On totta, että on inhimillisesti katsoen mahdotonta tehdä mitään, mikä ei ärsyttäisi ainakin jotakuta. Mitä suurempi yleisö teolla on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se tietenkin ärsyttää. Tästä syystä ärsyttämisen neuroottinen välttely on täysin turhaa.
Joskus sen sijaan ihminen saattaa ottaa suoranaiseksi tavoitteekseen ärsyttämisen. Tuolloin tarkoituksena on ehkä ärsyttää mahdollisimman laajaa ihmisjoukkoa, tai sitten kohdentaa ärsytys johonkin tiettyyn ihmisryhmään tai peräti tiettyyn ihmiseen. Tuolloin kannattaa muistaa kaksi perusasiaa.
1. Tahallaan ärsyttäminen ei saa vaikuttaa turhan ilmiselvästi tahallaan ärsyttämiseltä. Vaikka tieto siitä, että joku haluaa tieten tahtoen ärsyttää, saattaa olla hyvinkin ärsyttävä, kääntyy alleviivaava ja itsetarkoituksellinen ärsyttäminen helposti vain säälittäväksi sohimiseksi. Jos ärsyttäjä leimautuu keskenkasvuiseksi ja huomionhakuiseksi runkkariksi, saattaa ärsytysefekti jäädä kokonaan toteutumatta.
Jos pyritään lievään ja harmittomaan ärsytykseen, kannattaa ärsyttäjän ilmaista hienovaraista huvittuneisuutta havaitessaan ärsyyntymistä. Jos sen sijaan halutaan ajaa ärsytyksen kohde raivon partaalle, kannattaa ärsyyntyjän reaktioihin suhtautua täydellisen välinpitämättömästi. Myös tietämättömän ja viattoman esittäminen voi olla hyvä strategia, mutta silloin kannattaa varoa antamasta itsestään tyhmää kuvaa. Tyhmä ihminen nimittäin ärsyttää vain neuroottisia ihmisiä eikä heitäkään kovin intohimoisesti.
2. Ärsyttäjän on tunnettava rajansa ja tiedettävä, milloin on paras lopettaa. Luonnollisesti raja tulee ärsyttäjällä vastaan aina myöhemmin kuin ärsyyntyjällä, mikä on koko ärsyttämisen ideakin. Ärsyyntyjän rajan yli on mentävä, koska muuten koko operaatio on ollut vain hyödytöntä teeskentelyä. Ärsyyntyjän huumorintajusta ja muista henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuu, kuinka iso näiden eri rajojen väli on. Mikäli ärsyttäjä ei tunne ärsyyntyjää kovin hyvin, kannattaa oman turvallisuuden ja mukavuuden vuoksi olettaa rajojen erotus melko suureksi ja lopettaa melko aikaisin.
Oikeaoppisen ja ei-itsetuhoisen ärsytyksen tavoitteena ei voi koskaan olla lopullinen välirikko (henkilökohtaisten ihmissuhteiden ollessa kyseessä) tai oikeuden tuomio (sen sijaan löyhin perustein laaditut syytteet voivat olla ihan kelpo tavoite huimapäisemmille). Päämäärä kannattaakin miettiä jo valmiiksi ennen ärsytysoperaatioon ryhtymistä ja lopettaa toimenpiteet heti tavoitteen täytyttyä. Ahneus on tässäkin asiassa vaarallista.
Joskus sen sijaan ihminen saattaa ottaa suoranaiseksi tavoitteekseen ärsyttämisen. Tuolloin tarkoituksena on ehkä ärsyttää mahdollisimman laajaa ihmisjoukkoa, tai sitten kohdentaa ärsytys johonkin tiettyyn ihmisryhmään tai peräti tiettyyn ihmiseen. Tuolloin kannattaa muistaa kaksi perusasiaa.
1. Tahallaan ärsyttäminen ei saa vaikuttaa turhan ilmiselvästi tahallaan ärsyttämiseltä. Vaikka tieto siitä, että joku haluaa tieten tahtoen ärsyttää, saattaa olla hyvinkin ärsyttävä, kääntyy alleviivaava ja itsetarkoituksellinen ärsyttäminen helposti vain säälittäväksi sohimiseksi. Jos ärsyttäjä leimautuu keskenkasvuiseksi ja huomionhakuiseksi runkkariksi, saattaa ärsytysefekti jäädä kokonaan toteutumatta.
Jos pyritään lievään ja harmittomaan ärsytykseen, kannattaa ärsyttäjän ilmaista hienovaraista huvittuneisuutta havaitessaan ärsyyntymistä. Jos sen sijaan halutaan ajaa ärsytyksen kohde raivon partaalle, kannattaa ärsyyntyjän reaktioihin suhtautua täydellisen välinpitämättömästi. Myös tietämättömän ja viattoman esittäminen voi olla hyvä strategia, mutta silloin kannattaa varoa antamasta itsestään tyhmää kuvaa. Tyhmä ihminen nimittäin ärsyttää vain neuroottisia ihmisiä eikä heitäkään kovin intohimoisesti.
2. Ärsyttäjän on tunnettava rajansa ja tiedettävä, milloin on paras lopettaa. Luonnollisesti raja tulee ärsyttäjällä vastaan aina myöhemmin kuin ärsyyntyjällä, mikä on koko ärsyttämisen ideakin. Ärsyyntyjän rajan yli on mentävä, koska muuten koko operaatio on ollut vain hyödytöntä teeskentelyä. Ärsyyntyjän huumorintajusta ja muista henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuu, kuinka iso näiden eri rajojen väli on. Mikäli ärsyttäjä ei tunne ärsyyntyjää kovin hyvin, kannattaa oman turvallisuuden ja mukavuuden vuoksi olettaa rajojen erotus melko suureksi ja lopettaa melko aikaisin.
Oikeaoppisen ja ei-itsetuhoisen ärsytyksen tavoitteena ei voi koskaan olla lopullinen välirikko (henkilökohtaisten ihmissuhteiden ollessa kyseessä) tai oikeuden tuomio (sen sijaan löyhin perustein laaditut syytteet voivat olla ihan kelpo tavoite huimapäisemmille). Päämäärä kannattaakin miettiä jo valmiiksi ennen ärsytysoperaatioon ryhtymistä ja lopettaa toimenpiteet heti tavoitteen täytyttyä. Ahneus on tässäkin asiassa vaarallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti