Olen alkanut epäillä, että innostuksen summa on elämässä kutakuinkin vakio. Vai miten pitäisi tulkita se, että työ innostaa ihan täysillä (ja raastaa ja riemastuttaa ja turhauttaa ja - no kyllä te tiedätte), enemmän kuin mikään työnteko on hyvin pitkään aikaan (koskaan?) innostanut. Sen sijaan parina viimeisenä vuonna harrastuksista ehkä eniten riemua tuottaneet bloggaus ja ampuminen ovat nyt selvästi matalasuhdanteessa.
Bloggaamisesta en ole kuitenkaan huolissani; kyllä tässä on kaikenlaisia jaksoja tämänkin bloggausuran aikana ehtinyt tulla, ja kun aihepiiriä ei ole mitenkään rajattu, ei varsinaista loppuakaan ole näköpiirissä. Kyllä se juttu tulee kun on tullakseen, ei sitä tarvitse mitenkään pakottaa.
Mutta ampumisen takkuilu harmittaa oikeasti. Enää ei jaksa käydä HSC:llä takomassa niitä samoja reikiä niihin samoihin pahveihin niillä samoilla mutkilla, mutta harrastuksessa eteneminen vaatisi jotenkin liian paljon vaivaa. Pitäisi sitä SRA:ta varmaan nyt oikeasti alkaa treenata, mutta en ole saanut vieläkään itseäni raahattua yhdenkään kiväärin ääreen.
Kaikki on kiinni yksinkertaisesti siitä, ettei yhtään huvita lähteä sompailemaan ypöyksin jonnekin Santahaminaan. Nyt ei ole edes (pääasiassa) kyse siitä, että pelkäisin kaikkien nauravan minulle (nauravathan ne, mutta pellenä on ihan kivakin olla). Kyse on siitä, etten minä edes löydä perille! Eikä missään ole kivaa opaskirjasta, jossa näytetään satelliittihybridikartoin että tuossa on bussipysäkki, tuosta kävelet vasemmalle ja sitten vähän matkan päässä on sellainen koppi, jossa on joku tyyppi, jolle sanot koodisanan, ja sitten kaikki hoidetaan sinun puolestasi.
Olen siis törmännyt kynnykseen. Kynnys ei ole ylittämätön, mutta koska kaikki mukavuusalueeni ylittävä kapasiteetti on jo suunnattu huikeaan urakehitykseeni, ei vapaa-ajalle jää enää jäljelle aloitteellisuudesta kuin rippeitä. Ja nekin suuntautuvat lähinnä pohdintaan rantareittiä vai kaupunkireittiä, maitoa vai karpalovissyä, pitsaa vai possupataa.
Pitää varmaan taas lähteä jonnekin Turkuun.
Bloggaamisesta en ole kuitenkaan huolissani; kyllä tässä on kaikenlaisia jaksoja tämänkin bloggausuran aikana ehtinyt tulla, ja kun aihepiiriä ei ole mitenkään rajattu, ei varsinaista loppuakaan ole näköpiirissä. Kyllä se juttu tulee kun on tullakseen, ei sitä tarvitse mitenkään pakottaa.
Mutta ampumisen takkuilu harmittaa oikeasti. Enää ei jaksa käydä HSC:llä takomassa niitä samoja reikiä niihin samoihin pahveihin niillä samoilla mutkilla, mutta harrastuksessa eteneminen vaatisi jotenkin liian paljon vaivaa. Pitäisi sitä SRA:ta varmaan nyt oikeasti alkaa treenata, mutta en ole saanut vieläkään itseäni raahattua yhdenkään kiväärin ääreen.
Kaikki on kiinni yksinkertaisesti siitä, ettei yhtään huvita lähteä sompailemaan ypöyksin jonnekin Santahaminaan. Nyt ei ole edes (pääasiassa) kyse siitä, että pelkäisin kaikkien nauravan minulle (nauravathan ne, mutta pellenä on ihan kivakin olla). Kyse on siitä, etten minä edes löydä perille! Eikä missään ole kivaa opaskirjasta, jossa näytetään satelliittihybridikartoin että tuossa on bussipysäkki, tuosta kävelet vasemmalle ja sitten vähän matkan päässä on sellainen koppi, jossa on joku tyyppi, jolle sanot koodisanan, ja sitten kaikki hoidetaan sinun puolestasi.
Olen siis törmännyt kynnykseen. Kynnys ei ole ylittämätön, mutta koska kaikki mukavuusalueeni ylittävä kapasiteetti on jo suunnattu huikeaan urakehitykseeni, ei vapaa-ajalle jää enää jäljelle aloitteellisuudesta kuin rippeitä. Ja nekin suuntautuvat lähinnä pohdintaan rantareittiä vai kaupunkireittiä, maitoa vai karpalovissyä, pitsaa vai possupataa.
Pitää varmaan taas lähteä jonnekin Turkuun.
Hei olitko tietoinen tuosta meneillä olevasta Stadi-Cup practical-ammunta kilvasta?
VastaaPoistahttp://www.toiminta-ampujat.fi/phpBB3/viewtopic.php?f=83&t=15644
Mietin vaan että turhautuminen ja jaksamattomuus tässä vaiheessa on täysin ymmärrettävää mutta turhaa.
Olisiko sinulla kiinnostusta kenties tutustua toiminta-ammuntaan ihan vaan vaikka virallisen taulunpaikkarin roolissa. Seuraava osakilpailu santiksessa nyt jo 17.6 noin kl 16. Itse olen maktalla autolla oulunkylästä (jos passaa HVA:lle niin passaa myös mulle että tulet seuraamaan sqad viitosen toilailuja). Niin kuin itsekin totesit niin kynnys ei ole täysin ylittämätön, mutta varmasti korkea jos ei tiedä mihin suuntaan pitäisi kääntyä eikä ole yhtään lähituttua joka harrastaisi joko practical tai SRA juttuja. Rohkeasti vaan ilmoittamaan sinne seurojen ja järjestäjien suuntaan että olisit kiinnostunut toiminnasta. Kyllä he uskovat kun tarpeeksi jaksat muistuttaa ja olla aloitteellinen. Jos ei käy nytten tuo ajankohta, niin varmaan sopii myös toiste tuollainen tutustuminen kun ottaa yhteyttä siihen viralliseen yhteyshenkilöön ja iloittaa asiansa.
Terveisin: M.A