Perheemme pienin, elämämme toinen valo, täyttää tänään merkittävät puoli vuotta. Tässä vaiheessa pitäisi sanoa, että kylläpäs se aika on kiitänyt, mutta oikeastihan puoli vuotta on hirveän vähän. Puolivuotias ihminen on vielä aika pieni, ellette satu tietämään. Neilan syntymä tuntuu olleen joskus edellisessä elämässä, ja tuntuukin hämmästyttävältä, että siitä olisi vain puoli vuotta.
Paksuhan se tyttö on, ehkä paksumpi kuin aikoinaan hyvin paksu isosiskonsakin. No, puolivuotiaat lapset kaiketi tuppaavat yleisesti ottaen olemaan paksuja. Neidin puolustukseksi on sanottava, että on pimu kyllä oppinut hyvin syömäänkin: Mella ei samanikäisenä syönyt lähellekään niin isoja määriä kaikkea mahdollista kiinteää ruokaa. Tähän mennessä olemme päivitelleet Mellan kaikki- ja suuriruokaisuutta, mutta ilmeisesti kuopus yrittää rikkoa ennätykset. Kaikki kelpaa, ja kulhot hupenevat silmissä. Unohtakaa ne videoidut ensikokeilut perunan kanssa, nyt puhutaan puuron kauhomisesta niin nopeaan tahtiin, että käsikin väsyy.
Tätä puolen vuoden rajapyykkiä tekisi mieli juhlistaa jotenkin. Olisikohan tässä hyvä tekosyy leipoa taas jokin kakku? Kotoa löytyisikin vähän ylimääräistä marsipaania. Tuttavapiiri on tosin tainnut jo saada marsipaaniyliannostuksen. Mutta minkäs teet, marsipaani nyt vain sattuu olemaan nerokas raaka-aine. Ja kaikkien näiden saksalaisten vaikutteiden jäljiltä olen alkanut rakastaa marsipaanin makuakin. Ihan totta. Voidaan jopa puhua jonkinasteisesta marsipaaniriippuvuudesta, nyt kun karpalovissyriippuvuuteni on ilmojen kylmettyä jo ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti