Kotona jälleen

Eilen illalla saavuimme viimein kotiin, kahden rankan matkustuspäivän jälkeen. Taisi matkailu käydä loppua kohden kovaksi myös Mellalle, sen verran itkuinen tyttö oli molempien päivien iltoina. Oli ihana päästä kotiin! Vajaat kaksi viikkoa poissaoloa riitti näköjään siihen, että palatessani kykenin haistamaan asuntomme ominaistuoksun. Tiedättehän, jokainen asunto tuoksuu tietynlaiselta, riippuen kaiketi valmistusmateriaaleista, huonekaluista ja sen sellaisesta. Omaa kotiaan ei yleensä pysty tottumuksen vuoksi haistamaan, mutta eilen meitä tervehti se sama tuttu mutta jo unohtunut tuoksu kuin ensimmäisellä tutustumiskäynnillä.

Matkan aikana pääsimme taas tutustumaan erilaisiin ajokulttuureihin, ja joskus hauskinta on seurata Erikin reaktioita kanssa-autoilijoihin. Paikalliset erot alkavat jo nousta pintaan. Muistattehan, Suomessa ajetaan aina ylinopeutta muttei tehdä hulluja ohituksia, kun taas Baltian maissa ja Puolassa tilanne oli päinvastoin. Saksassa Erikin mielestä tietenkin ajetaan oikein ja järkevästi, paitsi ne huoltoasemalla kännäävät teinit jotka yön pimeinä tunteina muuttuvat risteiksi ja kukkapuskiksi tienvarsipuiden juurille.

Saksastakin löytyy näköjään heikkoja kohtia, sillä taisimme törmätä erikoiseen paikallisilmiöön Sassnitziin ajaessamme. Piskuinen satamakaupunki sijaitsee Saksan suurimmalla saarella Rügenillä, ja liikenteestä paikalliset tunnisti RÜG-rekisterikilvistä. Toisin kuin Erikin (ja minun vähäisen kokemukseni) mukaan muualla Saksassa, täällä harrastettiin baltialaisittain villejä ohituksia. Jos haluttiin ohi, mentiin ohi, oli vastaantulevaa liikennettä eli ei. Muiden on sitten ajettava tien sivuun tai iskettävä jarrut pohjaan.

Ruotsin puolelle Trelleborgiin päästyämme tuli vastaan toisenlainen paikalliskulttuuri, kun päätimme ajaa pohjoiseen maisemareittiä eli itäistä merenrantaa pitkin sen iänikuisen moottoritien sijaan. Etelärannikon pikkuteitä edetessämme Erikin kiusaksi pääsimme tutustumaan ruotsalaiseen leppoisuuteen. Miespoloa ärsyttävät nopeusrajoituksia noudattavat autoilijat, mutta entäs sitten 10-20 km/h nopeusrajoitusta hitaammin ajavat ruotsalaispapat ja -mummot? Kenelläkään ei tuntunut olevan tuolla etelässä kiire yhtään minnekään, mikään ei ollut niin justiinsa. Jopa nuoriso mateli viittäkymppiä seitsemänkympin alueella, olihan kaunis ilma ja merinäköala ja kaikkea. Se kaikki oli Erikistä aivan käsittämätöntä.

Maisemareitti osoittautui ylipäänsä virhevalinnaksi. Muutenkin pitkää ajomatkaa venyttää turhan hidas jolkuttelu, vaikkei reitti pituutensa puolesta ole kovin paljon mittavampi kuin se Malmö-Helsingborg-Norrköping-motari. Päivää pidensi lisäksi vielä Mella, joka automatkan aikana päätti viimein lopettaa monen päivän kakkalakkonsa. Tyttö on normaalisti vääntänyt sinapit noin kolmasti päivässä, mutta nyt äidin ja isin huoleksi tahmaa ei ollut kuulunut yli kolmeen päivään. Autoon päästyään neidin suolisto ilmeisesti innostui, ja ruokatauolla neiti nostettiin turvakaukalostaan kainaloitaan myöten liimaisessa, keltaisessa kakassa. Aikamoinen saavutus! Sen jälkeen sitä möhnää onkin sitten tullut ihan kunnon annoksina.

Mellasta puheenollen, ehdittekin jo varmaan toivoa esittelyä oheiselle kuvalle. Erikin serkku Puschel sai myös oman esikoisensa tässä talvella, ja Saksan-visiitillämme pääsimme esittelemään pikkuserkukset toisilleen. Eipä lapsukaisia kyllä vielä kiinnostanut toistensa seura, mutta vanhemmista oli silti mukavaa asetella vauvoja teennäisesti vierekkäin. Kuvassa siis ylpeät isät Erik ja Puschel sekä esikoiset Mella ja Sebastian, seitsemän viikkoa ja neljä kuukautta (respectively).

Kyseinen valokuva saatiin Puschelilta, sillä meidän digikameramme pamahti rikki matkan aikana. Tässäpä siis vetoomus Mellan lauantaisiin juhliin saapuvilta: ottakaa omat kameranne mukaan, räpsikää paljon kuvia ja lähettäkää ne sitten meille. Eihän tyttösemme valokuvakansioon voi jäädä aukkoa nimiäisjuhlan ajalta. (Nimiäisjuhlasta vielä puheenollen: ilmoittautumisaktiivisuus on ollut pettymys. Ruokaa ja astioita katetaan kuitenkin vain ilmoittautuneille, hölmöt!)