Ajattelin jatkaa pariakin ajatusta, jotka olen jostain syystä rykäissyt tänne blogiin viime aikoina. Ensinnäkin on tullut perattua niitä omia arvolähtökohtia, ja toisekseen tuli sohaistua maahanmuuton teemaa. Mitenköhän ne saisi yhdistettyä?
Pitkään tuli Erikin kanssa jauhettua siitä, mikä onkaan perimmäinen syy punavihreään monikulttuurisuuden vaalimiseen. Onko monikulttuurisuus itseisarvo, ja miksi näin? Kokeilin koukkausta biodiversiteettianalogian suuntaan, mutta sieltä tuli vesiperä: biodiversiteetin nimissähän juurikin pyritään eroon vierasperäisistä eläinlajeista (ne kirotut kanit), jotta kotoisilla lajeilla on tilaa elää. Tästä ei taida herua kovin humanistista arvopohjaa, ei ainakaan kulttuurien sulautumista kannattavaa.
Sitten lopulta sain mielestäni kiteytettyä sen, mikä minun silmissäni on aina ollut vasemmistolaisuuden ydin, kategorinen imperatiivi: kaiken läpi tunkeva vahvemman velvollisuus auttaa heikompaansa. Se toimii kaikilla yksityisillä ja yhteiskunnallisilla tasoilla ja kaikenlaisissa muodoissa, ainakin noin niin kuin pyrkimyksenä. Toki liki kaikissa muissakin aatteissa on tällainen auttamisvelvollisuus, mutta monesti ennemminkin välineenä jonkin toisen päämäärän, esimerkiksi yhteiskuntarauhan, saavuttamiseksi. No, varmasti löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat näistäkin jaotteluista toisin, mutta tämähän on minun hiekkalaatikkoni.
Maahanmuuttokysymystäkin voi tarkastella tästä näkökulmasta, jos ajattelee länsimaita vahvoina ja kehitysmaita heikkoina. Juuri siitä syystä perustelut maahanmuuton haitoista vastaanottavaan maahan eivät pure punikkiin: ideologian mukaan vaikkapa Suomi voi ottaa jopa vähän takkiin, jos muualla maailmassa asiat saadaan vastaavasti parannettua.
Tätä ajattelutapaa ei ehkä kauheasti hehkuteta, sillä se ei kuulosta poliittisesti helposti kaupattavalta. Luulisin sen kuitenkin olevan aika yleinen näkemys tietyissä piireissä, joista en osaa tässä itseäni erottaa. Tietenkin olisi mukavaa, jos maahanmuutosta olisi oikeasti iloa kaikille osapuolille; kuitenkin solidaarisuuteen vankasti uskovalle tämän ehdon täyttyminen ei ole välttämättömyys.
Jos näistä lähtökohdista ollaan vaikka vain leikin vuoksi yhtä mieltä, todellinen kysymys onkin: onko maahanmuutosta globaalisti enemmän hyviä vai huonoja seurauksia? Ovatko maahanmuuttajat onnellisempia täällä kuin kotimaassaan? Jos ovat, niin entä heidän kotimaahansa jääneet? Sanotaan, että kaikkein heikoimmat eivät kuitenkaan koskaan pääse lähtemään, joten jäljelle jäävät vain pahimmat sortajat ja pahiten sorretut ja maan tilanne on entistä huonompi - mitä oikeudenmukaisuutta sellainen maahanmuutto (maastamuutto) sitten muka on?
Erikin mielestä toimiva ratkaisu olisi se, mitä vasemmisto vaatii Irakin miehittäjältä: jättäkää se Afrikka rauhaan ja antakaa niiden rakentaa itse maansa kuntoon. Mitä jos länsimaiden rajat laitettaisiin kokonaan kiinni? Jos ei olisi edes toivoa poispääsystä, vaan pitäisi panostaa oman ympäristön parantamiseen? Sen verran voisi antaa apua, että poistaisi kaikki protektionistiset tullit ja antaisi kehitysmaiden edes käydä oikeudenmukaista kauppaa lännen kanssa. Tai jos ei tekisi sitäkään, odottaisi vain muutaman sukupolven ja kurkistaisi sitten, mitä Schrödingerin kissalaatikkoon kuuluu? Olisiko siitä enemmän haittaa vai hyötyä?
Pitkään tuli Erikin kanssa jauhettua siitä, mikä onkaan perimmäinen syy punavihreään monikulttuurisuuden vaalimiseen. Onko monikulttuurisuus itseisarvo, ja miksi näin? Kokeilin koukkausta biodiversiteettianalogian suuntaan, mutta sieltä tuli vesiperä: biodiversiteetin nimissähän juurikin pyritään eroon vierasperäisistä eläinlajeista (ne kirotut kanit), jotta kotoisilla lajeilla on tilaa elää. Tästä ei taida herua kovin humanistista arvopohjaa, ei ainakaan kulttuurien sulautumista kannattavaa.
Sitten lopulta sain mielestäni kiteytettyä sen, mikä minun silmissäni on aina ollut vasemmistolaisuuden ydin, kategorinen imperatiivi: kaiken läpi tunkeva vahvemman velvollisuus auttaa heikompaansa. Se toimii kaikilla yksityisillä ja yhteiskunnallisilla tasoilla ja kaikenlaisissa muodoissa, ainakin noin niin kuin pyrkimyksenä. Toki liki kaikissa muissakin aatteissa on tällainen auttamisvelvollisuus, mutta monesti ennemminkin välineenä jonkin toisen päämäärän, esimerkiksi yhteiskuntarauhan, saavuttamiseksi. No, varmasti löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat näistäkin jaotteluista toisin, mutta tämähän on minun hiekkalaatikkoni.
Maahanmuuttokysymystäkin voi tarkastella tästä näkökulmasta, jos ajattelee länsimaita vahvoina ja kehitysmaita heikkoina. Juuri siitä syystä perustelut maahanmuuton haitoista vastaanottavaan maahan eivät pure punikkiin: ideologian mukaan vaikkapa Suomi voi ottaa jopa vähän takkiin, jos muualla maailmassa asiat saadaan vastaavasti parannettua.
Tätä ajattelutapaa ei ehkä kauheasti hehkuteta, sillä se ei kuulosta poliittisesti helposti kaupattavalta. Luulisin sen kuitenkin olevan aika yleinen näkemys tietyissä piireissä, joista en osaa tässä itseäni erottaa. Tietenkin olisi mukavaa, jos maahanmuutosta olisi oikeasti iloa kaikille osapuolille; kuitenkin solidaarisuuteen vankasti uskovalle tämän ehdon täyttyminen ei ole välttämättömyys.
Jos näistä lähtökohdista ollaan vaikka vain leikin vuoksi yhtä mieltä, todellinen kysymys onkin: onko maahanmuutosta globaalisti enemmän hyviä vai huonoja seurauksia? Ovatko maahanmuuttajat onnellisempia täällä kuin kotimaassaan? Jos ovat, niin entä heidän kotimaahansa jääneet? Sanotaan, että kaikkein heikoimmat eivät kuitenkaan koskaan pääse lähtemään, joten jäljelle jäävät vain pahimmat sortajat ja pahiten sorretut ja maan tilanne on entistä huonompi - mitä oikeudenmukaisuutta sellainen maahanmuutto (maastamuutto) sitten muka on?
Erikin mielestä toimiva ratkaisu olisi se, mitä vasemmisto vaatii Irakin miehittäjältä: jättäkää se Afrikka rauhaan ja antakaa niiden rakentaa itse maansa kuntoon. Mitä jos länsimaiden rajat laitettaisiin kokonaan kiinni? Jos ei olisi edes toivoa poispääsystä, vaan pitäisi panostaa oman ympäristön parantamiseen? Sen verran voisi antaa apua, että poistaisi kaikki protektionistiset tullit ja antaisi kehitysmaiden edes käydä oikeudenmukaista kauppaa lännen kanssa. Tai jos ei tekisi sitäkään, odottaisi vain muutaman sukupolven ja kurkistaisi sitten, mitä Schrödingerin kissalaatikkoon kuuluu? Olisiko siitä enemmän haittaa vai hyötyä?
Vaikeita kysymyksiä taas.
VastaaPoistaMä olen sitä mieltä, että ihmisiä on autettava (joskin silloin autettavallakin on jonkinlaisia velvollisuuksia, ml. velvollisuus olla kusematta auttajan muroihin ja/tai kitaraan, mutta se on eri juttu). Tämä pitää sisällään myös pakolaisten ottamista maahan. Mutta pakolaisten auttamista voisi kutsua pakolaisten auttamiseksi, eikä miksikään helvetin työperäiseksi maahanmuutoksi, jota ilman me kaikki kuallaan. Mä annoin tänään vesisateessa värjötelleelle lähimmäiselle kyydin, josta syystä jouduin poikkeamaan melkoisesti kotimatkalta, mutta en mä selittänyt itselleni, että aikukiva, tätä kautta pääsikin paljon nopeammin.
Kun mulle valehdellaan huonosti, mulle tulee sellainen olo, että mua ei nyt pidetä ihan viisaana.
Kuten sanottua, pakolaisia vastaan mulla ei ole mitään. Kaikkia me emme kuitenkaan voi tänne ottaa, joten raja on vedettävä johonkin. Sen paikasta mä en ole pätevä keskustelemaan. Mutta sen voin sanoa, että paras mahdollinen tapa huolehtia pakolaisista niin, että yhteinen taipaleemme tuottaisi mahdollisimman vähän harmia molemmille osapuolille ei ole se, että annetaan pakolaisen tehdä mitä tahansa sillä verukkeella, että "kun hänellä on ollut niin vaikeaa". Mulla olisi tästä useita anekdootteja, mutta niiden arvo argumentteina on tiedossa.
Mä en siis tiedä, mikä olisi oikein, mutta ainakin asioista voisi puhua oikeilla nimillä näin aluksi.
Tonne asti mä en olekaan päässyt vielä omassa ajatuskehitelmässäni, siis sinne, että mitä niiden maahanmuuttajapakolaisten kanssa sitten pitäisi tehdä, jos ja kun he ovat tänne saapuneet.
VastaaPoistaKamppailen nimittäin edelleen vain sen kysymyksen kanssa, että millaisella etiikalla kukin perustelee rajojensa löysyyttä/tiukkuutta.
Itse en käyttänyt sanaa pakolainen, koska en nähnyt mitään perusteltua syytä rajata maahanmuuttoa vain akuuteista kriisimaista kotoisin oleville. Voidaanhan Rajamäen termiä käyttäen "elintasopakolaistenkin" tarvetta pitää ihan oikeutettuna, eli ihan vain paremman elintason ja itselleen sopivamman arvoympäristön löytäminen voi oikeuttaa ihmiset muuttamaan jonnekin muualle. Amerikkalainen unelma globaalilla tasolla, tai jotain.
Mä taidan ylikäyttää fraasia "globaali taso". Se on se punaviherfeministi minussa.
Hyvää pohdintaa Angina.
VastaaPoistaItse olen sitä mieltä, että rajojen sulkeminen ja vain omaan napaan katsominen saa käytännössä aikaan niin paljon negatiivista, ettei se kannata: naapurit tulevat kateellisiksi tai muuten vaan epäilevätkyräilevät - niin yksittäisten ihmisten tasolla kuin valtiotasollakin. Ja erityisesti homma kusee, jos ihmisiä ei päästetä maasta (tai alueelta) pois heidän sitä halutessaan. Näiden ristiriitojen hallintayritykset johtavat pitkälle valtioterroriin sisäpolitiikassa ja valtiollisiin kahnauksiin ulkopolitiikassa.
Olen samaa mieltä siitä, että Suomella ja Euroopalla on varaa polttaa rahaa, jos on edes toiveirta siitä, että roihu vähän lämmmittää heikommin menestyneitä maita. Lisäksi tämmöiset poltettavat rahat pitäisi kerätä veroina, ei lahjoituksina, sillä on yksittäisten kansalaisten auttamisvelvollisuus, silloin kun se kohdistuu tuntemattomiin, on aivan liian volatiili pitkäaikaisen rahoituksen takeeksi. Lisäksi säätyisi pitkä penni kansalaisjärjestöjen kampanjointirahaa.
Onko rajojen täydellisestä sulkemisesta todella enemmän haittaa kuin hyötyä? Jos ajatellaan vaikkapa sadan vuoden tähtäimellä? Meillä ei taida olla nykytilanteessa mitään keinoa tietää, miten länsimaiden pelinappulana historian sivu kulkenut kolmas maailma (tai jokin muu valitsemamme eufemismi) olisi aivan omin neuvoin kehittynyt. Ehkä meidän naiivista hyväntahtoisuudestamme onkin enemmän haittaa?
VastaaPoistaEhkä tosiaan jyrkkä muuri koko lännen ympärillä voisi nostattaa muussa maailmassa vihaa, joka ei sammuisi vaan ennemminkin roihuaisi entistä korkeammalla sukupolvesta toiseen. Mutta jos ottaisi välinpitämättömämmän asenteen: ei auttaisi, muttei kiusaisikaan? Poistetaan sekä kehitysapu että suojatullit.
Hmm, mikäköhän olisi välinpitämätön suhtautuminen maahanmuuttoon. Kuinkakohan realistista olisi antaa kenen tahansa tulla täysin vapaasti tänne? Ehkä se olisi realistista, jos minkäänlaista apua ja tukea ei saapuneille annettaisi - tulo omalla vastuulla.
Ei kuulosta enää vasemmistolaiselta, hmph. Mihin minä olen oikein menossa? Ilmeisestikin anarkiaan.
Jatkanpa vielä omaa rönsyilyäni, paitsi että nyt yritän tiivistää kysymykseni: mikä se on se monikulttuurisuus ja mikä siinä on niin hienoa. Se ei ole minulle ihan selvinnyt, joskaan en ole päättänyt automaattisesti olla sitä vastaankaan.
VastaaPoistaEli onko monikulttuurisuus jonkinlainen itseisarvo, ja kuka niin on päättänyt? Ja jos ei ole, niin mitä hyötyä siitä sitten on?