Olen selaillut ajankulukseni poikkeuksellisen vanhoja lehtiä, ja tarttuipa käteeni viimeperjantainen Uutispäivä Demari. Poliittiset lehdet ovat kenties parasta luettavaa ikinä, ja nytkin osui silmään hauska artikkeli.
STTK:n Mikko Mäenpää ehdottaa, että SDP uudistaisi hieman kielenkäyttöään. Mäenpään mielestä toveri-sanan käytöstä voitaisiin jo luopua, eikä Puoluettakaan ehkä kannattaisi enää nykyään kirjoittaa isolla peellä.
Ymmärrän vallan mainiosti Mäenpään murheet, olenhan minä itsekin huomannut, että kovin väkevä retoriikka alkaa puistattaa ja kääntää pois liturgian ääreltä ennen kuin edes sisäistän itse asiaa. Taistolaislaulut ovat luonnollisesti aivan ihania, mutta nostan automaattisesti piikit pystyyn törmätessäni asiatekstiin uusliberalistisesta ja kapitalistisesta maailmanjärjestyksestä, solidaarisuudesta, työläisen ja proletariaatin sorrosta, luokkataistelusta, vallankumouksesta ja porvariston huonoista unista. Eikö nyt saanutkaan nauraa?
Kuten tarkkaavaisimmat lukijat ovat varmaan jo huomanneet, louskutan leukojani herkemmin kuin vaivaudun oikeasti perehtymään asioihin. Siitäpä syystä minulle selvisi vasta joskus viime keväänä, että on olemassa sellainenkin yhteenliittymä kuin Sosialistinen internationaali, johon SDP:kin kuuluu. En voinut olla tirskumatta, ja itse aihetta käsittelevä uutinen meni ihan ohi.
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että minua naurattavat nykyään myös mm. termit työväki, toivo, kannustavuus, tietoyhteiskunta, yhteiskuntavastuu, elinkeinoelämä, nuorukainen, uussuomalainen, kantasuomalainen, han-suomalainen, leijona, saimaannorppa, kestävä kehitys, eettinen kuluttaminen, moniarvoisuus, yksiarvoisuus, homogeenisyys, heterogeenisyys, valinnanvapaus, mielipiteenvapaus, sananvapaus sekä kansalaisjournalismi.
Ja tiedättekö mitä? Nauraminen on kivaa. Nauraminen on ihan ok. Kyllä nauraa saa.
STTK:n Mikko Mäenpää ehdottaa, että SDP uudistaisi hieman kielenkäyttöään. Mäenpään mielestä toveri-sanan käytöstä voitaisiin jo luopua, eikä Puoluettakaan ehkä kannattaisi enää nykyään kirjoittaa isolla peellä.
Ymmärrän vallan mainiosti Mäenpään murheet, olenhan minä itsekin huomannut, että kovin väkevä retoriikka alkaa puistattaa ja kääntää pois liturgian ääreltä ennen kuin edes sisäistän itse asiaa. Taistolaislaulut ovat luonnollisesti aivan ihania, mutta nostan automaattisesti piikit pystyyn törmätessäni asiatekstiin uusliberalistisesta ja kapitalistisesta maailmanjärjestyksestä, solidaarisuudesta, työläisen ja proletariaatin sorrosta, luokkataistelusta, vallankumouksesta ja porvariston huonoista unista. Eikö nyt saanutkaan nauraa?
Kuten tarkkaavaisimmat lukijat ovat varmaan jo huomanneet, louskutan leukojani herkemmin kuin vaivaudun oikeasti perehtymään asioihin. Siitäpä syystä minulle selvisi vasta joskus viime keväänä, että on olemassa sellainenkin yhteenliittymä kuin Sosialistinen internationaali, johon SDP:kin kuuluu. En voinut olla tirskumatta, ja itse aihetta käsittelevä uutinen meni ihan ohi.
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että minua naurattavat nykyään myös mm. termit työväki, toivo, kannustavuus, tietoyhteiskunta, yhteiskuntavastuu, elinkeinoelämä, nuorukainen, uussuomalainen, kantasuomalainen, han-suomalainen, leijona, saimaannorppa, kestävä kehitys, eettinen kuluttaminen, moniarvoisuus, yksiarvoisuus, homogeenisyys, heterogeenisyys, valinnanvapaus, mielipiteenvapaus, sananvapaus sekä kansalaisjournalismi.
Ja tiedättekö mitä? Nauraminen on kivaa. Nauraminen on ihan ok. Kyllä nauraa saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti