tiistaina, toukokuuta 19, 2009

Euroahdistusta ilmassa, on siis lukijakilpailun aika

En kykene edelleenkään tekemään äänestyspäätöstä, niin kehnoja kaikki puolueet tuntuvat olevan. Ja minä kuitenkin yleensä äänestän juuri puoluetta, en niinkään ihmistä. Olin jo oikeastaan kallellaan vihreisiin, kunnes tuli tämä. En minä jumalauta mitä tahansa jaksa niellä, kun otan niinku kantaa ja siks tässä on tää kebab. Vaikken mä siis tietenkään syö mitään kebabeja, mut musta on ihan ok jos muut syö.

Kuka nyt voisi äänestää jotain keskustaa tai kokoomusta? Vasuripuolueet eivät ole oppositiosta käsin päässeet tekemään yhtä paljon typeryyksiä, mitä nyt hurskastelemaan ja heittelemään kaksinaismoralistisia piikkejä päättäjiä päin. Tai no onhan sieltäkin suunnalta jotain päätöksiä tehty. Ja persuthan tunnetaan, vaikka jo pelkkä vaaliliitto kristillisten kanssa olikin ihan nounou.

Vasemmistoliiton aikaansaannoksista tulee mieleen lähinnä tuo uusi graffitiseinä sekä myönteinen kanta mediamaksuun (joo joo, köyhille vapautus maksusta, sitten kaikki on hyvin). Oliko siellä vielä muita puolueita ehdolla? Jotain köyhiä, vanhoja ja kommareita?

Olen säntillinen äänestäjä, enkä suin surminkaan haluaisi jättää vaaleja väliin. Näillä näkymin olen sitten menossa äänestämään tyhjää, tai oikeammin ajattelin kirjoittaa lappuun pienen runon tai mietelauseen.

Siksipä käynnistänkin kirjoituskilpailun: keksi lyhyt tekstinpätkä, jonka voin käydä kirjoittamassa eurovaalien äänestyslappuun. Ehdotukset voi jättää kommenttilaatikkoon tai lähettää sähköpostitse osoitteeseen angina piste herrmann [miukuliini] gmail piste com. Voittaja saa glooriaa ja papukaijamerkin sekä yhteiskunnallista vaikutusvaltaa sen yhden äänen verran.

10 kommenttia:

  1. Tiätsä, mä alan melkein kallistua näiden tämmöisten ämmien kannalle.
    Ne sentään sanovat ihan ääneen, että pyrkivät painamaan saappaan mun niskaani, eivätkä kätke sitä minkään ympäristönsuojelun, elinkeinoelämän tarpeiden tai muun jeejeekivan kuorrutuksen alle.

    VastaaPoista
  2. Ja tämänkö nyt pitäisi yllättää minua? Eikö sittenkin olisi parempi, että siellä saappaan alla olisi edes jeejeekivaa ja tuoksuisi raikkaalta metsältä?

    Mulle nää vaihtoehdot ei vain kelpaa.

    VastaaPoista
  3. Ai niin joo, piti vielä sanoa: tässä yhteydessä annan sellaisen vaikutelman, että vastustaisin graffitiseinää. Näin ei kuitenkaan ole, tai ainakaan en ole vielä nähnyt mitään syytä vastustaa moista. Itse asiassa olen suorastaan myötämielinen moisille.

    Ehkä pitäisi sitten äänestää sitä Vasemmistoliittoa. Kun Kanikin kerran kallistuu taas kokkareihin, eikä mikään ole muuttunut.

    VastaaPoista
  4. Taivaan herra murhaa kissanpennun (sellaisen land sea kittenin) aina kun joku äänestää vasureita. Ja ämpärillisen vauvoja.

    VastaaPoista
  5. Protestiääni Lapintielle alkaa houkuttaa entistä enemmän.

    VastaaPoista
  6. Lapparille annettu ääni protestoi lähinnä kaikkea järkeä edes etäisesti muistuttavaa vastaan.

    Kokoomus haluaa tutkia mun ruumiinonteloni, jotten mä salakuljeta siellä salaisia Nokian patentteja kiinalaisille. Keskusta haluaa maaorjuuttaa mut. Vihreät haluavat pistää mut leirille opettelemaan oikeita elämäntapoja, ja vasurit haluavat kaikki mun rahani, etten mä vaan tuhlaa niitä. Perussuomalaiset haluavat mun ääneni ja ovat valmiita ottamaan oikeastaan ihan minkä kannan tahansa, jotta sen saisivat. Jahka ne saavat sen äänen, uskon että sielläkin kaivetaan rautasaapasta kaapista.

    Ei-fasistiselle puolueelle olisi kyllä käyttöä.

    VastaaPoista
  7. Oliko tämä keskimmäinen kappale nyt sinun kilpailutuotoksesi?

    VastaaPoista
  8. Sovitaan vaikka niin. Mitä mä voitin?

    VastaaPoista
  9. Eipäs nyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Äänestysaikaa on vielä, sitä paitsi toi teksti oli aika pitkä ulkoa muistettavaksi ja äänestyslippuun raapustettavaksi.

    VastaaPoista
  10. Itse olen paatynyt kannattamaan sita puoluetta joka on sillai sopivasti kaikesta kaikkea mielta ilman etta juuri nyt onnistuvat arsyttamaan...eli RKP. Aina hyva vaihtoehto aanestamatta jattamiselle.

    Runous ei juuri nyt lahde. Tai miten olisi HASTURHASTURHASTUR?

    VastaaPoista