No niin, nyt peruminen alkaa olla entistä vaikeampaa: varasin itselleni ja pikkusiskolle tutustumiskäynnin HSC:n ampumaradalle ensi lauantaille.
Sopivan ampumaseuran valinta olikin mielenkiintoista. Kun en alan harrastajia seudulta tunne, olen täysin internetin antamien tietojen varassa. Googlaamalla löytyi lähinnä kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa, juuri tämä Helsinki Shooting Club ja West Shooters. Kummaltakin löytyy perustiedot netistä, hinnastokin on esillä. West Shooters näytti olevan huomattavasti halvempi: tutustumiskäynti vain 20 euroa, kun taas HSC veloittaa (ilmeisesti samasta asiasta?) 40 euroa.
Mutta sitten pääsimme viestinnän ytimeen, eli mielikuvien ja vaikutelmien luomiseen. HSC:n sivut ovat hyvin runsaat ainakin West Shootersiin verrattuna, ja ensikertalaisia varten on oikein oma opastussivunsa. Kun kyseessä on minunlaiseni täydellinen ummikko, on tällä suuri merkitys. Vaikka molemmista saattaisi hyvinkin saada asiantuntevaa ja ystävällistä opastusta, antaa HSC perinpohjaisilla, rautalangasta väännetyillä sivuillaan sellaisen vaikutelman, että ensikertalaisetkin ovat erittäin tervetulleita, suorastaan hyvää bisnestä.
Vaikka ennakkoluuloton pyrinkin olemaan, niin tuleehan sitä mietittyä, että onkohan näillä ampumaradoilla vain rasvaisia juttuja heitteleviä äijiä tai tulevia pekkaeericcejä. Katsotaankohan siellä nenänvartta pitkin ja nauretaan kippurassa, kun pari tytönhupakkoa näkee elämänsä ensimmäistä kertaa aseen? (Okei, ei pidä mennä takuuseen pikkusiskosta, hän on kuitenkin asunut suurimman osan elämästään varuskunta-alueella.) Toisen yrityksen verkkosivujen perusteella ei tiedä yhtään mitä odottaa, kun taas toinen näyttää kohdanneen amatöörejä ennenkin. Tästä turvallisuuden tunteesta, siis silkasta mielikuvasta, olen valmis maksamaan kaksinkertaisen hinnan.
Tietenkin kyseessä voi olla myös valittu viestintästrategia: ehkä kokeneemmat ampujat vierastavat liian rautalangasta väännettyä mielikuvaa. Pelkäävät, että radalla pyörii jaloissa pelkkiä tumpeloita. Menevät sitten paikkaan, jossa on vain asiansa osaavia harrastajia. Tiedä häntä.
No, mutta menossa ollaan. Olenhan minä keilannutkin kerran, vastentahtoisesti, joten miksen sitten ampuisikin. Ehkä pitäisi sitä keilaamistakin kokeilla joskus toistamiseen.
Sopivan ampumaseuran valinta olikin mielenkiintoista. Kun en alan harrastajia seudulta tunne, olen täysin internetin antamien tietojen varassa. Googlaamalla löytyi lähinnä kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa, juuri tämä Helsinki Shooting Club ja West Shooters. Kummaltakin löytyy perustiedot netistä, hinnastokin on esillä. West Shooters näytti olevan huomattavasti halvempi: tutustumiskäynti vain 20 euroa, kun taas HSC veloittaa (ilmeisesti samasta asiasta?) 40 euroa.
Mutta sitten pääsimme viestinnän ytimeen, eli mielikuvien ja vaikutelmien luomiseen. HSC:n sivut ovat hyvin runsaat ainakin West Shootersiin verrattuna, ja ensikertalaisia varten on oikein oma opastussivunsa. Kun kyseessä on minunlaiseni täydellinen ummikko, on tällä suuri merkitys. Vaikka molemmista saattaisi hyvinkin saada asiantuntevaa ja ystävällistä opastusta, antaa HSC perinpohjaisilla, rautalangasta väännetyillä sivuillaan sellaisen vaikutelman, että ensikertalaisetkin ovat erittäin tervetulleita, suorastaan hyvää bisnestä.
Vaikka ennakkoluuloton pyrinkin olemaan, niin tuleehan sitä mietittyä, että onkohan näillä ampumaradoilla vain rasvaisia juttuja heitteleviä äijiä tai tulevia pekkaeericcejä. Katsotaankohan siellä nenänvartta pitkin ja nauretaan kippurassa, kun pari tytönhupakkoa näkee elämänsä ensimmäistä kertaa aseen? (Okei, ei pidä mennä takuuseen pikkusiskosta, hän on kuitenkin asunut suurimman osan elämästään varuskunta-alueella.) Toisen yrityksen verkkosivujen perusteella ei tiedä yhtään mitä odottaa, kun taas toinen näyttää kohdanneen amatöörejä ennenkin. Tästä turvallisuuden tunteesta, siis silkasta mielikuvasta, olen valmis maksamaan kaksinkertaisen hinnan.
Tietenkin kyseessä voi olla myös valittu viestintästrategia: ehkä kokeneemmat ampujat vierastavat liian rautalangasta väännettyä mielikuvaa. Pelkäävät, että radalla pyörii jaloissa pelkkiä tumpeloita. Menevät sitten paikkaan, jossa on vain asiansa osaavia harrastajia. Tiedä häntä.
No, mutta menossa ollaan. Olenhan minä keilannutkin kerran, vastentahtoisesti, joten miksen sitten ampuisikin. Ehkä pitäisi sitä keilaamistakin kokeilla joskus toistamiseen.
"En ole todellisuudessa saanut muodostettua aiheesta minkäänlaista pysyvää mielipidettä, toisin kuin ilmeisesti jokseenkin jokainen ympärilläni oleva ihminen, mutta ajattelin lähestyä asiaa konkreettisesti: olen päättänyt tutustua johonkin pääkaupunkiseudun ampumarataan ja kokeilla edes kerran näillä kirotuilla käsiaseilla ampumista. Tiedänpähän sitten edes vähän, mistä puhutaan."
VastaaPoistaOlet ainakin sanojesi mittainen, eikä em. kaltaista avoimmuutta näin kin tätä kirottua lajia kohtaan enää juurikaan tapaa. Toivotan onnea, enkä henkilökohtaisesti usko että kukaan missään radalla katsoo uusia harrastajia nenänvartta pitkin.
Hmm. Kirjallinen ulosantini kusee edelleen sukilleni.
VastaaPoistaTämähän meni vakavaksi, minä alan jo liikuttua. [lue sisään vain vähimmäisvaatimus sarkasmia kasvojen säilyttämiseksi]
VastaaPoistaPitääpä vielä lisätä, kun näistä vaikutelmista ja nenänvartta pitkin katsomisesta tuli puhetta: oli jokseenkin herttaisen oloinen henkilö puhelimessa, kun soitin ja varasin ajan. Suorastaan isällinen.
VastaaPoistaTodennäköisimmin se nyt vain oli vaikutelma, jonka sillä hetkellä halusin itselleni antaa, mutta ainakaan tähän mennessä en ole joutunut pelkäämään henkeni puolesta.
Musta ihan tuntuu, että me toimitaan ajoittain samanlaisella logiikalla: "Kun Ilkka ilmoitti ryhtyvänsä kasvissyöjäksi ekologisista syistä, päätin minä ihan vain kiusallani syödä entistä enemmän lihaa."
VastaaPoistaMeinaan mitä enemmän sä hösäät tosta ampumisen kokeilemisesta, niin sitä enemmän mä olen samaa mieltä kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalon kanssa (joka on laukonut tiukkoja näkökulmiaan aiheesta tänään).
Mielenkiinnolla odotan kokemuksiasi ja reaktiotasi (ja reaktioani) ensi lauantain jälkeen!
Oijoi, nyt mun pitää ryhtyä jo kompensoimaan kahden ihmisen edestä. Alkaa tehdä tiukkaa: päivisin kun on vain rajallinen määrä aterioita eikä kovin montaa uutta harrastustakaan mahtuisi kalenteriin. Mutta yritän kyllä!
VastaaPoistaHaapasalon kommentit olivatkin sitten... hmm... omaperäisiä?
VastaaPoistaMe molemmat taidamme tietää, olivatko Haapasalon kommentit omaperäisiä. Itse käyttäysin tämän postauksen yhteydessä määritelmää ajankohtaisia.
VastaaPoistaAika siistiä, minäkin olen nyt ajankohtaisesti ainakin vähän pipi. Aivan kaikki eivät kuitenkaan sairauden taakkaa näytä kestävän: olen menettämässä alustavasti mukaan lupatuneen seuralaiseni eli joudun näillä näkymin paukuttelemaan ihan itsekseni.
VastaaPoistaEn anna takaiskujen lannistaa itseäni vaan jatkan valitsemallani tiellä, sanotte mitä hyvänsä.