Opiskelumaailma hämmästyttää edelleen

Kun vasta pääsin ihmettelemästä opiskelijoiden luentokäyttäytymistä, sain viime lauantain tiedekuntatentissä tilaisuuden kummastella myös valtsikalaisten tenttikäyttäytymistä. Tarkemmin ottaen ihmettelin eväiden yleisyyttä.

Kyllähän me muistamme sen eväsrituaalin, joka oli olennainen osa ylioppilaskirjoituksia. Itselläni ainakin oli joissain helpommissa kokeissa tärkeämpää pakata mieluisat eväät kuin keskittyä itse koekysymyksiin. Kielikokeissa väsäsinkin ensin kysymykset pikapikaa pois alta ja sen jälkeen keskityin onnellisena hedelmiini, voileipiini ja suklaapatukoihini. Pitihän siellä kokeessa istuakin niin kauan vaikka olisi valmistunut ajoissa, että nälkä ehti tulla. Varsinkin, jos ei saanut aamulla vedettyä kunnon aamupalaa.

Kansantaloustieteen pääsykokeessa istuessani huomasin, että hirvittävän monella oli sielläkin eväät. Se oli jotenkin sympaattista, ja ajattelin sen olevan vain ylioppilaskokeiden jäännettä: kiltit ei-enää-abiturientit pakkasivat mukaan kaiken sen, minkä olivat kevään kokeissakin nähneet tarpeellisina. Tämä siitä huolimatta, että pääsykoe kestää huomattavasti lyhyemmän ajan.

Mutta että vielä tiedekuntatentissä on niin paljon jengiä, joka ei pysty olemaan kahta tai kolmea tuntia syömättä! Tentistä voi poistua jo puolen tunnin kuluttua sen alkamisesta, joten kenenkään ei tarvitse ylppäreiden tavoin jäädä sinne pyörittelemään peukaloitaan ja tuijottelemaan kelloa.

Toki on varmasti mm. kaltaisiani raskaana olevia naisia tai vaikkapa diabeetikoita, joiden on oikeasti syötävä jotain pientä aika usein. Mutta ovatko kaikki ne kymmenet lattavatsaiset ja/tai miespuoliset opiskelijat oikeasti diabeetikoita, vai mistä ihmeestä on kyse? Onko tentissä syöminen tai vähintään eväiden pakkaaminen yliopistossakin jonkinlainen rituaali, vai eikö nykyopiskelija voi selvitä paria tuntia ilman banaania ja voileipää?