Viime yönä Neila nukkui ensimmäistä kertaa omassa huoneessaan. Tai, no, ei nyt omassa huoneessaan vaan vierashuoneessa, mutta siis eri huoneessa kuin vanhempansa. Mellahan siirrettiin omaan huoneeseensa jo nelikuisena, kun tuntui neiti kaipaavan rauhaa. Siellä typykkä muistaakseni nukkuikin paljon paremmin kuin viimeisinä aikoina meidän kammarissamme.
Neilaa on pidetty aikuisten huoneessa moninaisista syistä. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa laittaa molemmat tytöt samaan huoneeseen, mutta Neilan kokoista, puolustuskyvytöntä rääpälettä ei vielä viitsi laittaa kovakouraisen Mellan kanssa samaan tilaan valvomatta moneksi tunniksi. Eihän Mella onneksi mitään pahaa tarkoita, mutta eipä tuota harkintakykyä ole vielä hirveästi alkanut kertyä.
Yksi syy Neilan lähellä pitämiseen on myös silkka sentimentalismi: siinä se on, se meidän viimeinen vauva. Mellan kasvaessa tiesimme koko ajan haluavamme mahdollisimman pian myös toisen lapsen, vaikkei sitä ääneen ulkopuolisille kerrottukaan. Mutta nyt on lapset tehty, eikä jatkoa ole suunnitelmissa. Se tuo kummasti painolastia Neilan kehityksen seuraamiseen!
Ajatelkaa nyt, meidän huoneessamme ei ole enää ollenkaan yöllä tuhisevia vauvoja. Enää koskaan me emme käytä niitä S-kokoisia vaippoja, emmekä niitä pikkuruisimpia vaatteita. Koko ajan neitimme kasvaa ulos tavaroista, jotka käyvät yhtäkkiä tarpeettomiksi. Ja se tuntuu välillä niin pahalta! Totta kai myös suloiselta ja jännittävältä, mutta myös kurkkua kuristavan pahalta. Minulla on ikävä sitä pikkuruista vauvaa, kumpaakin niistä. ovathan nuo kivoja nuo nykyisetkin pikkulapset, ei sillä. [huokaus]
Niin miten se ensimmäinen yö menikään? No, minä sain nukuttua paremmin. Neilahan ei ole varsinaisesti enää heräillyt öisin tai ainakaan saanut minkäänlaista ruokaa moneen kuukauteen, mutta silti minä nukun huonosti ja kevyesti siinä vieressä. Jokainen pieni uniäännähdys herättää minut, ja viime päivien yskä oli viimeinen pisara: en nukkunut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähes silmäystäkään, kun itse kelvollisesti nukkunut vauva köhisi vieressä unissaan. Joten neiti jouti evakkoon.
Aluksi Neila protestoi kovaan ääneen joutumistaan aivan vieraaseen huoneeseen, vaikka sänky olikin toki ennestään tuttu. Sitten Erik tajusi antaa tytölle käteen unirievun (jota Neila ei normaalisti tarvitse), ja siihen pimu sitten kuukahtikin kertaheitolla. En ole aivan varma, metelöikö tyttönen jossain vaiheessa yöllä; minä en kuitenkaan siihen herännyt. Mella kylläkin kävi tavanomaisella aamuyön pottareissullaan, luulisin: Erik hoitaa nämä yövisiitit ja antaa minun nukkua työiltoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti