Olen kirjoitellut tähän blogiin nyt reilun vuoden verran, ja aika hataralla pohjalla blogielämäni vieläkin on. Kovasti empien koko kirjoittelu lähti liikkelle, kun pohdin oikeuttani ja motiivejani raapustaa julkisia merkintöjä. Eniten taisi kiusata se, että lähdin mukaan trendin aallonharjalla: kaikillahan oli blogi jo vuosia sitten, vai mitä?
En missään vaiheessa oikein tiennyt, mistä aion tänne kirjoittaa. Ajattelin tematiikan kyllä löytyvän ajan myötä. Mutta ei teemoja ole vieläkään löytynyt! Tämähän on ihan silkkaa sillisalaattia! No, kirjoitustyyli on hieman muuttunut ihan ensimmäisistä merkinnöistä. Nyt en enää yritä kirjoittaa auki kaikkia mahdollisia henkilökohtaisuuksia, vaan jätän yksityiskohtien selvittelyn lukijan harteille. (Esimerkki: ensimmäisessä postauksessani käytän ei-sarkastisesti termiä "aviomieheni". Siis pliis? Onpas jäykkää, kyllä se on nykyään ihan vain Erik.)
Ensimmäinen ratkaistava kysymys tuolloin oli: nimimerkillä vai omalla nimellä? En kadu oman nimen valintaa, mutta olen huomaavani tällaisten läpinäkyvien blogien jäävän mielenkiintoisuudessa tappiolle. Aika harva omalla nimellä kirjoitettu blogi kiinnostaa muita kuin kavereita, ellei kyseessä ole poliitikon tai toimittajan raapustelu. Mikä siinä on? Eikö omalla nimellä tosiaan voi kommentoida asioita riittävän purevasti? Ehkä ei, en minäkään tietenkään ihan mitä tahansa täällä sano.
Vuoden kirjoittelun jälkeen tuntuu kyllä yhä siltä, ettei Blogistanian kansallisuutta ole vielä ansaittu. Olen nimittäin toivottoman laiska verkottumaan muiden bloggaajien kanssa. Luen lähinnä vain kavereideni blogeja, enkä ole linkittänyt omalla sivullani ainoaankaan tuntemattomaan blogiin. Turha siinä on sitten toivoa, että ketään muutakaan sitten kiinnostaisi oma, hyvin tavallinen elämäni.
Aivan täysin ei kyllä pidä paikkansa se, ettenkö lukisi muita kuin tuttujen blogeja. Mutta niistä erinäisistä kokeilusta en ole jostain syystä uskaltanut mainita. Mitä jos ne Paljon Minua Suositumpien Blogien kirjoittajat nauravat pilkallisesti, jos saavat jostain tietää minunkin lukevan tekstejään tai peräti linkkaavan omalla säälittävällä sivullani? Entä mitä minusta kertoo se, mitä muuta luen? Tai ennemminkin: mitä minusta kertoo se, että luen niin vähän muuta? Listaamalla sen mitä luen tunnustan samalla, etten ole löytänyt mitään näiden lisäksi. Ja mikä bloggaaja se sellainen on, joka ei tunne ainakin kotimaista blogosfääriä jokseenkin läpikotaisin? Pitäisi tuntea ne kaikki tämän hetken kuumimmat blogit, mutta samalla dissata ne liian trendikkäinä ja ennemminkin lukea pienempiä mutta sitäkin kuumempia blogeja.
Tästä huolimatta kerron nyt, mitä muita blogeja olen vähemmän satunnaisesti silmäillyt, ja miksi.
Blogilistan suosikeissani on Lehti, jota taitaa seurata aika moni muukin. Tätä rupesin lukemaan säännöllisesti äitiyslomani alkaessa, vaikka olin jostain sinne päätynyt jo aiemminkin. Kun työni pääosin koostuu sanomalehtien selailusta ja uutisten analysoinnista, on tämä satiirinen tiedotusväline oiva lomakorvike.
Suosikeistani löytyy myös niinikään äitiysloman alkutienoilla bongattu Tylsyyden Multihuipennus. Vaikka itse sittemmin päädyinkin koulutukseltani lähinnä humanistiksi, on oululaisen matemaatikkonörtin ajatusmaailmaan jotenkin kamalan helppo päästä sisälle. Siitäkin huolimatta, että blogissa miespuolinen henkilö käsittelee monien muiden teemojen ohella tyttöystävän puutetta. No, kaikki kaverini ovatkin nörttejä (älkää väittäkö vastaan). Enkä minäkään pidä penkkiurheilusta.
Eilen vietin pitkän päivän netissä Mellan nukkuessa, ja blogiuutuuksien listalta silmään pisti Salakuunneltua.fi. Upouusi blogi kertoo hauskoja keskustelunpätkiä, joita vakoojat ovat poimineet tosielämästä. Sellainenhan kiinnostaa kaikkia! Suomalaissivusto on vielä uutuutensa vuoksi varsin tynkä, mutta sen ruotsalainen esikuva Tjuvlyssnat tarjoaa jo valtavan liudan herkullisia juttuja.
Mutta siinäpä ne sitten ovatkin. Muut kokemukset ovat olleet liian lyhyitä muistettavaksi tai mainittavaksi, jotenkin minun tuntuu olevan vaikea löytää itselleni sopivia blogeja. Sinänsä esim. vauva- ja lapsiteemaiset blogit voisivat olla kova juttu tuoreelle kokemattomalle äidille, mutta siinä on myös se ongelma: olen tuore ja kokematon äiti. En minä osaa samaistua taaperoiden tai monilapsisten perheiden vanhempiin, kun en ole sellaista itse kokenut. Minulla on vain tuo yksi pienenpieni, kiltti vauva. Ehkä voisin ryhtyä lukemaan ensimmäistä kertaa raskaana olevien naisten blogeja ja kommenttilaatikoissa päällepäsmäröidä omalla kokemuksellani?
No, kerrottakoon uusin oma panostukseni: kävin juuri perustamassa Blogilistalle uuden kategorian OmallaNimellä, kun en sen henkistä oikein onnistunut valmiina löytämään. Toistaiseksi luokka ei taida näkyä olemassaolevana muualla kuin oman blogini tiedoissa, siellä kun ei tietenkään vielä ole omani lisäksi muita blogeja. Toivottavasti sinne tulee jatkossa lisääkin blogeja, haluaisin nimittäin saada jonkinlaisen leikkauksen omalla nimellä kirjoitettaviin nettipäiväkirjoihin ja selvittää, onko niillä jotain yhteistä. Tai ennemminkin, voiko omalla nimellä tehdä hyvinkin erilaisia ja mielenkiintoisia tekstejä vai olemmeko tuomittuja varovaiseen ja laskelmoituun ilmaisuun.
En missään vaiheessa oikein tiennyt, mistä aion tänne kirjoittaa. Ajattelin tematiikan kyllä löytyvän ajan myötä. Mutta ei teemoja ole vieläkään löytynyt! Tämähän on ihan silkkaa sillisalaattia! No, kirjoitustyyli on hieman muuttunut ihan ensimmäisistä merkinnöistä. Nyt en enää yritä kirjoittaa auki kaikkia mahdollisia henkilökohtaisuuksia, vaan jätän yksityiskohtien selvittelyn lukijan harteille. (Esimerkki: ensimmäisessä postauksessani käytän ei-sarkastisesti termiä "aviomieheni". Siis pliis? Onpas jäykkää, kyllä se on nykyään ihan vain Erik.)
Ensimmäinen ratkaistava kysymys tuolloin oli: nimimerkillä vai omalla nimellä? En kadu oman nimen valintaa, mutta olen huomaavani tällaisten läpinäkyvien blogien jäävän mielenkiintoisuudessa tappiolle. Aika harva omalla nimellä kirjoitettu blogi kiinnostaa muita kuin kavereita, ellei kyseessä ole poliitikon tai toimittajan raapustelu. Mikä siinä on? Eikö omalla nimellä tosiaan voi kommentoida asioita riittävän purevasti? Ehkä ei, en minäkään tietenkään ihan mitä tahansa täällä sano.
Vuoden kirjoittelun jälkeen tuntuu kyllä yhä siltä, ettei Blogistanian kansallisuutta ole vielä ansaittu. Olen nimittäin toivottoman laiska verkottumaan muiden bloggaajien kanssa. Luen lähinnä vain kavereideni blogeja, enkä ole linkittänyt omalla sivullani ainoaankaan tuntemattomaan blogiin. Turha siinä on sitten toivoa, että ketään muutakaan sitten kiinnostaisi oma, hyvin tavallinen elämäni.
Aivan täysin ei kyllä pidä paikkansa se, ettenkö lukisi muita kuin tuttujen blogeja. Mutta niistä erinäisistä kokeilusta en ole jostain syystä uskaltanut mainita. Mitä jos ne Paljon Minua Suositumpien Blogien kirjoittajat nauravat pilkallisesti, jos saavat jostain tietää minunkin lukevan tekstejään tai peräti linkkaavan omalla säälittävällä sivullani? Entä mitä minusta kertoo se, mitä muuta luen? Tai ennemminkin: mitä minusta kertoo se, että luen niin vähän muuta? Listaamalla sen mitä luen tunnustan samalla, etten ole löytänyt mitään näiden lisäksi. Ja mikä bloggaaja se sellainen on, joka ei tunne ainakin kotimaista blogosfääriä jokseenkin läpikotaisin? Pitäisi tuntea ne kaikki tämän hetken kuumimmat blogit, mutta samalla dissata ne liian trendikkäinä ja ennemminkin lukea pienempiä mutta sitäkin kuumempia blogeja.
Tästä huolimatta kerron nyt, mitä muita blogeja olen vähemmän satunnaisesti silmäillyt, ja miksi.
Blogilistan suosikeissani on Lehti, jota taitaa seurata aika moni muukin. Tätä rupesin lukemaan säännöllisesti äitiyslomani alkaessa, vaikka olin jostain sinne päätynyt jo aiemminkin. Kun työni pääosin koostuu sanomalehtien selailusta ja uutisten analysoinnista, on tämä satiirinen tiedotusväline oiva lomakorvike.
Suosikeistani löytyy myös niinikään äitiysloman alkutienoilla bongattu Tylsyyden Multihuipennus. Vaikka itse sittemmin päädyinkin koulutukseltani lähinnä humanistiksi, on oululaisen matemaatikkonörtin ajatusmaailmaan jotenkin kamalan helppo päästä sisälle. Siitäkin huolimatta, että blogissa miespuolinen henkilö käsittelee monien muiden teemojen ohella tyttöystävän puutetta. No, kaikki kaverini ovatkin nörttejä (älkää väittäkö vastaan). Enkä minäkään pidä penkkiurheilusta.
Eilen vietin pitkän päivän netissä Mellan nukkuessa, ja blogiuutuuksien listalta silmään pisti Salakuunneltua.fi. Upouusi blogi kertoo hauskoja keskustelunpätkiä, joita vakoojat ovat poimineet tosielämästä. Sellainenhan kiinnostaa kaikkia! Suomalaissivusto on vielä uutuutensa vuoksi varsin tynkä, mutta sen ruotsalainen esikuva Tjuvlyssnat tarjoaa jo valtavan liudan herkullisia juttuja.
Mutta siinäpä ne sitten ovatkin. Muut kokemukset ovat olleet liian lyhyitä muistettavaksi tai mainittavaksi, jotenkin minun tuntuu olevan vaikea löytää itselleni sopivia blogeja. Sinänsä esim. vauva- ja lapsiteemaiset blogit voisivat olla kova juttu tuoreelle kokemattomalle äidille, mutta siinä on myös se ongelma: olen tuore ja kokematon äiti. En minä osaa samaistua taaperoiden tai monilapsisten perheiden vanhempiin, kun en ole sellaista itse kokenut. Minulla on vain tuo yksi pienenpieni, kiltti vauva. Ehkä voisin ryhtyä lukemaan ensimmäistä kertaa raskaana olevien naisten blogeja ja kommenttilaatikoissa päällepäsmäröidä omalla kokemuksellani?
No, kerrottakoon uusin oma panostukseni: kävin juuri perustamassa Blogilistalle uuden kategorian OmallaNimellä, kun en sen henkistä oikein onnistunut valmiina löytämään. Toistaiseksi luokka ei taida näkyä olemassaolevana muualla kuin oman blogini tiedoissa, siellä kun ei tietenkään vielä ole omani lisäksi muita blogeja. Toivottavasti sinne tulee jatkossa lisääkin blogeja, haluaisin nimittäin saada jonkinlaisen leikkauksen omalla nimellä kirjoitettaviin nettipäiväkirjoihin ja selvittää, onko niillä jotain yhteistä. Tai ennemminkin, voiko omalla nimellä tehdä hyvinkin erilaisia ja mielenkiintoisia tekstejä vai olemmeko tuomittuja varovaiseen ja laskelmoituun ilmaisuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti