tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Verta ja ruudinkäryä

Kävin ampumassa. Luulin, että aiemmin on ollut todella hauskaa, mutta nyt tiedän, mitä todella hauska on.

Olisi pitänyt arvata, että se kuivaharjoiteltu asento oli täyttä schaissea. Ensimmäiset pari kierrosta menivät täysin metsään, kun ohjaaja yritti järkyttyneenä korjailla vähintäänkin omaperäistä asentoani. Mutta jotain käänteistä hyötyä siitä ehkä olikin: kun olin oppinut irti omituisuuksistani, meni muutama kierros sitten paremmin kuin koskaan aiemmin - tauluun iskeytyi pelkkää kasia, ysiä ja kymppiä.

Pikkupistooli istui kädessä kuin valettu, sormi liikkui pehmeästi ja, mikä ehdottamasti parasta, rekyyli napsahti terävästi mutta kevyesti kuin alkukesän tuulenhenkäys. Yleensähän se pieni rekyyli on lähinnä tukahdutettu nytkähdys, kun puristan asetta aivan liian tiukkaan ja nykäisen liipasimesta liian nopeasti. Mutta kun se luoti joskus onnistuu lähtemään juuri niin yllättäen kuin on tarkoitus, tuntuu kuin itsekin leijuisi ilmassa! Hieno ja koukuttava tunne.

Eihän tätä iloa sitten kestänyt, vaan suoritus alkoi tunnin loppupuolella jo laskea kuin lehmän häntä. Tein mitä tein, aina meni jotain pieleen. Rutiinin puutetta: eihän se onnistu, kun yrittää koko ajan tietoisesti keskittyä pitämään hartiat alhaalla, selän suorana, pään pystyssä, painon molemmilla jaloilla, tähtäinkuvan tasaisena sekä sormen liikkeen hitaana ja tähtäinsilmään suunnattuna. Sitten kun nämä kaikki tai edes valtaosa tulee selkäytimestä, saattavat tuloksetkin olla tasaisemmin hyviä.

Ampumisen jälkeen menin sitten lepyttelemään paheesta kirkuvaa omaatuntoani ja luovuttamaan verta. Kun kerran ampumaharrastuksellani aiheutan pahaa oloa ja YJT-ongelmia (menixtää nyt oikein?), lienee asiallista pelastaa jonkun henki siitä hyvästä.

Tästä saisikin aselainsäädäntöön uuden näkökulman. Jos kerran lentomatkustajatkin voivat lepytellä omatuntoaan kompensoimalla hiilidioksidipäästöjään rahallisesti, voisivat aseharrastajatkin ostaa yhteisön hyväksynnän tai ainakin hillitä paheksuntaa laittamalla itsenstä toden teolla peliin.

Kun kyseessä oli vain pienikaliiberisella vuokra-aseella ampumaseuran valvonnassa suoritettu synti, koen selviäväni siitä 450 millilitralla verta. Toisaalta kyseessä oli paheksuttava alle 600mm pituinen ase, joten tätä pidemmällä vuokra-aseella suoritettu ammunta voisi miesten tapauksessa velvoittaa lähinnä spermanluovutukseen. Aseen ostaminen omaksi voisi maksaa vaikkapa munuaisen verran, naiset voisivat maksaa oman aseen käytöstä munasoluilla.

Ajatusta saa kehitellä vapaasti.

8 kommenttia:

  1. Median tietojen mukaan aseiden läsnäolo saattaa myös helpottaa spermanluovutusta ns. pyssynhivelymekanismin kautta, joten kenties ampumaratojen yhteyteen voisi pystyttää spermanluovutuspisteet?

    VastaaPoista
  2. Mutta tuohan kuulostaa lähestulkoon mukavalta! Ei mukavilla asioilla osteta hyvää omatuntoa.

    Toisaalta olisi aika epäekologista antaa kaiken sen potentiaalin valua hukkaan.

    VastaaPoista
  3. Veresi nyt kohonnut lyijypitoisuus ei tee siitä kelvollista edes veriräiskäleisiin, nii!

    VastaaPoista
  4. Josta tulee mieleen kun soitimme luminoivalle heavy metal detector -bakteerikannalle HIMiä, eikä se pitänyt sitä juuri minään, ei fotonikaan irronnut.

    VastaaPoista
  5. No HIMiä nyt ei pidä kukaan minään.

    VastaaPoista
  6. Joo, mä en halunnut loukata aiemmin Crapswampin tunteita, mutta on munkin todettava detektorin toimineen ilmeisen luotettavasti.

    VastaaPoista
  7. Kyseessä oli nimenomaan kalibrointi ja nollanäyte.

    Esimerkiksi Slayerin avullahan tavallisetkin kannat menevät ruotuun ja rupeavat luminoimaan komennettaessa. Ei sillä kukaan tieteellisiä ambitioitaan täytä.

    VastaaPoista