Kurinpalautuksen tarpeessa

Nyt on mennyt jo hyvä tovi tätä poliittista kolmenkympin kriisiä käsitellessä, ja lienee aika seisahtaa ja katsoa, mihin on tultu. On sanottava, että alkaahan tämä pikkuisen huolestuttaa.

Tarkoitus oli alun perin heittää raskas punavihreä viitta harteilta, tarkastella ympäristöä kriittisesti ja tehdä sitten valintoja aiempaa rationaalisemmin ja harkitummin. Viittoja on tullut viskeltyä ja ympäristöä tarkasteltua, mutta ei tästä elämästä kyllä ole tullut yhtään aiempaa rationaalisempaa eikä harkitumpaa; ennemminkin tilanne on vain pahentunut.

Esimerkiksi ruokakaupassa käydessäni olen huomannut arpovani banaanihyllyn edessä: aina aiemmin ostin automaattisesti reilun kaupan banaaneja, mutta nyt mieleni tekisi suunnata kohti riisto-Chiquitaa ihan vain koska reilu kauppahan on siis niinku tosi noloo viherpiiperrystä. Ja itse asiassa kerran ennen joulua ostin ihan vain kiusallani riistosatsumia reilujen klementiinien sijaan.

Lisäksi viime aikoina on tullut luettua lähinnä Scriptaa ja haukuttua Helsingin Sanomien toimituksen joukkopsykoosia. Mutta entä jos minä olenkin se psykoosiin ajautunut ja hesarilaiset oikeassa? Entä jos minä olenkin rasisti enkä muodikkaasti maahanmuuttokriittinen? Leikinkö minäkin vain sanoilla ja peitän todelliset alkukantaiset ennakkoluuloni vain ohuesti?

Kaikki Star Warsinsa katsoneet tietävät, että pimeä puoli on vahva ja vetoava. Näinköhän minäkin olen lupaava Anakin, joka lipuu väärälle puolelle aitaa vain joutuakseen myöhemmin kohtaamaan hyveellisen jälkikasvunsa ja tehdäkseen parannuksen juuri ennen kuolemaansa (sori, spoileri)? Vai olenko kenties jo kokonaan menetetty tapaus? Ihan vain siksi, että on niin hauskaa tehdä vähän toisin kuin ennen?

Ja toisaalta.