keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009

Kokko & Herrmann Private Consulting: Pörssitiedote

KHPC on onnistunut torjumaan maailmanlaajuisen taantuman vaikutuksia liiketoimintaansa, mutta yhtiömme kapasiteetin käyttöaste on jäänyt vuoden 2008 viimeisellä kvartaalilla asetetuista tavoitteista. Tästä syystä KHPC käynnistää säästöohjelman, jonka tavoitteena on leikata 10 % juoksevista kuluista loppuvuoden 2009 ajalta.

KHPC:n Helsingissä toimiva myyntiyksikkö on jäänyt muuta organisaatiota kauemmas tavoitteistaan, joten yksikössä joudutaan suorittamaan uudelleenjärjestelyjä. KHPC käynnistääkin koko yksikköä koskevat yt-neuvottelut.

KHPC:n Chief Personal Consultant Angina Herrmann toivoo, että varsinaisilta irtisanomisilta voitaisiin välttyä. Herrmann pyrkiikin priorisoimaan neuvotteluissa lomautuksia ja henkilöstön uudelleensijoittamista.

Senior Brand Manager Aliisa Kokko muistuttaa KHPC:n säilyvän edelleen merkittävänä työllistäjänä, ja uskoo tervehdyttämistoimien vahvistavan yhtiön asemaa ongelmakonsultointimarkkinoilla sekä sitä myötä lisäävän myös henkilöstön uramahdollisuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti