keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Kivun ja tuskan takana

Kun se vihoviimeinen kuolonviiva oli koittamassa, oli minunkin pakko eilen raahautua äänestyspisteelle raapustamaan lappuun valitsemani numero. Lopullisen ehdokasvalinnan tein vain pari tuntia ennen äänestämistä; siihen mennessä olin kovasti arponut varsin vastakkaisten vaihtoehtojen välillä. Persut jäivät nyt ilman ääntäni, koska en vain kykene tukemaan vaaliliittoa, joka sisältää myös KD:n, enkä minä ole niin EU-vastainenkaan. Sitä paitsi meidän perheestämme meni jo yksi ääni hauvelipuolueelle, se saa näissä vaaleissa riittää.

Joutui sen jo toteamaan, että näissä vaaleissa piti valita vähiten huono niistä kaikista kurjista vaihtoehdoista. No, onnekseni ehdokkaani selvisi edes välttävästi etukäteen kiinnostavasta tentistä. Tuli äänestettyä sikaa säkissä, kun olisin halunnut seurata tentin ennen äänestyspäätöstä. Mutta kun äänestysaika loppui, niin se loppui.

Olihan tuo nyt aika populistinen ja pinnallinen valinta. Mutta sellainen minä pohjimmiltani olen.

Täytyy ruveta jo valmistautumaan henkisesti eduskuntavaaleihin, vai pitäisiköhän sittenkin keskittyä ennemminkin ylihuomenna alkavaan kesälomaan?

3 kommenttia:

  1. Jyrki Kasvi haluaisi kieltää itselataavat käsiaseet ja revolverit, kertoo Uusi Suomi.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906059721532_uu.shtml

    VastaaPoista
  2. http://blogit.iltasanomat.fi/vaalit/?p=36

    Tosi kovia molemmat, vaaliliitosta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  3. Voi kun olisi joku puolue, jossa olisi jotain edes etäisesti tolkkua muistuttavaa.

    VastaaPoista