Kävin toissapäivänä ensimmäisellä (ja minulle viimeisellä) makrotalousteorian luennolla. Missään vaiheessa en ole ajatellutkaan käyväni siellä vakituisesti, mutta nyt lehtori itsekin myönsi luentojen olevan vähemmän tärkeitä kuin esimerkiksi laskuharjoitustehtävät. Opetuksessa kun seurataan varsin kiinteästi oppikirjaa, jota osaa kyllä lukea kotonakin. Hyvä niin.
Tällä ensimmäisellä luennolla nyt kävin kuitenkin kuulemassa käytännön asioita. Ja olihan se hauska istua taas vähän aikaa opiskelijoiden keskuudessa. En juuri tuntenut kuuluvani joukkoon, mutta ikävän syrjäytymisen sijaan tunsin oloni varsin mainioksi ihan silkkana sivustaseuraajana. Kurssilla ei käsittääkseni ole kamalan paljon fukseja (toisin kuin viimekeväisellä mikroteorian kurssilla), mutta aika nuorta jengiä kuitenkin. Varsin hyvin toisensa tunteneet opiskelijat huutelivat rivien yli toisilleen, lähinnä selvittääkseen kenellä oli pahin krapula edellisten opiskelijapippaloiden jäljiltä.
Ja se oli niin kovin sympaattista! Oi niitä aikoja, kun itsekin riekkui opiskelijarellestyksissä aivan milloin huvitti! Nyt olen kai jo niin vanha ja vakiintunut, että aika on kullannut kaikki muistot. Toisaalta minkäänlainen kaiho ei ole iskenyt: ei voisi vähempää kiinnostaa elää enää sellaista elämää. Olikin jotenkin hassua, että lähdin luennolta kesken pois päästäkseni imettämään kotiin jäänyttä vauvaani. Taisin olla hieman eri maailmasta kuin enemmistö... Sinänsä läsnäolopakollisista laskareistakin selvisin imetyksen varjolla, ja voin vain lähettää vastaukseni viikottain sähköpostitse.
Se riivattu muistiinpanojen tekeminen jatkui tuollakin luennolla. Kun luennoitsija räväytti projektorista valkokankaalle kurssin kotisivun, jengi ryhtyi ihan tosissaan kirjoittamaan vihkoonsa ylös kaikkea kotisivulla näkyvää. Siis internetissä julkisesti näkyvää tietoa, kynät sauhuten.
Luennoitsija heijasti kankaalle myös yhden graafin, joka oli otettu oheislukemistona toimivasta oppikirjasta. Hän neuvoi olemaan piirtämättä kuvaa, kun se kerran jokaisen kirjasta löytyy. Tässä vaiheessa hymyilin vitsille, kunnes tajusin, ettei se tainnutkaan olla vitsi: ne pahimmat muistiinpanijat olisivat varmaan oikeasti piirtäneet graafin vihkoihinsa ilman tuota huomiota.
Ai niin, eilisestä Mella-viestistä jäi puuttumaan yksi asia. Eilen oli neuvola, ja terkkari kirjoitti Mellan korttiin "hymytyttö". Nyt jäädään sitten odottelemaan kouluaikoja ja hymytyttöpatsaita, vieläköhän niitä jaellaan? Ja saako niitä Helsingin saksalaisesta koulusta?
Tällä ensimmäisellä luennolla nyt kävin kuitenkin kuulemassa käytännön asioita. Ja olihan se hauska istua taas vähän aikaa opiskelijoiden keskuudessa. En juuri tuntenut kuuluvani joukkoon, mutta ikävän syrjäytymisen sijaan tunsin oloni varsin mainioksi ihan silkkana sivustaseuraajana. Kurssilla ei käsittääkseni ole kamalan paljon fukseja (toisin kuin viimekeväisellä mikroteorian kurssilla), mutta aika nuorta jengiä kuitenkin. Varsin hyvin toisensa tunteneet opiskelijat huutelivat rivien yli toisilleen, lähinnä selvittääkseen kenellä oli pahin krapula edellisten opiskelijapippaloiden jäljiltä.
Ja se oli niin kovin sympaattista! Oi niitä aikoja, kun itsekin riekkui opiskelijarellestyksissä aivan milloin huvitti! Nyt olen kai jo niin vanha ja vakiintunut, että aika on kullannut kaikki muistot. Toisaalta minkäänlainen kaiho ei ole iskenyt: ei voisi vähempää kiinnostaa elää enää sellaista elämää. Olikin jotenkin hassua, että lähdin luennolta kesken pois päästäkseni imettämään kotiin jäänyttä vauvaani. Taisin olla hieman eri maailmasta kuin enemmistö... Sinänsä läsnäolopakollisista laskareistakin selvisin imetyksen varjolla, ja voin vain lähettää vastaukseni viikottain sähköpostitse.
Se riivattu muistiinpanojen tekeminen jatkui tuollakin luennolla. Kun luennoitsija räväytti projektorista valkokankaalle kurssin kotisivun, jengi ryhtyi ihan tosissaan kirjoittamaan vihkoonsa ylös kaikkea kotisivulla näkyvää. Siis internetissä julkisesti näkyvää tietoa, kynät sauhuten.
Luennoitsija heijasti kankaalle myös yhden graafin, joka oli otettu oheislukemistona toimivasta oppikirjasta. Hän neuvoi olemaan piirtämättä kuvaa, kun se kerran jokaisen kirjasta löytyy. Tässä vaiheessa hymyilin vitsille, kunnes tajusin, ettei se tainnutkaan olla vitsi: ne pahimmat muistiinpanijat olisivat varmaan oikeasti piirtäneet graafin vihkoihinsa ilman tuota huomiota.
Ai niin, eilisestä Mella-viestistä jäi puuttumaan yksi asia. Eilen oli neuvola, ja terkkari kirjoitti Mellan korttiin "hymytyttö". Nyt jäädään sitten odottelemaan kouluaikoja ja hymytyttöpatsaita, vieläköhän niitä jaellaan? Ja saako niitä Helsingin saksalaisesta koulusta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti