Viime torstaina ajettiin Tartosta Tallinnaan ja sieltä lautalla takaisin Helsinkiin. Tien päällä pääsimme todistamaan paikallista autoilukulttuuria ja totesimme sen olevan sukua muunkin Baltian sekä Puolan touhulle: ohitukset todellakin olivat järjettömiä mutta nopeudet hillittyjä.
Kotimaahan palattuani en ole saanut itseäni nettiin blogin äärelle, kun ylihuominen tentti on painanut kovasti päälle töiden lisäksi. Kolmen viikon lokoilun jälkeen on yllättävän vaikeaa ryhtyä sekä opiskelemaan että tekemään taas täysiä työpäiviä. Varsinkin, kun päivittäinen päivänvalon määrä on mitä on. Jo pelkän vuorokausirytmin palauttaminen ennalleen on tuskallista.
Tänään koin pienen säikähdyksen raitiovaunupysäkillä, kun pikkupoika meinasi jäädä vaunun alle. Poju oli ilmeisesti ajatellut kipaisevansa kiskojen yli punaisilla valoilla, mutta liukastuikin suoraan kiskojen päälle. Samaan aikaan pysäkillä seissyt spora oli kuitenkin jo lähtenyt liikkeelle, ja hetken aikaa poika näytti jäävän vaunun alle. Kuljettaja sai kuitenkin pysäytettyä ratikan muutamaa kymmentä senttiä ennen pojan jalkoja, ja tilanne oli ohi. Kehenkään ei siis sattunut, mutta ahdistavaa katseltavaa se oli.
Tästä tilanteesta tuli mieleen toinenkin liikenneteema, jota pohdin virolaisilla maanteillä: ylinopeus. Suomessahan kaikki ajavat ainakin vähän ylinopeutta, aivan samoin kuin kaikki ylittävät suojatien ainakin joskus punaisilla valoilla.
Molemmat käytännöt herättävät kuitenkin kysymyksen: miten sellaisen voi selittää omalle lapselleen? Miten voin saada lapset noudattamaan lakia, jos itse kävelen päin punaisia ja isi ajaa ylinopeutta? Miten selittää leikkikouluikäiselle, että joitain sääntöjä voi rikkoa mutta toisia ei?
Eihän lapselle voi missään tilanteessa antaa lupaa kävellä päin punaisia. Mutta jos yrität sanoa, että aikuiset havainnoivat ympäristöään paremmin ja kykenevät siten järkevämpiin päätöksiin eli tietävät milloin tien yli voi mennä punaisen palaessa, uhmaikäinen kakara vain kimpaantuu. Ei kai kukaan lapsi suostu uskomaan, että juuri hän olisi niin vauva ettei osaisi itse arvioida auton etäisyyttä ja nopeutta.
Kotimaahan palattuani en ole saanut itseäni nettiin blogin äärelle, kun ylihuominen tentti on painanut kovasti päälle töiden lisäksi. Kolmen viikon lokoilun jälkeen on yllättävän vaikeaa ryhtyä sekä opiskelemaan että tekemään taas täysiä työpäiviä. Varsinkin, kun päivittäinen päivänvalon määrä on mitä on. Jo pelkän vuorokausirytmin palauttaminen ennalleen on tuskallista.
Tänään koin pienen säikähdyksen raitiovaunupysäkillä, kun pikkupoika meinasi jäädä vaunun alle. Poju oli ilmeisesti ajatellut kipaisevansa kiskojen yli punaisilla valoilla, mutta liukastuikin suoraan kiskojen päälle. Samaan aikaan pysäkillä seissyt spora oli kuitenkin jo lähtenyt liikkeelle, ja hetken aikaa poika näytti jäävän vaunun alle. Kuljettaja sai kuitenkin pysäytettyä ratikan muutamaa kymmentä senttiä ennen pojan jalkoja, ja tilanne oli ohi. Kehenkään ei siis sattunut, mutta ahdistavaa katseltavaa se oli.
Tästä tilanteesta tuli mieleen toinenkin liikenneteema, jota pohdin virolaisilla maanteillä: ylinopeus. Suomessahan kaikki ajavat ainakin vähän ylinopeutta, aivan samoin kuin kaikki ylittävät suojatien ainakin joskus punaisilla valoilla.
Molemmat käytännöt herättävät kuitenkin kysymyksen: miten sellaisen voi selittää omalle lapselleen? Miten voin saada lapset noudattamaan lakia, jos itse kävelen päin punaisia ja isi ajaa ylinopeutta? Miten selittää leikkikouluikäiselle, että joitain sääntöjä voi rikkoa mutta toisia ei?
Eihän lapselle voi missään tilanteessa antaa lupaa kävellä päin punaisia. Mutta jos yrität sanoa, että aikuiset havainnoivat ympäristöään paremmin ja kykenevät siten järkevämpiin päätöksiin eli tietävät milloin tien yli voi mennä punaisen palaessa, uhmaikäinen kakara vain kimpaantuu. Ei kai kukaan lapsi suostu uskomaan, että juuri hän olisi niin vauva ettei osaisi itse arvioida auton etäisyyttä ja nopeutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti