Blogini on vaarassa jäädä paitsioon, mikäli elämä jatkuu tällaisena. Arki kun on ihan silkkaa vauvaa, joten juuri muusta ei tulisi kirjoitettuakaan. Mutta kuka lukijoistani muka haluaa kuulla päivittäisiä tai edes viikottaisia raportteja vauvaperheen arjesta? Sellaiselle on varmasti olemassa vankkakin lukijakunta, mutta ne lukijat eivät seuraa minun blogiani. Ongelmallista.
Mutta jatketaan nyt sitten. Viime lauantaina vauva saatiin viedä ensimmäisen kerran ulos. Tai, no, neuvolatäti antoi luvan mennä ulos, mikäli ilmat ovat lämpimät. No, eihän sitä lämmintä sitten lauantaina saatu, mutta ulos mentiin kumminkin. Ensimmäisenä päivänä sai viedä naperoa ulos 15 minuutin ajaksi, seuraavana 30 minuutin ajaksi, sitä seuraavana 45 minuutiksi... osaatte varmaan päätellä loput.
Mahtoi näyttää eriskummalliselta, kun kaksi haltioituneen näköistä tuoretta vanhempaa kantaa auton turvakaukalossa viikon ikäistä lasta sateenvarjon alla keskellä Lintulahdenaukiota. Eihän vartissa ehdi kovin kauas, joten menimme vain hengailemaan ikkunan alle. Kyllä oli neitikin ihmeissään, varsinkin niistä satunnaisista sadepisaroista, joita vanhempien huolehtimisesta huolimatta pääsi kasvoille.
Seuraavana päivänä korkkasimmekin sitten jo vaunut ja kävimme ruokakaupassa. Eilen maanantaina koko homma vähän karkasi käsistä, kun kolmen vartin sessiosta tulikin lähinnä puolitoistatuntinen. Mutta kun ilma oli niin kiva, Mella oli niin tyytyväisesti unessa ja kaupoissa oli mukava kierrellä... Tänään sitten pitäisi taas uhmata sadetta ja lähteä etsimään Mellalle juhlavaatteita kesäksi. Samalla pitäisi hoitaa paperihommia maistraatissa, huoh. Kaikki perhetapahtumat tuntuvat vaativan niin kovin paljon byrokratiaa, varsinkin, kun kyse on useamman kansalaisuuden edustajasta.
Jo tässä vaiheessa on tullut mietittyä työntekoa, ehkä jonkinlaisena irtiottona kakkavaipoista ja ympärivuorokautisesta imetyksestä. Olen koko ajan suunnitellut jatkavani täysimetystä sen suosituksen mukaiset kuusi kuukautta, eli töihinkään ei olisi asiaa ennen sitä. Mutta olisiko se nyt niin kamalaa, jos vähentäisi imetystä jo neljän kuukauden jälkeen? Nyt nimittäin tuntuu siltä, että voisi ehkä sittenkin mennä puolipäivätöihin jo joskus tuossa syksyllä. Vai olenko vain tulossa mökkihöperöksi näin alussa?
Erikin on kuitenkin mentävä takaisin kokopäivätöihinsä jo vajaan kahden viikon kuluttua, jolloin minä jään päivisin yksin tämän kaiken keskelle. Ja se tuntuu jotenkin väärältä molempien kannalta: miten ihmeessä minä jaksan päivät ilman aikuista seuraa, toisaalta Erik taas haluaisi olla enemmän vauvan kanssa. Niinpä puolipäiväratkaisu olisi reilu kaikille osapuolille. Toivottavasti työnantajalta löytyy syksyllä hommia kolmeksi päiväksi viikossa, mikäli mieleni on vielä silloin sama. Mikä taas ei ole tietenkään lainkaan itsestäänselvää tässä hormonivyörytyksessä.
Mutta jatketaan nyt sitten. Viime lauantaina vauva saatiin viedä ensimmäisen kerran ulos. Tai, no, neuvolatäti antoi luvan mennä ulos, mikäli ilmat ovat lämpimät. No, eihän sitä lämmintä sitten lauantaina saatu, mutta ulos mentiin kumminkin. Ensimmäisenä päivänä sai viedä naperoa ulos 15 minuutin ajaksi, seuraavana 30 minuutin ajaksi, sitä seuraavana 45 minuutiksi... osaatte varmaan päätellä loput.
Mahtoi näyttää eriskummalliselta, kun kaksi haltioituneen näköistä tuoretta vanhempaa kantaa auton turvakaukalossa viikon ikäistä lasta sateenvarjon alla keskellä Lintulahdenaukiota. Eihän vartissa ehdi kovin kauas, joten menimme vain hengailemaan ikkunan alle. Kyllä oli neitikin ihmeissään, varsinkin niistä satunnaisista sadepisaroista, joita vanhempien huolehtimisesta huolimatta pääsi kasvoille.
Seuraavana päivänä korkkasimmekin sitten jo vaunut ja kävimme ruokakaupassa. Eilen maanantaina koko homma vähän karkasi käsistä, kun kolmen vartin sessiosta tulikin lähinnä puolitoistatuntinen. Mutta kun ilma oli niin kiva, Mella oli niin tyytyväisesti unessa ja kaupoissa oli mukava kierrellä... Tänään sitten pitäisi taas uhmata sadetta ja lähteä etsimään Mellalle juhlavaatteita kesäksi. Samalla pitäisi hoitaa paperihommia maistraatissa, huoh. Kaikki perhetapahtumat tuntuvat vaativan niin kovin paljon byrokratiaa, varsinkin, kun kyse on useamman kansalaisuuden edustajasta.
Jo tässä vaiheessa on tullut mietittyä työntekoa, ehkä jonkinlaisena irtiottona kakkavaipoista ja ympärivuorokautisesta imetyksestä. Olen koko ajan suunnitellut jatkavani täysimetystä sen suosituksen mukaiset kuusi kuukautta, eli töihinkään ei olisi asiaa ennen sitä. Mutta olisiko se nyt niin kamalaa, jos vähentäisi imetystä jo neljän kuukauden jälkeen? Nyt nimittäin tuntuu siltä, että voisi ehkä sittenkin mennä puolipäivätöihin jo joskus tuossa syksyllä. Vai olenko vain tulossa mökkihöperöksi näin alussa?
Erikin on kuitenkin mentävä takaisin kokopäivätöihinsä jo vajaan kahden viikon kuluttua, jolloin minä jään päivisin yksin tämän kaiken keskelle. Ja se tuntuu jotenkin väärältä molempien kannalta: miten ihmeessä minä jaksan päivät ilman aikuista seuraa, toisaalta Erik taas haluaisi olla enemmän vauvan kanssa. Niinpä puolipäiväratkaisu olisi reilu kaikille osapuolille. Toivottavasti työnantajalta löytyy syksyllä hommia kolmeksi päiväksi viikossa, mikäli mieleni on vielä silloin sama. Mikä taas ei ole tietenkään lainkaan itsestäänselvää tässä hormonivyörytyksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti