Eilen päätin sitten lopulta mennä sinne espanjan tunnille, mutta tänään päätin toisin. Luennon sijasta tein pienen, ripeän kävelyn ja tulin kotiin pesemään pyykkiä. Eilen olisin jäänyt pois pelkkää laiskuuttani, tänään ryhdyin järkeilemään: asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen.
Joku voisi tietenkin syyttää pelkästä tekosyiden keksimisestä, mutta minä väitän vain toteuttavani jo lukiossa oppimaani ja yliopistossa kultivoimaani: kaikkea pyydettyä ei voi eikä kannata tehdä, vaan energia on suunnattava sillä hetkellä tuottoisimpaan puuhaan. Kotiläksyt voi jättää silloin tällöin tekemättä, jos niiden tekeminen veisi liikaa energiaa ja motivaation koko loppukurssista. Taidetta tästä tulee siinä vaiheessa, kun on löydettävä se oikea tasapaino: missä vaiheessa järkevä priorisointi muuttuu silkaksi lintsaamiseksi ja tekosyiden keksimiseksi?
On tietenkin hetkiä, jolloin tekee mieli tehdä kaikki mahdollinen, ajaa itsensä piippuun. Viime syksynä tahkosin ylitöitä rahaa tienatakseni, lopettelin graduani ja luin viimeisiin tentteihin valmistuakseni ja maalasin vielä ihan omaksi ilokseni. Muutaman kuukauden ajan aamut, päivät, iltapäivät ja alkuillat menivät työntekoon, illat opiskeluun ja yöt maalaamiseen. Tuli huomattua, että keskimäärin 4-5 tunnin yöunet riittävät kyllä muutaman kuukauden ajan, jos on intohimoa ja tekemisen meininkiä.
Kyllä tuollaiset pyrähdykset sopivat minulle, tunnun työskentelevän parhaiten paineen alla. Toisaalta sellaiseen liittyy myös huomattavan paljon itsekorostusta, muistelenhan hektistä syksyäni vielä lähes vuoden päästä. Ahkeraan ajanjaksoon kun sekoittui niin luterilaista työetiikkaa (”suomalainen tekee sen mitä suomalaisen täytyy tehdä”), taiteellista hulluutta (”vietän yöni maalihöyryissä elämää suuremmat teemat mielessäni psykedeelistä musiikkia kuunnellen”), nuoruuden uhoa (”uni? ruoka? mitä ne ovat?”) ja todistamisen tarvetta (”minä teen mitä haluan, muut mitä voivat”).
Ahkeraan puurtamiseen vaaditaan kuitenkin kunnon syitä. Valmistuminen ja rahapula ovat oivia motivoijia, kun taas maalausinto tuntuu iskevän aina kiireen keskellä. Kolmiviikkoisen espanjan kurssin takia en viitsi laittaa isompaa vaihdetta silmään, varsinkaan, kun Kuuban matkan jälkeen olisi tarkoitus aloittaa taas se oikea opiskelu. Täysipäiväisen työnteon ohessa, tietenkin. Muutenhan se ei olisi haaste eikä mikään.
Kai minulla täytyy aina olla muutama rauta tulessa, että tunnen eläväni. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin trendikäs retriitti, täydellinen tekemättömyys. Mutta sellainen ei ainakaan tällä hetkellä juurikaan kiinnosta minua. Maailmassa on vielä niin paljon asioita tehtävänä!
Tänään en kuitenkaan enää opiskele espanjaa, vaan ripustan pyykkejä kuivumaan. Saavutus sekin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti