tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Jottei totuus unohtuisi

Kaiken tämän poliittisen ja ideologisen itsenimetsästyksen aikana haluan muistuttaa itseäni ja lukijoitani siitä, että pidän pikkusormen kynnelläni edelleen kiinni ainakin yhdestä puna-aatteen kulmakivestä: minä pidän veroista. Verot ovat mielestäni eräs nerokkaimmista yhteiskunnallisista keksinnöistä.

Ihmiskuvani lienee nihilistinen, mutta verot sopivat sen kanssa yhteen mainiosti. Vaikka uskon ihmisten periaatteessa haluavan hyvää, uskon samalla, etteivät he kuitenkaan tositilanteessa läheskään aina valitsisi hyvää helpon sijasta. Siksi en kykene uskomaan, että citysinkut ihan oma-aloitteisesti vaihtaisivat lattensa lasten koulutukseen, tai että me perheelliset viitsisimme luopua Reiman haalareista ja kylpylälomista narkomaanien kuntoutuksen hyväksi. Itse asiassa veikkaan, että tositilanteessa hyvin harva luopuisi yhtään mistään narkomaanien kuntoutuksen hyväksi.

Jos ei mennä vaikeisiin yksityiskohtiin, en minä näe mitään periaatteellista pahaa Yle-verossakaan. Ihan kauniinideologisessa mielessä minusta on hienoa, että on olemassa julkisin varoin toteutettua tiedonvälitystä. Se, että juuri minä en katso Ylen kanavia, ei ole syy olla maksamatta Yle-veroa. Sellaistahan se verotus on.

Sen sijaan printti-Hesarin ja sitä siteeranneen Aamulehden kertoma kaikilta samansuuruisena perittävä könttäsumma ei mahdu oikeustajuuni sitten millään. Sellaista verotus ei minun mielestäni ole.

Lisäksi verovaroilla ei pitäisi minun mielestäni tukea tuotantoa, joka lähinnä kilpailee mainosrahoitteisen tuotannon kanssa. Jos verorahat eivät tuo mitään vaihtelua kaupallisten kanavien keskuuteen, ovat ne menneet hukkaan.

Tämä taisi nyt olla punaista tekstiä, vai mitä? Vai oliko tuo kilpailun vääristämistä vastustava maininta sinistä? En oikein enää pysy perässä. Ainakin se lienee työnantajakonsernini linjan mukainen - ja siitä nyt ei ota enää kukaan selvää. Yksi työkaveri on perunut ilmaisen Hesarinsa lehden oikeistolaisen linjan vuoksi, toisia kollegoja taas hiertää äitelä punaviherhehkutus.

Minua vain hiertää. Näihin naiiveihin peruskysymyksiin pitää kerta kerran jälkeen palata, mutta silti mikään ei tunnu helpottuvan. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä äänestän seuraavissa vaaleissa.

17 kommenttia:

  1. Verorahoissa on vain se ongelma, että ne ovat aina Jonkun Toisen Rahoja, ja niitä voi käyttää ihan miten sattuu.

    VastaaPoista
  2. No mutta siksihän meillä on (edustuksellinen) demokratia. Älä äänestä sellaista, joka käyttää rahoja miten sattuu.

    VastaaPoista
  3. No joku muu aina äänestää noita demareita ja vasureita, jotka pyrkivät sitä rahaa aika huolettomasti käyttämään. Ja RKP:ta.

    Miinusäänien lisääminen (tuntuisi ainakin) pudottaisi muutamia tuhlureita (kuten RKP) aika hätäiseen pois.

    VastaaPoista
  4. Niin joo, se on sen demokratian ikävä puoli - tyhmät ihmiset.

    Miinusäänistä mulla on taas sellainen kutina, että ne tuppais pudottamaan pois kaikki, joilla ylipäänsä on asioista mielipiteitä. Toisin sanoen miinusäänijärjestelmä voisi tuoda mullekin tilaisuuden päästä vaikuttamaan politiikassa.

    VastaaPoista
  5. Kyllä Jonkun Toisen Rahoilla pelaaminen sotkee oikeistolaisenkin pään.

    VastaaPoista
  6. Sotkee vain. Anna mä arvaa: Susta Tuntuu.

    VastaaPoista
  7. Äh, piti kirjoittaa sotkee vai. Ei vain.

    VastaaPoista
  8. Eiku se ännähän olikin näköjään vain väärässä sanassa. Sotkee vain. Anna mä arvaan.

    Hitto.

    VastaaPoista
  9. Ai onko meidän maskottikommarimme päässyt JTR:ään käsiksi eikä nyt pysty euforialtaan muodostamaan koherentteja lauseita?

    Kotifasisti, sinuna tarkistaisin tilitapahtumat nyt.

    VastaaPoista
  10. Maskottikommarin pää on vieläkin sekaisin kaikesta siitä ruudista.

    Ja jotenkin tää teidän argumentaation taso ei häikäise mua tänään. Tässähän pitää kohta äänestää sosialistia tai vihreää.

    VastaaPoista
  11. Kostoksi mä en äänestä enää ikinä ketään, hähää. Katsotaan miten suu sitten laitetaan.

    VastaaPoista
  12. Tota nyt ei usko kukaan. Et sä malta olla jättämättä sitä protestiääntäsi, saatat vain kietaista kaulaliinan naamasi eteen jottei kukaan tunnista äänestyspisteellä.

    Sitä paitsi ihan sua ja sun argentiinalaiskavereita vartenhan perustettiin juuri kaksi uutta puoluettakin.

    VastaaPoista
  13. Me emme tarvitse kuin yhden Puolueen, yhden Johtajan, yhden Kansan ja yhden Voiton!

    Oho, sori, taas mä innostuin.

    VastaaPoista
  14. Kovaa puhetta patongin ääreltä.

    No, mutta nyt onkin sitten puolueiden pudotuspelin aika. Valitse niistä omasi, valtaa se ja tallo muut allesi. Riittävällä karismalla se onnistuu demokratiassakin.

    Ja eikun JTR:n kimppuun.

    VastaaPoista
  15. Kani, pitäisiköhän liittyä vihreisiin ja vallata se offensiivilla sisältäpäin?
    Enkä puhu nyt mistään vaaleista (edes blondeista).

    Pasifistihippienhän on tunnetusti paha tehdä vastarintaa kuin syömälakoilla, joista tulee paha katabolinen tila, joka helpottaa rautasaappaan alle polkemista kummasti.

    VastaaPoista
  16. Kommenttiboksi selkeästi tekee jälkeenpäin omat virheensä, eikä kyse ole käyttäjän typoista.

    VastaaPoista
  17. Hanki profiili, niin ei tartte selitellä.

    Ja kyllä täällä saa kirjoittaa crap, tartte sievistellä ja tiputella vokaaleja.

    VastaaPoista