöilee, rasittuneinkin vanhempi heltyy äkkiä lepertelemään sen sijaan, että pinna palaisi pahemman kerran. Kolkko, muttei aina niin kaukaa haettu ajatus.

    Me ollaan taas keskiviikkona aikeissa käydä entisessä duunipaikassani lähellänne, joten voitaisiinko poiketa sielläkin?

    VastaaPoista
  2. Anna: kyllähän se kuva tosiaan olisi kiva, muttei sellaista ole vielä onnistuttu ottamaan. Tuo hymy tulee kuitenkin vielä aika harvakseltaan ja yllättäen, eikä siinä ehdi kameran kanssa sähläämään. Sitä paitsi en oikein edes osaisi ottaa kuvaa ilman, että itse kurkin kameran läpi: silloin taas ei hymyä enää kuulu, sillä moinen ilmestys vaatii suoran katsekontaktin.

    Miina: no kyllähän minäkin vannon evolutiivisten selitysten nimeen jokseenkin kaikessa inhimillisessä, mutta ei se mielestäni vähennä ilmiön ihanuutta. Ja tervetuloa vain, kyllä me ollaan aina kotona jos niin sovitaan.

    VastaaPoista