Kun nyt kerran vanhemmuuden syyllisyydestä tuli puhetta, niin entäs sitten työelämän syyllisyys? Olen jo toista kertaa jäämässä samasta työpaikasta äitiyslomalle, tällä kertaa vieläpä edellistä mukavammasta tehtävästä. Tottahan toki siitäkin tuntee pienoisen piston sydämessään, vaikkei pitäisi.
Edelliseltä lomalta palattuani sain siis ylennyksen ja pääsin mukavan tiimin esimieheksi. Työ on ollut miellyttävämpää kuin osasin odottaakaan, enkä usko kyllästyvänikään hommiini ihan pian. Lomalle on kuitenkin vuodenvaihteessa jäätävä, vaikka työssä olen mielestäni vasta pääsemässä vauhtiin.
Asiaa pahentaa vielä se, että nykyisessä pestissäni on ollut juuri moninaisten äitiyslomien vuoksi viime vuosina kova vaihtuvuus. En kehtaisi ajatella olevani itse korvaamaton tai edes suuresti ikävöity (tai jos ajattelenkin, en ainakaan tunnusta sitä tässä blogissa:), mutta jonkinlainen pysyvyys olisi kuitenkin varmaan tehnyt tiimille hyvää.
Ajatuksenamme on kuitenkin ollut, että tehdään lapset nopeasti pois alta ja vieläpä niin, että ikäero jää mahdollisimman pieneksi. Loppujen lopuksi se lienee kuitenkin työnteon ja peräti uran kannalta sopivampaa: eipä tarvitse sitten enää tämän jälkeen miettiä äitiyslomailua. Nuorena se on vitsa väännettävä, ja niin edelleen.
Ja onhan tämäkin kuitenkin todellisuudessa ohi aika pian. En aio jäädä pitkälle lomalle: viimeksikin olin poissa kahdeksan kuukautta, mikä oli ehdottomasti tarpeeksi. Samaa olen nytkin suunnitellut, eli ensi vuoden elokuussa palaisin jo takaisin pöytäni taakse. Kaipa tuo työelämä on muutenkin ikuisessa murroksessa, ja nuori työvoimamme on jo tottunut hoitamaan hommansa myllerrysten keskellä.
Mitä tulee varsinaisesti perheen ja työn yhdistämiseen, se ei ole toistaiseksi ollut oikeasti ongelma. Nykyinen työni ei ole erityisen stressaavaa, ellei siitä itse sellaista tee. Ja vaikka parjaankin aina välillä yliopistolaisten kurjia työsuhteita, on Erikin vapaamuotoinen ja joustava työ ollut kullanarvoinen etu tämän pienen perheen pyörittämisessä. Itse olen joutunut olemaan hyvin vähän pois töistä Mellan menojen vuoksi, kun Erik on voinut säätää omia työaikojaan tarpeen mukaan.
Eli mitä minä tässä valitan? No, ei mikään koskaan ole täydellistä. Valintoja, valintoja, huoh. Kun haluaisi yhtä aikaa sekä tehdä töitä että hoitaa perhettä. Kai nämä ovat nyt sitten niitä ruuhkavuosia.
Edelliseltä lomalta palattuani sain siis ylennyksen ja pääsin mukavan tiimin esimieheksi. Työ on ollut miellyttävämpää kuin osasin odottaakaan, enkä usko kyllästyvänikään hommiini ihan pian. Lomalle on kuitenkin vuodenvaihteessa jäätävä, vaikka työssä olen mielestäni vasta pääsemässä vauhtiin.
Asiaa pahentaa vielä se, että nykyisessä pestissäni on ollut juuri moninaisten äitiyslomien vuoksi viime vuosina kova vaihtuvuus. En kehtaisi ajatella olevani itse korvaamaton tai edes suuresti ikävöity (tai jos ajattelenkin, en ainakaan tunnusta sitä tässä blogissa:), mutta jonkinlainen pysyvyys olisi kuitenkin varmaan tehnyt tiimille hyvää.
Ajatuksenamme on kuitenkin ollut, että tehdään lapset nopeasti pois alta ja vieläpä niin, että ikäero jää mahdollisimman pieneksi. Loppujen lopuksi se lienee kuitenkin työnteon ja peräti uran kannalta sopivampaa: eipä tarvitse sitten enää tämän jälkeen miettiä äitiyslomailua. Nuorena se on vitsa väännettävä, ja niin edelleen.
Ja onhan tämäkin kuitenkin todellisuudessa ohi aika pian. En aio jäädä pitkälle lomalle: viimeksikin olin poissa kahdeksan kuukautta, mikä oli ehdottomasti tarpeeksi. Samaa olen nytkin suunnitellut, eli ensi vuoden elokuussa palaisin jo takaisin pöytäni taakse. Kaipa tuo työelämä on muutenkin ikuisessa murroksessa, ja nuori työvoimamme on jo tottunut hoitamaan hommansa myllerrysten keskellä.
Mitä tulee varsinaisesti perheen ja työn yhdistämiseen, se ei ole toistaiseksi ollut oikeasti ongelma. Nykyinen työni ei ole erityisen stressaavaa, ellei siitä itse sellaista tee. Ja vaikka parjaankin aina välillä yliopistolaisten kurjia työsuhteita, on Erikin vapaamuotoinen ja joustava työ ollut kullanarvoinen etu tämän pienen perheen pyörittämisessä. Itse olen joutunut olemaan hyvin vähän pois töistä Mellan menojen vuoksi, kun Erik on voinut säätää omia työaikojaan tarpeen mukaan.
Eli mitä minä tässä valitan? No, ei mikään koskaan ole täydellistä. Valintoja, valintoja, huoh. Kun haluaisi yhtä aikaa sekä tehdä töitä että hoitaa perhettä. Kai nämä ovat nyt sitten niitä ruuhkavuosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti