Tämänpäiväisessä Nyt-kolumnissaan mielipiteissään ihailtavan varma Anu Silfverberg kirjoittaa minuakin kummastuttavasta aiheesta eli törkyviesteistä ja uhkailusta. Voin hyvin uskoa, että kaikenlaista saastaa julkisuudessa maahanmuutosta puhuvat ihmiset saavat tosiaan vastaanottaa, enkä yhtään kadehdi heidän osaansa. Minä olen aivan liian mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni poliitikoksi tai kärkkääksi toimittajaksi, enhän ole kiinnostunut kuulemaan henkilööni tai perheeseeni kohdistuvia uhkailuja.
En minä tiedä, mistä nämä hullut uhkailijat oikein tulevat. Valitettavasti en myöskään tiedä, mitä niille oikein pitäisi tehdä. Anu on nostanut esiin todellisen ongelman, vaikkei välttämättä aivan ensimmäisenä. Mikä ihme saa oletettavasti aikuiset ihmiset sekoamaan noin täysin, miksi aihe herättää noin voimakkaita tunteita?
Hyvänä journalismina minä en tuota kolumnia kuitenkaan pidä. Me journalistin säännöistä viis veisaavat bloggarit saatamme tuollaisia mielipidekirjoituksia raapustaakin, mutta työkseen valtakunnan suurimpaan päivälehteen kirjoittavalta toimittajalta odotan paljon enemmän. Kuten vaikka tasapuolisuutta.
Eikö Anu tiedä, että ongelma koskee muitakin kuin hänen laitaansa leikkikentästä? Vai eikö hän vain koe relevantiksi mainita sitä tässä yhteydessä? Luulisi, että yhteistä päiviteltävää löytyisi, ihan vain sananvapauden nimissä. Mutta ehkä tässä on sittenkin kyse jostain muusta kuin mielipiteidensä vuoksi herjatuksi ja uhatuksi joutumisesta, ja minä vain jotenkin ymmärsin väärin.
Anun mielestä poliitikkojen on ilmeisen tärkeä eksplisiittisesti ilmaista vastustavansa rasismia ja väkivaltaa – muuten on kyse hiljaisesta hyväksynnästä. Jos poliitikot eivät kuitenkaan eksplisiittisesti vastusta sikaniskaisten nuivien junttien ja heidän perheidensä uhkailua eikä Anukaan moista vaadi, se lienee sitten sallittua? Vai mitä tässä nyt ajettiin takaa?
En minä tiedä, mistä nämä hullut uhkailijat oikein tulevat. Valitettavasti en myöskään tiedä, mitä niille oikein pitäisi tehdä. Anu on nostanut esiin todellisen ongelman, vaikkei välttämättä aivan ensimmäisenä. Mikä ihme saa oletettavasti aikuiset ihmiset sekoamaan noin täysin, miksi aihe herättää noin voimakkaita tunteita?
Hyvänä journalismina minä en tuota kolumnia kuitenkaan pidä. Me journalistin säännöistä viis veisaavat bloggarit saatamme tuollaisia mielipidekirjoituksia raapustaakin, mutta työkseen valtakunnan suurimpaan päivälehteen kirjoittavalta toimittajalta odotan paljon enemmän. Kuten vaikka tasapuolisuutta.
Eikö Anu tiedä, että ongelma koskee muitakin kuin hänen laitaansa leikkikentästä? Vai eikö hän vain koe relevantiksi mainita sitä tässä yhteydessä? Luulisi, että yhteistä päiviteltävää löytyisi, ihan vain sananvapauden nimissä. Mutta ehkä tässä on sittenkin kyse jostain muusta kuin mielipiteidensä vuoksi herjatuksi ja uhatuksi joutumisesta, ja minä vain jotenkin ymmärsin väärin.
Anun mielestä poliitikkojen on ilmeisen tärkeä eksplisiittisesti ilmaista vastustavansa rasismia ja väkivaltaa – muuten on kyse hiljaisesta hyväksynnästä. Jos poliitikot eivät kuitenkaan eksplisiittisesti vastusta sikaniskaisten nuivien junttien ja heidän perheidensä uhkailua eikä Anukaan moista vaadi, se lienee sitten sallittua? Vai mitä tässä nyt ajettiin takaa?
Aiemmassa elämässäni mut luvattiin tappaa noin kerran viikossa. Ei ollut Anu silloin mua lohduttamassa, harmi kyllä.
VastaaPoistaAstrid Thorsin saamat nettiuhkailut ovat ehdottomasti sopimattomia ja tämän asian kommentointi ansaitsee ehdottomasti muutaman kolumnin Hesarissa. Elän vielä sellaisessa heikossa toivossa että suuri osa näistä typeristä nettikirjoitteluista olisivat tämän uuden median käyttöön tottumattomien ihmisten ylilyöntejä mutta voin hyvin olla väärässäkin.
VastaaPoista"Jos mielistelee rasisteja, eivät rasistit hyökkäile."
Siis toisin sanoen, jos ei julkisesti ja riittävän äänekkäästi asetu vastustamaan maahaanmuuttokriittisiä ajatuksia, niin mielistelee rasisteja. Anu Silfverberg ei ehkä juuri tätä halunnut tuoda esille näkemyksenään mutta se kuitenkin oli ainakin minulle hänen tekstinsä sanoma. Tämän kaltainen asenne ei tee maltillisen poliitikon asemaa kovinkaan helpoksi.
Joo, siis kyllähän mun mielestäni Astridin uhkailu netissä kertoo lähinnä uhkailijan henkisestä pienuudesta, niin kuin mikä tahansa uhkailu. Mutta jotenkin mä en jaksa kauheasti kauhistella sitä. Jos nyt joku adjektiivi sille pitäisi keksiä, niin "naurettava" olisi aika lähellä. Jos kykyni sääliä ylettyisi tarpeeksi syvälle tuohon kuoppaan, niin sotkisin naurettavaan jonkinverran säälittävää mukaan, mutta nyt ei kyllä tunnu siltä.
VastaaPoista