Allekirjoitin eilen uuden työsopimuksen ja irtisanouduin tänään nykyisestä työstäni. Hyvästi jättimäinen mediakonserni työsuhdeturvineen ja -etuineen, terve start-up-yritys joustavine toimenkuvineen ja epävarmoine tulevaisuuksineen. Uusi työ alkaa toukokuun lopussa.
Ei siis tarvitse kysyäkään: kyllä pelottaa. Mutta sitähän tässä vähän haettiinkin, vaihtelua ja jännitystä. Yli kuusi vuotta on tullut työskenneltyä samassa firmassa, jossa työyhteisö on pysynyt melko samana vaikka tehtävät ovat vuosien varrella vakavoituneetkin. Työt aloitin lapsettomana opiskelijana, joten voisin kai sanoa kasvaneeni aikuiseksi niiden kuuden vuoden aikana. Siltä nyt ainakin tuntuu.
Shokki ehti iskeä eilen viimeistään siinä vaiheessa, kun fillaroin työsopimusta allekirjoittamaan. Ei lähtenyt sillä kertaa höpötystä tytöstä, kummastelivat tulevat työtoveritkin. Ei hätää, se oli vain sitä järkytystä se. Turtuneen umpimielisyyden jälkeen illalla kuvaan astuikin sitten levoton paniikki ja tärinä.
Jotenkin tuntuu siltä, että muut ihmiset vaihtavat työpaikkaa viileän rauhallisesti ja asiallisesti. Sehän on vain työtä, business as usual, mitä siitä turhia hötkyilemään. Minulle tämä taas on ihan megalomaaninen tapahtuma.
Osaankohan minä mitään? Entä jos olenkin vain hyvä kehumaan itseäni mutta surkea tekemään töitä? Mitä jos saan potkut jo koeajalla?
Ei tarvitse kysyäkään: olen aivan innoissani.
Ei siis tarvitse kysyäkään: kyllä pelottaa. Mutta sitähän tässä vähän haettiinkin, vaihtelua ja jännitystä. Yli kuusi vuotta on tullut työskenneltyä samassa firmassa, jossa työyhteisö on pysynyt melko samana vaikka tehtävät ovat vuosien varrella vakavoituneetkin. Työt aloitin lapsettomana opiskelijana, joten voisin kai sanoa kasvaneeni aikuiseksi niiden kuuden vuoden aikana. Siltä nyt ainakin tuntuu.
Shokki ehti iskeä eilen viimeistään siinä vaiheessa, kun fillaroin työsopimusta allekirjoittamaan. Ei lähtenyt sillä kertaa höpötystä tytöstä, kummastelivat tulevat työtoveritkin. Ei hätää, se oli vain sitä järkytystä se. Turtuneen umpimielisyyden jälkeen illalla kuvaan astuikin sitten levoton paniikki ja tärinä.
Jotenkin tuntuu siltä, että muut ihmiset vaihtavat työpaikkaa viileän rauhallisesti ja asiallisesti. Sehän on vain työtä, business as usual, mitä siitä turhia hötkyilemään. Minulle tämä taas on ihan megalomaaninen tapahtuma.
Osaankohan minä mitään? Entä jos olenkin vain hyvä kehumaan itseäni mutta surkea tekemään töitä? Mitä jos saan potkut jo koeajalla?
Ei tarvitse kysyäkään: olen aivan innoissani.
Vanhat työkaverit hurraavat!
VastaaPoista