maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Turhaa, aivan turhaa

Nyt on iskenyt jokin ihmeellinen blogiyliannostus, tai ainakin yleinen kyllästymisärsyyntyminen. Niin muiden blogit kuin omanikin ovat jotenkin tylsiä ja turhia. Jokainen blogi tuntuu todellisuudesta täysin irralliselta mikrouniversumilta, joka kerää yhteen samanmielisiä (virtuaali-)ihmisiä taputtelemaan toisiaan selkään. Oli blogin tyylilaji mikä hyvänsä, kaikki tuntuvat aina olevan pohjimmiltaan samaa mieltä vähintään siitä, että blogin kirjoittaja on tosi hyvä tyyppi. Tietenkin, miksi muuten he kyseistä blogia lukisivatkaan.

Ja sitten tästä valittaminen tuntuu niin idiootilta, sillä vaikka ajatus olisi hauska, en minä oikeasti haluaisi anonyymejä herjaajia omaan(kaan) blogiini. Totta kai minä haluan, että olen kaikkien mielestä tosi hyvä tyyppi, ja jos jonkun mielestä en ole, pitäköön virtuaaliturpansa kiinni minun reviirilläni. Voin sitten vaikka mököttää yksin siellä reviirilläni, jos ainuttakaan samanmielistä ei löydy.

Myönnettäköön, että joissain asiakeskeisemmissä blogeissa saatetaan oikeasti olla asioista eri mieltä ja käydä rakentavaa keskustelua eri näkökannoista; Osmo Soininvaaran nyt vaikkapa esimerkiksi. Mutta ei niitä pelkkiä asioitakaan aina jaksa: minä haluan rakentavaa keskustelua haircutista! Minä en halua ajatella kovinkaan usein parkkipaikkoja, kaavamuutoksia tai energiantuotantoa, en ainakaan kovin pitkään kerrallaan.

Äh. Ehkä ulkoilma ei vain sovi minulle, pää tulee täyteen ihan vääränlaisia ajatuksia tai ehkä ennemminkin tyhjenee niistä oikeanlaisista. Arvelen olevani oma itseni, kunhan tuo päivänvalo tuosta alkaa vähentyä juhannuksen jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Mä haluaisin niitä herjaajia, mutta mua ei niillä siunata.

    VastaaPoista
  2. Mä voisin herjata ja oikeastaan haluaisinkin, mutta mun uskottavuus on mennyt jo ajat sitten. Enkä mä voi tehdä sitä anonyyminäkään kun kaikki mun käyttämät ip:t on jo auttamatta arkistoitu.

    VastaaPoista
  3. Maailmassa on järjetön määrä torvia sietämättömän väärine ja epäloogisine mielipiteineen. Paljon vähempikin typeryys ajaa samanmieliset joukkoihinsa.

    Teoriassa paskakasassakin voi kuitenkin olla helmiä. Koita epämukavuusaluetta.

    VastaaPoista
  4. Vääränlaiset ajatuksethan johtavat sakkoihin.

    VastaaPoista