Hohhoh, onpas nyt paljon häslinkiä ja sekavia ajatuksia. Päivä on mennyt sämpylöiden tekemisessä ja laskuharjoitusten raapustamisessa, ja tietenkin Nick Caven keikalle valmistautumisessa. Tällä hetkellä taustalla soi No More Shall We Part (sekä se levy että sen nimibiisi) ja meikit on jo laitettu. Lapsenvahdit eli Jonna ja Robert ovat ihan kohta täällä.
Huolestuttaa niin paljon! Mella ei ole koskaan ennen ollut meistä kahdesta erossa yhtä aikaa. Mitä jos se saa ihan kamalan paniikkihätäraivokohtauksen eikä me vastata puhelimeen keikalla? Pimu ei ole vielä oppinut vierastamaan, mutta mitä jos se oppii kerralla tänään ja traumatisoituu? Ja jos Mella on tänään ihan kauhea, Jonna ja Robert traumatisoituvat eivätkä enää ikinä puhu meille tai Mellalle.
Huomenna sitten pitäisi mennä töihin. Sekin on herättänyt riemun lisäksi ahdistusta. Mellalla kaikki on varmasti hyvin, jäähän se yhä kotiin isin kanssa. Mutta miten minä osaan olla joka päivä kymmenen tuntia erossa rakkaimmastani? Kun tähän mennessä olen ollut pikkupimun kanssa joka paikassa, mitä nyt parin tunnin eroja on ollut. Voi olla, että itku tirahtaa toimiston vessassa. Ainakin olen jo vähän iltaisin kyynelehtinyt ennen nukkumaanmenoa.
No, kääretorttuterveiset on leivottu toimiston kahvihuoneeseen ja huominen vaatekerta valittu. Nyt se elämänmuutos on sitten taas edessä.
Huolestuttaa niin paljon! Mella ei ole koskaan ennen ollut meistä kahdesta erossa yhtä aikaa. Mitä jos se saa ihan kamalan paniikkihätäraivokohtauksen eikä me vastata puhelimeen keikalla? Pimu ei ole vielä oppinut vierastamaan, mutta mitä jos se oppii kerralla tänään ja traumatisoituu? Ja jos Mella on tänään ihan kauhea, Jonna ja Robert traumatisoituvat eivätkä enää ikinä puhu meille tai Mellalle.
Huomenna sitten pitäisi mennä töihin. Sekin on herättänyt riemun lisäksi ahdistusta. Mellalla kaikki on varmasti hyvin, jäähän se yhä kotiin isin kanssa. Mutta miten minä osaan olla joka päivä kymmenen tuntia erossa rakkaimmastani? Kun tähän mennessä olen ollut pikkupimun kanssa joka paikassa, mitä nyt parin tunnin eroja on ollut. Voi olla, että itku tirahtaa toimiston vessassa. Ainakin olen jo vähän iltaisin kyynelehtinyt ennen nukkumaanmenoa.
No, kääretorttuterveiset on leivottu toimiston kahvihuoneeseen ja huominen vaatekerta valittu. Nyt se elämänmuutos on sitten taas edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti