Kolmas työpäivä on nyt sitten nähty. Maanantai käynnistyi yllättävän tahmeasti, kun koti- ja lomamoodista olikin vaivalloista siirtyä työmoodiin. Kun vielä sijaistajani sattuu istumaan vajaan parin metrin päässä työpöytäni toisella puolella, on oma ajattelu ollut helppo heittää narikkaan ja nojata kaikessa ammatillisessa hänen parempaan muistiinsa ja ylipäänsä työtuntumaansa.
Vielä tiistainakin oli hidasta, vaikka suunta olikin jo parempi. Eilen illalla juuri ennen nukahtamista päätin kuitenkin, että keskiviikkona olen palannut! Keskiviikkona en enää arastele vetää tiukkoja linjauksia ja kirjoittaa napakoita tekstejä ennätysajassa. Tietenkin olen myös hauska ja huomioonottava enkä unohda katsekontaktia haukotellessanikaan.
No, ei se ehkä ihan niin tyylipuhtaasti ole vielä mennyt, mutta koko ajan tässä hiljalleen siirrytään isommalle vaihteelle. Nyt olen jo alkanut kotiutua vanhaan tuttuun työpisteeseeni: Neilan valokuva killuu näytön nurkassa, ja edellisen istujan sarjakuvastripit on pinottu siististi muovikuoreen pois tieltäni. Vielä en ole muistanut penkoa kotona vierashuonetta, josta epäilemättä löytyvät ne "varmaan talteen" laittamani sermikoristukset: siellä on sitten useampikin valokuva Mellasta, sekä elämää suuremmat Dilbert-sarjakuvat vuosien varrelta.
Hyllyn päällä on edelleen ruma mutta sitkeä viherkasvini: kukaan ei liene kastellut sitä lomani aikana, mutta eipä tuo risu tarvitsekaan kuin pari kastelua vuodessa kituuttaakseen edelleen muutaman vihreän haituvan muodossa.
Kahvikupin muistin tuoda jo eilen: juuri oikein mitoitettu kippo, johon menee kaksi annosta lomani aikana selvästi parantunutta automaattikahvia. (Ja ei, tämä ei ole vain hupsu niksahdus ajattelussani, se automaattikahvi on oikeasti parantunut: nyt masiina jauhaa pavut aina tilauksen yhteydessä ja litku on aina tuoretta.)
Luultavasti jo ensi viikolla työpöytääni peittää paperikaaos ja värikkäät PostIT-laput täplittävät hyllynreunaa, jolloin kaikki on taas niin kuin aina ennenkin.
Vielä tiistainakin oli hidasta, vaikka suunta olikin jo parempi. Eilen illalla juuri ennen nukahtamista päätin kuitenkin, että keskiviikkona olen palannut! Keskiviikkona en enää arastele vetää tiukkoja linjauksia ja kirjoittaa napakoita tekstejä ennätysajassa. Tietenkin olen myös hauska ja huomioonottava enkä unohda katsekontaktia haukotellessanikaan.
No, ei se ehkä ihan niin tyylipuhtaasti ole vielä mennyt, mutta koko ajan tässä hiljalleen siirrytään isommalle vaihteelle. Nyt olen jo alkanut kotiutua vanhaan tuttuun työpisteeseeni: Neilan valokuva killuu näytön nurkassa, ja edellisen istujan sarjakuvastripit on pinottu siististi muovikuoreen pois tieltäni. Vielä en ole muistanut penkoa kotona vierashuonetta, josta epäilemättä löytyvät ne "varmaan talteen" laittamani sermikoristukset: siellä on sitten useampikin valokuva Mellasta, sekä elämää suuremmat Dilbert-sarjakuvat vuosien varrelta.
Hyllyn päällä on edelleen ruma mutta sitkeä viherkasvini: kukaan ei liene kastellut sitä lomani aikana, mutta eipä tuo risu tarvitsekaan kuin pari kastelua vuodessa kituuttaakseen edelleen muutaman vihreän haituvan muodossa.
Kahvikupin muistin tuoda jo eilen: juuri oikein mitoitettu kippo, johon menee kaksi annosta lomani aikana selvästi parantunutta automaattikahvia. (Ja ei, tämä ei ole vain hupsu niksahdus ajattelussani, se automaattikahvi on oikeasti parantunut: nyt masiina jauhaa pavut aina tilauksen yhteydessä ja litku on aina tuoretta.)
Luultavasti jo ensi viikolla työpöytääni peittää paperikaaos ja värikkäät PostIT-laput täplittävät hyllynreunaa, jolloin kaikki on taas niin kuin aina ennenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti