Eilen oli sitten lopulta espanjan koe, joka kyllä meni aika pieleen. Enpä osannut odottaa kokeesta niin kinkkistä, otin näköjään hieman liian löysin rantein. No, eipä se koe mikään pääasia olekaan, vaan mahdollinen kielitaito Kuuban matkaa varten. Ja kuka tietää, kenties espanjan opinnoista on jotain hyötyä matkan jälkeenkin.
Tänään oli sitten ensimmäinen kunnollinen vapaailta, ja lähdinkin töistä kipin kapin ennen mitään ylitöitä. Menin kaupungille ostoksille, Jonnan ja Robertin puolentoista viikon päästä järjestettäviin häihin kun piti ostaa vaatteita. Olinkin sitten hämmästyttävän rationaalinen shoppailija. Kiersin jokaisen varteenotettavan kaupan järjestelmällisesti enkä ostanut mitään, vaikka jokaisesta löytyi jotain kivaa. Sen sijaan päätin kiertää kaikki läpi, ja tehdä ostopäätöksen vasta koko valikoiman nähtyäni. Viivytys kannatti, sillä parhaat JA halvimmat pöksyt löytyivät viimeisestä kaupasta.
Sitten menin Opiskelijakirjastoon Kaisaniemeen ja tunsin oloni jotenkin hassuksi. Täällä minä olen, opiskelijoiden joukossa, lainaamassa fuksikurssien kirjoja. Minä, jo valmistunut. Pitävätköhän ihmiset minua liian vanhana fuksiksi? Ajattelevatko, että olen vain lusmuillut kaikki nämä vuodet, kun en ole päässyt vielä fuksikursseja pidemmälle?
Uskalsin kuitenkin lainata läjän kirjoja, joita pitäisi yrittää tankata ennen Kuuban matkaa. Kolmiviikkoinen reissu kun osuu juuri siihen kohtaan, kun syksyn johdantokurssit käydään. Täytyy siis aloittaa jo etuajassa tämä opiskelu, ettei sitten tule hätä käteen tenttikauden alkaessa.
Lainasin kirjoja vain puolentoista kurssin verran, mutta aika hemmetin paljon siinäkin on sivuja kolmeksi viikoksi luettavaksi: Loikkanen, Pekkarinen & Vartia: Kansantaloutemme – rakenteet ja muutos (412 sivua); Kenwood & Lougheed: The Growth of the International Economy 1820-2000 (349 sivua); Kunelius: Viestinnän vallassa (271 sivua) sekä Nieminen & Pantti: Media markkinoilla (213 sivua).
Suurin riemu odotti kuitenkin vasta kotona: kaikki kolme tilaamaani leffaa olivat saapuneet! Hieman kyllä hirvitti huomata Dobermannin levyn irronneen kiinnikkeestään ja hölskyvän vapaasti kannen sisällä, mutta pienen kokeilun perusteella levy tuntuu kuitenkin toimivan normaalisti. Ehdinkin jo katsoa ekstrat kaikista leffoista, ei niitä niin kauhean paljon ollut. Crow’ssa niitä oli eniten, mutta kyse olikin lähinnä diiba-daabasta ja omasta kehusta.
Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä Crow-dokkarista, miten tärkeään osaan James O’Barrin sarjakuvat nostettiin elokuvaa tehdessä. Brandon Lee pahoitteli dokkarissa sitä, ettei ryhmä saanut tehdä elokuvaa mustavalkoisena. Sarjakuvan henki olisi Leen mukaan tullut paremmin esiin mustavalkoisena, mutta silloinen elokuvatodellisuus ei ilmeisesti sallinut mustavalkoisia toimintafantsupätkiä. Mitäköhän Brandon Lee olisi tykännyt 12 vuotta myöhemmin tehdystä Sin City –leffasta?
Jossain vaiheessa pitäisi varmaan ryhtyä katsomaan noita elokuviakin. Dobermann lienee listalla ensimmäisenä, Kadonneiden lasten kaupunki kun pitää katsoa yhdessä Annan kanssa. Mutta kun samaan aikaan on nauhalla iso läjä viimeaikaisia Salaisten kansioiden jaksoja sekä Priscilla – Aavikon kuningatar -ilottelu. Ja videovuokraamoon on saapunut Vincent Casselin viimeisin leffa. Kehnoltahan se näyttää, mutta siinä on sentään Vincent.
Vaikuttaa siltä, että edessä on lukuisia viihteentäyteisiä iltoja. Missäköhän välissä minä luen ne kirjat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti