Nyt seuraisi klassinen ajanhallintakysymys: miten te ihmiset löydätte riittävästi aikaa kaikelle, mitä haluatte tehdä? Minun kohdallani se tuntuu kulminoituvan harrastuksiin: työhön ja kotona oleiluun kyllä riittää aikaa, mutta ei sitten kyllä yhtään mihinkään muuhun. Ja tässä tapauksessa niitä pakollisia jumppa-, kuntosali- ja uintihetkiä ei lasketa, kun ei kai minimiliikuntaa oikein voi pitää harrastuksena. Tai sitten syömisen ja nukkumisenkin pitäisi olla harrastus. Mikä on usein kyllä houkutteleva ajatus.
Nyt ei sitten mennä siihen, että miksi ihmeessä ihmisen pitää välttämättä päteä ja harrastaa. En minä haluakaan päteä ja harrastaa, minä vain haluaisin tehdä mukaviksi todettuja asioita. Ihmiset tekevät aivan liian vähän mukaviksi todettuja asioita.
Minulla on muutamia puuhia, joita pidän harrastuksenani, vaikken oikeasti ehdi tehdä niitä. Sitten on toisia, joita haluaisin kokeilla tai joista haluaisin ehkä jopa säännöllisen harrastuksen, mutten todellakaan oikeasti ehdi tehdä niitä.
Näitä väitän harrastuksikseni:
Maalaaminen. Nyt on heti tunnustettava, että itse asiassa maalasin eilen illalla. Mutta se olikin sitten ensimmäinen kerta Neilan syntymän jälkeen, ja sitä paitsi taulusta on tulossa ihan surkea. Taitoni tuntuukin vain rapistuvan vuosi vuodelta, kun se pitkään koheni silmissä joka ikisen taulun yhteydessä.
Lukeminen. Luulisi tämän olevan helppoa: sen kuin vain tartut kirjaan ja luet, vaikka vain pari minuuttia. Mutta en minä pysty lukemaan paria minuuttia, tarvitsen pari tuntia saadakseni siitä irti mitään iloa. Ja kenellä kahden alle 3-vuotiaan lapsen työssä käyvällä äidillä on pari tuntia, yhtään mihinkään? Niinpä. Kesälomalla kyllä onnistuin lukemaan ruhtinaalliset kaksi kirjaa.
Näistä haluaisin harrastuksen:
Ampuminen. Sen lisäksi, että se vie jonkin verran aikaa, se maksaa. Minulle on kuitenkin luvattu ampumaseuran jäsenmaksu joululahjaksi, ja pitäisi sitten jotenkin neuvotella jäsenhintainen sarjakortti 30-vuotislahjaksi. Vink vink, ystävät.
Laskettelu. Muksuna vietin useana talvena kaiken vapaa-aikani kotikylän paikallisessa laskettelurinteessä, erittäin kuvaavasti nimetyssä Kusiaismäessä. Mutta eihän täällä etelässä edes ole talvia! Ja viimeisimmät omistamani suksetkin ovat varhaismurkkukokoa. Kallis harrastus tämäkin.
Melominen. Olen tasan kerran vähän läpsytellyt inkkarikanootissa firman virkistyspäivänä, ja se oli hillittömän hauskaa. Siitä on kuitenkin jo pari vuotta, enkä vain ole saanut aikaiseksi ilmoittautua minnekään alkeiskurssille. Ja ollaan nyt rehellisiä: menisinkö minä muka koskaan sen alkeiskurssin jälkeen minnekään melomaan? Pitäisi varmaan hommata oma kanootti tuohon Pikku-Huopalahden rantaan kaikkien niiden semi-hienojen moottoriveneiden kylkeen.
Lopuksi vielä mainittakoon, että olen joissakin yhteyksissä väittänyt harrastuksekseni bloggaamista. No, sitä minä sentään teen.
Nyt ei sitten mennä siihen, että miksi ihmeessä ihmisen pitää välttämättä päteä ja harrastaa. En minä haluakaan päteä ja harrastaa, minä vain haluaisin tehdä mukaviksi todettuja asioita. Ihmiset tekevät aivan liian vähän mukaviksi todettuja asioita.
Minulla on muutamia puuhia, joita pidän harrastuksenani, vaikken oikeasti ehdi tehdä niitä. Sitten on toisia, joita haluaisin kokeilla tai joista haluaisin ehkä jopa säännöllisen harrastuksen, mutten todellakaan oikeasti ehdi tehdä niitä.
Näitä väitän harrastuksikseni:
Maalaaminen. Nyt on heti tunnustettava, että itse asiassa maalasin eilen illalla. Mutta se olikin sitten ensimmäinen kerta Neilan syntymän jälkeen, ja sitä paitsi taulusta on tulossa ihan surkea. Taitoni tuntuukin vain rapistuvan vuosi vuodelta, kun se pitkään koheni silmissä joka ikisen taulun yhteydessä.
Lukeminen. Luulisi tämän olevan helppoa: sen kuin vain tartut kirjaan ja luet, vaikka vain pari minuuttia. Mutta en minä pysty lukemaan paria minuuttia, tarvitsen pari tuntia saadakseni siitä irti mitään iloa. Ja kenellä kahden alle 3-vuotiaan lapsen työssä käyvällä äidillä on pari tuntia, yhtään mihinkään? Niinpä. Kesälomalla kyllä onnistuin lukemaan ruhtinaalliset kaksi kirjaa.
Näistä haluaisin harrastuksen:
Ampuminen. Sen lisäksi, että se vie jonkin verran aikaa, se maksaa. Minulle on kuitenkin luvattu ampumaseuran jäsenmaksu joululahjaksi, ja pitäisi sitten jotenkin neuvotella jäsenhintainen sarjakortti 30-vuotislahjaksi. Vink vink, ystävät.
Laskettelu. Muksuna vietin useana talvena kaiken vapaa-aikani kotikylän paikallisessa laskettelurinteessä, erittäin kuvaavasti nimetyssä Kusiaismäessä. Mutta eihän täällä etelässä edes ole talvia! Ja viimeisimmät omistamani suksetkin ovat varhaismurkkukokoa. Kallis harrastus tämäkin.
Melominen. Olen tasan kerran vähän läpsytellyt inkkarikanootissa firman virkistyspäivänä, ja se oli hillittömän hauskaa. Siitä on kuitenkin jo pari vuotta, enkä vain ole saanut aikaiseksi ilmoittautua minnekään alkeiskurssille. Ja ollaan nyt rehellisiä: menisinkö minä muka koskaan sen alkeiskurssin jälkeen minnekään melomaan? Pitäisi varmaan hommata oma kanootti tuohon Pikku-Huopalahden rantaan kaikkien niiden semi-hienojen moottoriveneiden kylkeen.
Lopuksi vielä mainittakoon, että olen joissakin yhteyksissä väittänyt harrastuksekseni bloggaamista. No, sitä minä sentään teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti