torstaina, helmikuuta 18, 2010

Oma koti kullan kallis

Olenko muistanut vähään aikaan ylistää HSC:tä? Hieno paikka, kerta kaikkiaan. Puolentoista vuoden väsytystaistelun jälkeen sain viimein Pikkusiskon mukaan ampumaan, ja tyttöhän oli aivan myyty. Lähtee kuulemma uudestaankin.

Itselleni tämä kerta oli myös jännittävä kokeilu: millä tavalla vastaanotetaan hiljattain jäsenyytensä irtisanonut luopio? Vaihdetaanko merkittäviä katseita ja todetaan painokkaasti, että "ai niin sähän et enää olekaan jäsen, no sitten tää maksaakin vähän enemmän". Ehei - oli ihan yhtä tervetullut olo kuin aina ennenkin (ja jäsenalennuksetkin sain yhä kun olen niin kiva, mutta älkää kertoko sille tyypille, joka vastaa lafkan raha-asioista).

Tulipa puhetta siitäkin, että temppurata-ammunta on alkanut kiinnostaa ja siksi olen hankkiutunut uuteen järjestöön. Siitäpä vasta lähtikin käyntiin varsinainen myyntipuhe, jossa vakuuteltiin IPSC-tekniikoiden opettelun kyllä onnistuvan heilläkin ihan normaaleilla ratavuoroilla ja vuokrapyssyillä. Eihän sitä nyt ihan alussa mitään kamalan eksoottista agilityä olisikaan tarkoitus suorittaa, vaan opetella olennaiset liikeradat kuntoon sekä oppia ampumaan sekä nopeasti että tarkasti.

Ja niinhän siinä kävi, että havainnollisin esimerkein ryyditetty myyntipuhe upposi. Sen verran laadukasta opetusta puljusta on tähänkin asti saanut, ettei välttämättä ole huonokaan idea hankkia peruspohja temppuammuntaan sieltä. Sitten kun osaa ampua nopeasti ja lippaanvaihto sujuu jouhevasti, voi lähteä maailmalle soveltamaan taitojaan. Tai mikä parasta, opetella ja soveltaa rinnakkain.

Pitäisi varmaan liittyä takaisin jäseneksi viimeistään siinä vaiheessa, kun nykyinen sarjakortti on käytetty loppuun. Nythän siellä pitää käydä Pikkusiskon seuranakin.

Ovat ne kyllä velikultia. Ostaisin sieltä varmaan pyramidejakin, jos vain kauppaisivat.

13 kommenttia:

  1. Jotenkin tuntuu siltä näitä juttujasi luettuani, että tuo IPSC olisi ehkä enemmän sinulle. SRA on hieno laji, mutta kuitenkin ressuille suunnattu enemmänkin.
    Eli siis jollekin ta-kurssille siis ilmoitautumaan mars siitä. Esimerkiksi: http://www.lipas.net/hva/practical/peruskurssi2010.pdf

    Noista vaatimuksista sen verran että et tarvitse omaa asetta, jos joku paikalla oleva lainaa sinulle kalustoaan, itse läsnä ollessaan.

    VastaaPoista
  2. Lisätäkseni vielä tarvitset ampumaseuran jäsenyyden (olet siis katkaissut jäsenyytesi HSC:llä, ei hyvä), tarvitet jäsenyyden ja SAL:n kilpailu-lisenssin taikka harrastusvakuutuksen.

    VastaaPoista
  3. Joo, kyllä minäkin olen tuota IPSC:tä pitänyt enemmän minun kaltaiselleni mukavuudenhaluiselle toimistotyöläiselle soveltuvana lajina. Toisaalta juuri siinä sopimattomuudessa on osa SRA:n viehätystä! Pitää katsos astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, kuten konsultit tapaavat sanoa. Samalla saan tilaisuuden tutustua tähän paljon puhuttuun maanpuolustushenkeen, tai ainakin voin kuvitella tutustuvani siihen.

    Ja tosiaan en ole tähän mennessä törmännyt mihinkään IPSC-kurssiin, jonne olisi päässyt ilman omaa asetta, vieläpä ilman ysimillistä, jota ei niin vain ensimmäiseksi aseeksi annetakaan. En saa muuten tuota antamaasi linkkiäkään auki...

    Mutta aika aikaansa kutakin, ja kuten sanottu, enköhän minä sinne HSC:lle taas palaa jäseneksi jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  4. No enpäs saa ittekään enää avattua linnkiä, melkoista salaseurojen puuhastelua siis. Eli menet sinne viralliselle HVA sivulle -> practical ja sieltä käsiin rekkaudut yahoo palvelun käyttäjäksi.

    VastaaPoista
  5. http://www.lipas.net/hva/practical/Peruskurssi2010.pdf

    VastaaPoista
  6. Mene tämän jälkenn toiminta-ampujien foorumille niin voit pistää YV:tä nimimerkille Grafenwalder.

    VastaaPoista
  7. Olin jo yhteydessä tuonne HVA:n suuntaan.
    Koska kohdallasi näen että olet aidosti kiinnostunut ns. (temppu-rata ammunnasta). Mun "personal gain" on ainostaan se että saadaan lisää harrastajia lajin pariin. Voin tarvittaessa osallisua koulutukseen lainaamalla asetta. (Henk. kohtaisesti en pyssy politiikasta juurikaan välitä, kunhan) Kaikki aidosti kiinnostuneet ovat erittäin tervetulleita mukaan.

    VastaaPoista
  8. Tuosta jäsenyydestä: HSC ei taida olla SAL:n alainen järjestö, joten siitä jäsenyydestä ei näissä olisi oikein apua. Lisäksi aikamoisia rajoituksia näyttää muilla seudun SAL-practical-seuroilla jäsenyyksiensä suhteen olevan.

    Onpas tämä monimutkainen projekti.

    VastaaPoista
  9. On niitä muitakin vaihtoehtoja. Jos olet maaliskuun puolessa välissä lähivaruskunnassa kurssilla, ota hihasta kiinni ja kysäise.

    VastaaPoista
  10. Hah! Eihän mua ole millekään kurssille kelpuutettu, enkä kyllä edes tietäisi, kenen hihasta kiskaista.

    Itse asiassa mä alan hiljalleen epäillä, ettei mitään IPSC:tä ja SRA:ta ole edes olemassa. Veikkaanpa, että ne ovatkin taidokkaita salaliittoja, vähän niin kuin ne studiossa toteutetut "kuulennot". Sen verran vaikea niitä on päästä omin silmin paikan päälle verifioimaan, vaikka niistä kovasti puhetta kuuluukin ja videomateriaalia näkyykin.

    VastaaPoista
  11. Kas hm. Ilmoittauduitko edes? :)
    Olin kyllä näkevinäni eräässä reserviläisjärjestössä ainakin jäsenyyshyväksynnän..

    VastaaPoista
  12. En ilmoittautunut, kun viisaampien mielipide oli, että taidot eivät vielä riitä. Kun minä ja kiväärit emme ole tulleet riittävän tutuiksi keskenämme.

    Passittivat ensin treenaamaan, ja arvatkaapa vain, kuinka innokkaasti saan itseäni jonnekin ulkoradalle kökkimään näillä pakkasilla ja pyryillä? Niinpä niin.

    VastaaPoista
  13. Mmmhy. Noh, kevät tulee pian, niin eikun ratavuoroille harjoittelemaan?

    VastaaPoista