tiistaina, joulukuuta 08, 2009

Vastuun jakamisesta

Jos jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, onko jaettu vastuukin sitten kaksinkertainen vastuu? Näin monesti tunnutaan väitettävän. Usein, kun huudetaan sosiaalisen vastuun perään, muistetaan kuitenkin vakuuttaa, ettei tällainen mitenkään vähennä yksilön vastuuta. Minusta sellainen kuulostaa sanahelinältä.

Viime aikoina lehdissä on ollut kiinnostavia esimerkkejä asiasta. Itsenäisyyspäivänä Hesarin mielipidepalstalla oli nimimerkin "Uskotonta vaimoaan edelleen rakastava aviomies" kirjoitus, jossa tämä toivoi, ettei kukaan iskisi naimisissa olevia ja kotona asuvien lasten vanhempia. Näiden kolmansien osapuolien toivottiin kantavan vastuunsa perheiden eheydestä.

Samalla Kauhajoen tapauksessa käydään oikeutta siitä, kuinka paljon vastuuta kouluampujan aseluvan säilyttäneen komisarion tulisi ottaa. Jos todetaan, että komisario toimi väärin eikä kantanut vastuutaan, ei edesmenneen kouluampujan vastuu kuitenkaan muka yhtään pienene.

Ikuisuuskysymys on myös naisten vastuu siitä, etteivät vaeltele ympäripäissään vähäpukeisina keskellä yötä tunnetusti vaarallisilla alueilla. Tietenkin haluan elää yhteiskunnassa, jossa naiset voivat halutessaan tehdä näinkin, toisaalta varautumisesta puhuminen ei tietenkään vähennä raiskaajan vastuuta teostaan, vai mitä? Ja näyttäkää minulle vanhempi, joka ei aio opettaa tyttärelleen tällaista varovaisuutta.

Näistä kaikista vastuunjaon esimerkeistä minulla on luonnollisesti aivan erilaiset ja jossain määrin ristiriitaisetkin mielipiteet. Parisuhde-esimerkki on niistä oikeastaan yksinkertaisin: minun mielestäni jokainen ihminen vastaa täysin oman suhteensa ylläpidosta, eikä vastuuta voi millään tavalla ulkoistaa kolmansille osapuolille. Perheenrikkoja saattaa toki tuntea syyllisyyttä, se kun on ihmisille aika tyypillinen tunne. Vastuuta hänellä ei kuitenkaan toisen ihmisen perheestä ole. Jokainen hoitakoon oman tonttinsa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Mitä Kauhajokeen tulee, on vastuunjaosta päätetty jo lakia säädettäessä, joten moraaliongelmasta sinänsä ei ole kyse. On jo selvää, että viranomaisella on jotain vastuuta yksilöiden käytöksestä, ja nyt ratkotaan vain sitä, toimiko viranomainen hänelle säädetyn vastuun mukaisesti. Ja kyllä, kun viranomaiselle annetaan vastuuta yksilöstä, on se vastuu minun mielestäni pois yksilöltä itseltään. Siinä ei ole mitään periaatteellisesti väärää; kyllä minä kannatan sosiaalista vastuuta meidän alati erehtyvien ja heikkojen ihmisten tueksi. Koska viranomaisen ottama vastuu kuitenkin on teesini mukaan pois yksilön harteilta, on haastavaa löytää se sopiva tasapaino näiden kahden vastuunkantajan välillä.

Viheliäisin tapaus on sitten tämä puskaraiskaus ja sen ennaltaehkäiseminen. Sen verran feministiä tai yksinkertaisesti vain naista minussa on, etten suin surminkaan suostuisi millään tavalla keventämään raiskaajan vastuuta jakamalla sitä uhrille - korkeintaan jollekin abstraktille yhteiskunnalle. Kuitenkin tuntuu silmien sulkemiselta väittää, etteikö uhriksi joutumisen riskiä voisi järkevin toimenpitein pienentää. Järkeviä toimenpiteitä taas kai tavataan nimittää vastuunkantamiseksi.

Kertokaapa, oi viisaat, millä tavalla saan yhdistettyä nämä ristiriitaiset uskomukseni:

a) vastuun jakaminen pienentää yksittäisen vastuunkantajan taakkaa;
b) naisten ei ole järkevä käyskennellä pimeissä puistoissa yksin humalassa;
c) puskaraiskaajan vastuuta ei voi pienimmässäkään määrin vähentää uhrin kustannuksella?

11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen pohdinta.
    Mä olin jo kirjoittanut tähän pitkän pätkän siitä, miten yksilöllä on aina ja iankaikkisesti vastuu tekemisistään, eikä sitä vastuuta voi viranomainen millään ottaa itselleen.

    Vaan voidaan kuvitella viranomaisen luoma tilanne, jossa yksilön valinnanvapaus on merkittävästi vähentynyt. Otetaan esimerkiksi sota, jonka syttymiseen yksilöllä ei ole osaa eikä arpaa, etenkään voittoarpaa. Viranomainen on siinä asettanut yksilön tilanteeseen, jossa tämän saattaa olla pakko esimerkiksi tappaa. Kenellä on vastuu taposta?

    Viranomaisella (jonka siis käsitän tässä laajasti) on vastuu siitä, että on asettanut yksilön pakkotilaan. Yksilö ei siis ole vastuussa tilanteeseen joutumisestaan, mutta näkisin että hän on kuitenkin vastuussa tekemisistään, joskin tilanne huomioiden. Vaikeaksi menee, kun aletaan arvioida että mikä teko missäkin tilanteessa on sitten oikein ja mikä väärin, mutta siihen tarvitaankin jo moraalisia linjanvetoja.

    Mutta käyttämässäsi Kauhajoki-esimerkissä en kyllä näkisi, että viranomaisen vastuu on tekijältä pois. Viranomainen ei asettanut mielestäni tekijää minkäänlaisen pakkotilanteen eteen, vaan tekijällä oli edelleen täysi valinnanvapaus, jonka hän sitten päätti käyttää niin kuin päätti. Kukaan ei siihen millään tavalla pakottanut. Teon helpottaminen ei ole sama kuin siihen pakottaminen.

    Mä vertaisin näitä kännissähortoiluraiskauksia fillarin lukitsematta jättämiseen, ja tiedän toki ettei raiskausta ja fillarivarkautta voi vakavuudeltaan verrata toisiinsa, ei tarvitse hermostua. Tarkoitan, että vaikka mä jättäisin fillarini rautatieaseman eteen lukitsematta, ei kellään ole sillä verukkeella oikeutta varastaa sitä. Olen toki toiminut helvetin typerästi, koska katson olevani päävastuussa omaisuuteni suojelemisesta, mutta fillarivaras on silti ihan yhtä syyllinen. Kyseessä on nähdäkseni kaksi eri tekoa: 1) fillarin holtiton säilytys ja 2) fillarin varastaminen. Ykkönen menee mun piikkiini, ja kakkonen sen liimatukkanistin, joka pyöräni vie.

    Samalla logiikalla näkisin, että nainen on vastuussa itsensä suojelemisesta (ellei, niin kuka sitten olisi?) ja potentiaalinen raiskaaja on vastuussa raiskauksistaan, oli nainen sitten hoitanut itsensä suojelemisen kuinka hyvin tai huonosti tahansa.

    Tulipa pitkä kommentti. Mahdolliset logiikan epäjatkuvuuspisteet eivät sitten ole mun vastuullani, vaan ahtaan kommenttiruudun.

    VastaaPoista
  2. Tuo näkemys viranomaisen ja yksilön yhtäläisistä vastuista tuntuu jotenkin digitaaliselta: ihan kuin se, että viranomaisella on jotain vastuuta yksilöstä, tyhjentäisi kokonaan yksilön vastuun. Minä vain ajattelen, että vastuun summa on vakio, ja se jakautuu jotenkin suhteellisen portaattomasti.

    Teon helpottaminen ei ole tekoon pakottamista, mutta mielestäni se hilaa aavistuksen verran vastuuta tekijän harteilta sen helpottajan harteille. Kaiken vastuun siirtäminen yksilöltä yhteiskunnalle lienee mahdotonta, siitä olen toki samaa mieltä.

    Fillarivarkaudesta ja lukitsemisesta: Mielestäni jaottelu kahteen eri tekoon on hieman ad hoc, sillä eihän fillarin lukitsemattomuudessa ole sinänsä yhtään mitään vikaa, ellei sitä liitetä varkauden mahdollisuuteen. Samalla tavalla naiset saisivat puolestani sammua helmat korvissa minne tahansa puistonperälle, jos ei olisi mitään raiskauksen mahdollisuutta (nyt ei sitten aleta puhua mistään siveydestä, käytöstavoista ja alkoholin terveyshaitoista).

    Fillarin lukitsemattomuus an sich ei siis ole mitenkään paheksuttava teko, joten ei siitä sellaisenaan voi kantaa kovin suurta vastuuta. Ainoastaan rikoksen ehkäisemisestä voi.

    VastaaPoista
  3. Niin, en mä tässä vikoja tai paheksunnanpaikkoja hae. Kukin arvottaa asiat eri tavoin, mutta onhan se niin, että jos mä jätän fillarin lukitsematta, niin mun vastuullani on se, että se on lukitsematta. Tätä voidaan sitten pitää hyvänä tai pahana asiana ihan vapaasti. Samoin jos mä juon itseni känniin, niin mun vastuullani on, että olen kännissä. Arvottaen tai arvottamatta.

    Mä en näe, että vastuun summa on vakio. Jos kuusi miestä potkii yhden hengiltä, niin kaikilla on nähdäkseni 100 % vastuu, eikä 1/6.

    Enkä myöskään katso, että jonkun muun helpottamaan tekoon syyllistyjä olisi jotenkin vähemmän vastuussa teostaan. Johtaisi aika kestämättömään tilanteeseen, jos niin olisi.

    VastaaPoista
  4. On myönnettävä, että väite vastuun vakiosummasta on rakennelmani heikoimpia kohtia: edes minä en usko siihen mitenkään sokeasti. Mutta en myöskään usko siihen, että joka ikinen vastuullinen vain lisää kokonaisvastuuta ottamatta sitä keneltäkään pois.

    Mielestäni sosiaalisen vastuun koko idea on siinä, että sillä helpotetaan hieman yksilön taakkaa. Paremmin tämä kai näkyy vaikkapa tulonsiirtoina kuin rikosten rangaistuksissa. Kyllä minun vastuuni elättää itseäni ihan selvästi pienenee, jos valtio antaa minulle opintolainaa ja äitiyspäivärahaa.

    Ja edelleen, minusta on pienempi rikos napata pankin tiskille unohtunut rahalähetys kuin murtautua varta vasten pankkiholviin.

    VastaaPoista
  5. Pahus, keksinpä juuri ikävän vasta-argumentin itselleni: jos joku alaiseni töissä mokaisi oikein pahasti, minut naurettaisiin (ja potkittaisiin) pellolle, jos yrittäisin esimiehenä vedota olevani jotenkin vähemmän vastuussa mokasta delegoituani sen pois itseltäni.

    Ehkä liike- ja työelämän vastuu onkin jotain aivan muuta kuin vastuu muualla elämässä. Tai ehkä ei. Minä mistään tiedä.

    VastaaPoista
  6. No mun mielestäni rahalähetyksen nappaamisen ja holviin murtautumisen ero on 1) harkinnan määrässä ja 2) aiheutetussa vahingossa, ei niinkään siinä, kumpi on vaikeampaa. Ja näin asian taitaa nähdä lakikirjakin, mikä ei kyllä ole mikään tae näkemykseni minkäänlaisesta oikeudesta.

    VastaaPoista
  7. "on pienempi rikos napata pankin tiskille unohtunut rahalähetys kuin murtautua varta vasten pankkiholviin."

    Ainakin meikäläisen logiikalla sovellettaessa tätä samaa ajatusta raiskaukseen tuon mielipiteen looginen vastine kuuluu: on pienempi rikos raiskata itsensä puolustuskyvyttömään tilaan juonut kuin täysissä voimissaan oleva.

    Tämä ei nyt sitten ole missään tapauksessa mielipiteeni asiasta, eikä edes vittuilua, yritän vain päästä jyvälle onko mielestäsi rikoksen tekijän ja uhrin välinen vastuun jakautuminen riippuvainen rikoksen lajista.

    Ovatko varkaus ja raiskaus jotenkin periaatteellisella tasolla niin toisistaan poikkeavia rikoksia, että varkaan vastuu kevenee, jos uhri on huolimaton, mutta raiskaajan ei?

    VastaaPoista
  8. Vielä lisäkommenttina, valitan etten pysty auttamaan noiden ajatustesi yhteensovittamisessa, koska minusta niissä on sovittamaton ristiriita. Tilanteesta riippuen kaikki kolme ovat päteviä, mutta samaan tapaukseen niitä ei kannata yrittää soveltaa.

    VastaaPoista
  9. Ovatko varkaus ja raiskaus jotenkin periaatteellisella tasolla niin toisistaan poikkeavia rikoksia, että varkaan vastuu kevenee, jos uhri on huolimaton, mutta raiskaajan ei?

    Tässä on oikeastaan koko pulmani ydin: vähän tältähän se joskus tuntuu, vaikken sitä pysty perustelemaan.

    Toisaalta, ihan mututuntumalta voisin uskoa, että kiivaasti vastustavan raiskaaminen vaatisi vielä paatuneempaa mielenlaatua kuin sammuneen, joten ehkä tässä ei olekaan mitään ristiriitaa. Kai iljettävyydessäkin voi olla sävyeroja.

    No mun mielestäni rahalähetyksen nappaamisen ja holviin murtautumisen ero on 1) harkinnan määrässä

    Siinäpä se: kun asia tehdään vaikeammaksi, tulee asiaa harkittua pidempään ja todennäköisemmin koko homma jää tekemättä. Tämä on se, miten vastuun jakaminen käytännössä toimii.

    VastaaPoista
  10. Mä vastustan vieläkin vastuun jakamista, kun rikoksista puhutaan, mutta sovitaan nyt niin että sulla on erityislupa olla tästä väär... eri mieltä.

    VastaaPoista
  11. Ja onko tosiaan niin, että "kun asia tehdään vaikeammaksi, tulee asiaa harkittua pidempään ja todennäköisemmin koko homma jää tekemättä. Tämä on se, miten vastuun jakaminen käytännössä toimii."

    Mä en ihan vieläkään niele sitä, että jos mä jätän fillarini lukitsematta, niin sen varastaminen on jotenkin vähemmän rangaistavaa.

    VastaaPoista