keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Vauvahyrrä pyörii


Kävin Annan kanssa lounaalla tänään, ja Anna kertoi blogiani lukiessaan ihmetelleensä Mella-kuvien vähyyttä. Kieltämättä olen ollut varsin laiska kuvia lisäilemään, mutta eipä ole tuon digikameramme rikkoutumisen jälkeen ollut mitään lisättävääkään. Anna sitten päätti korjata asian ja räpsäisi Mellasta kuvan kännykällään, siinä se on muillekin nähtävänä. Mella tänään.

Ja sitten otsikon aiheeseen. Vasta äsken pääsin kertomasta tytön kääntyneen ensimmäistä kertaa vatsalta selälleen. Tänään neuvolassa kerroin Mellan kyllä kovasti yrittävän päästä selältä vatsalleen, mutta toistaiseksi ei ole onnistunut. Neuvolatädin mielestä mitään kiirettä ei toki olekaan, yleensä se taito opitaan vasta viiden kuukauden korvilla.

Mutta mitäs se typykkä tänään tekikään? Kääntyi hirveän ähinän jälkeen selältä vatsalleen, ihan ilman äidin apua! Toista kertaa pimu ei ole moiseen suoritukseen enää venynyt, vaikka yritystä on ollut senkin jälkeen. Mutta tästä se alkaa! Nyt tyttö osaa siis kääntyä sekä vatsalta selälleen että selältä vatsalleen, ja ainakin tuo ensiksi mainittu toimii ihan kumpaan suuntaan tahansa. Tässähän pitää kohta ryhtyä varomaan lattialla kovaa vauhtia kiereskelemällä etenevää vauvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti