Aamiaislehdessäni oli tänään artikkeli erilaisista aikakäsityksistä, ja jutun kuvituksesta oli hauska huomata, että minunkin visuaalinen aikakäsitykseni oli päässyt esille. Katsokaapas kuvan vasenta ylänurkkaa, sitä jonkun 10-vuotiaan pojan piirtämää aikaympyrää. Juuri noin, tuolla tavalla minäkin näen ajan etenevän.
Minunkin aikani on siis ympyrä, jota kuljetaan vastapäivään. Talvi on ylhäällä ja kesä alhaalla; kevät vasemmalla ja syksy oikealla. Tosin lisäisin vielä tarkennukseksi, että kyseessä on oikeasti kaksiulotteisen ympyrän sijaan kolmiulotteinen rinkeli. Lisäksi rinkeliä ei suinkaan katsella etäältä, vaan käpöttelen omilla pikku jaloillani koko matkan sen pintaa pitkin. Rakennelmaa ei kuitenkaan missään nimessä voi tarkastella nurjalta puolelta, jolloin sitä kierrettäisiin myötäpäivää. Ehkä se on sitten ripustettu seinälle, pelkkää pimeää väärällä puolella kuitenkin on.
En osaa sanoa, mistä vuosi varsinaisesti alkaa, mutta lähdetään nyt liikkeelle vaikka tammikuusta eli keskeltä ylhäältä. Tai itse asiassa vähän oikealta ylänurkasta; varsinainen lakipiste on tammi-helmikuun vaihteessa, kun ulkona on kylmintä ja oikea talvi.
Painovoima vaikuttaa luonnollisesti myös aikarinkeliini, joten eteneminen alkaa rinkelin päältä ulkokehältä. Keväällä valo lisääntyy ja sielu kevenee, ja kesää kohden liu'utaan vaivattomasti. Siinä jossain huhti-toukokuussa kierretäänkin ulkokehältä sisäkehälle, jota pitkin tallustellaan kesän ajan. Juhannus on vähän ennen rinkelin pohjaa, joka sijaitseekin jossain kuumimmassa kesässä eli heinäkuussa.
Syksyllä, siinä syyskuun tienoilla, aletaan kavuta rinkeliä ylös ja hivuttaudutaan pois sisäkehältä. Joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamisen aikaan saavutaan taas ulkokehälle, ja jouluna voi kurkistella tulevaa juhannusta rinkelin vastakkaisella puolella.
Taisin olla jo aikuinen, kun tajusin, etteivät kaikki suinkaan pidä tällaista maailmaa itsestäänselvyytenä. Vieläkään en kyllä ymmärrä, mikseivät pitäisi. Kaikki muut tavat hahmottaa vuoden kulku ovat niin epäintuitiivisia ja tympeitä.
Minunkin aikani on siis ympyrä, jota kuljetaan vastapäivään. Talvi on ylhäällä ja kesä alhaalla; kevät vasemmalla ja syksy oikealla. Tosin lisäisin vielä tarkennukseksi, että kyseessä on oikeasti kaksiulotteisen ympyrän sijaan kolmiulotteinen rinkeli. Lisäksi rinkeliä ei suinkaan katsella etäältä, vaan käpöttelen omilla pikku jaloillani koko matkan sen pintaa pitkin. Rakennelmaa ei kuitenkaan missään nimessä voi tarkastella nurjalta puolelta, jolloin sitä kierrettäisiin myötäpäivää. Ehkä se on sitten ripustettu seinälle, pelkkää pimeää väärällä puolella kuitenkin on.
En osaa sanoa, mistä vuosi varsinaisesti alkaa, mutta lähdetään nyt liikkeelle vaikka tammikuusta eli keskeltä ylhäältä. Tai itse asiassa vähän oikealta ylänurkasta; varsinainen lakipiste on tammi-helmikuun vaihteessa, kun ulkona on kylmintä ja oikea talvi.
Painovoima vaikuttaa luonnollisesti myös aikarinkeliini, joten eteneminen alkaa rinkelin päältä ulkokehältä. Keväällä valo lisääntyy ja sielu kevenee, ja kesää kohden liu'utaan vaivattomasti. Siinä jossain huhti-toukokuussa kierretäänkin ulkokehältä sisäkehälle, jota pitkin tallustellaan kesän ajan. Juhannus on vähän ennen rinkelin pohjaa, joka sijaitseekin jossain kuumimmassa kesässä eli heinäkuussa.
Syksyllä, siinä syyskuun tienoilla, aletaan kavuta rinkeliä ylös ja hivuttaudutaan pois sisäkehältä. Joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamisen aikaan saavutaan taas ulkokehälle, ja jouluna voi kurkistella tulevaa juhannusta rinkelin vastakkaisella puolella.
Taisin olla jo aikuinen, kun tajusin, etteivät kaikki suinkaan pidä tällaista maailmaa itsestäänselvyytenä. Vieläkään en kyllä ymmärrä, mikseivät pitäisi. Kaikki muut tavat hahmottaa vuoden kulku ovat niin epäintuitiivisia ja tympeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti