Esikoinen ei ole jostain syystä osannut pelätä mitään täysin absurdia, ellei humisevan imurin pelkoa sellaiseksi lasketa. Eikä sitä tietenkään lasketa, koska on vain järkevää pelätä jotain äänekästä, joka nappaa tiukasti kiinni verhoista ja mahdollisesti syö myös pienten lasten sormia lähelle tullessaan.
Kuopus onkin sitten kunnostautunut jo paremmin irrationaalisten pelkojen saralla, sillä tytöllä on kaksi ylivoimaista kauhun kohdetta: ankat ja sammakot (tai kuopuksen kielellä kammakot). Ankat ovat pelottavia, koska ne ilmeisesti syövät pieniä tyttöjä. Kammakot taas ovat pelottavia, koska.
Mutta ei minun pitäisi nauraa, sillä olen tajunnut pelkääväni itsekin asioita. Enkä nyt tarkoita niitä mörköjä siellä mökillä (kukapa nyt ei pelkäisi mörköjä pimeiden ikkunoiden takana), vaan robotteja.
Monenlaisia asioita tuli lapsena elokuvissa pelättyä, mutta kyllä Robocop oli ihan ykkönen ahdistavuudessaan. Hiljattain tuli katsottua Sarah Connor Chroniclesia, ja muistin taas, miten uhkaavan kammottavia robotit voivatkaan olla. Enhän minä näin aikuisiällä enää kiljaise jos joku roboteista puhuu, mutta en minä niistä voi väittää pitävänikään.
Luulen, etten suostuisi hankkimaan edes siivousrobottia. En minä sitäkään karkuun juoksisi, mutta kyllä mieltä kalvaisi ajatus itsekseen rullaavasta esineestä, joka saattaa yllättäen tulla vastaan nurkan takaa. Kotona joutuisi olemaan jatkuvasti varuillaan, kun eihän sitä koskaan tiedä.
Kuopus onkin sitten kunnostautunut jo paremmin irrationaalisten pelkojen saralla, sillä tytöllä on kaksi ylivoimaista kauhun kohdetta: ankat ja sammakot (tai kuopuksen kielellä kammakot). Ankat ovat pelottavia, koska ne ilmeisesti syövät pieniä tyttöjä. Kammakot taas ovat pelottavia, koska.
Mutta ei minun pitäisi nauraa, sillä olen tajunnut pelkääväni itsekin asioita. Enkä nyt tarkoita niitä mörköjä siellä mökillä (kukapa nyt ei pelkäisi mörköjä pimeiden ikkunoiden takana), vaan robotteja.
Monenlaisia asioita tuli lapsena elokuvissa pelättyä, mutta kyllä Robocop oli ihan ykkönen ahdistavuudessaan. Hiljattain tuli katsottua Sarah Connor Chroniclesia, ja muistin taas, miten uhkaavan kammottavia robotit voivatkaan olla. Enhän minä näin aikuisiällä enää kiljaise jos joku roboteista puhuu, mutta en minä niistä voi väittää pitävänikään.
Luulen, etten suostuisi hankkimaan edes siivousrobottia. En minä sitäkään karkuun juoksisi, mutta kyllä mieltä kalvaisi ajatus itsekseen rullaavasta esineestä, joka saattaa yllättäen tulla vastaan nurkan takaa. Kotona joutuisi olemaan jatkuvasti varuillaan, kun eihän sitä koskaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti