Pahe leviää

Raahasin kotifasistin tänään kanssani ampumaradalle, noin niin kuin ystävänpäivän kunniaksi. Alun perin reissun piti olla yllätys, mutta eilen kotifasisti kyseli suunnitelmistani ja heitteli arvauksia niin pitkään, että lopulta osui oikeaan. Ja minä olen huono valehtelemaan, joten tietenkin piti myöntää. No, kävimme me syömässäkin, eli ei siinä kaikki. Kiitos vain jälleen kerran lasten vahtimisesta, Pikkusisko.

Kun silloin syksyllä suunnittelin ensimmäistä ampumareissuani, ei kotifasisti suostunut millään tulemaan mukaan: on kuulemma ampunut armeijassa ihan tarpeeksi (ja olisiko vielä rehennellyt ampuneensa isommilla pyssyillä, kun kerran panssarivaunussa sotaisan velvollisuutensa suoritti). Sittemmin mies rupesi pohtimaan, että ehkä armeija teki ampumiselle sen minkä koulun liikuntatunnit urheilulle - kenties ampuminen voisikin rennossa ympäristössä olla ihan mukavaa puuhaa.

Tästä minä sitten rohkaistuin, ja tulos oli hyvä: kotifasistilla oli kuulemma kivaa ja toistekin lupasi lähteä mukaan. Ilmeisesti ruudinkäry sai äijävaihteen päälle, sillä nuppuseni ryhtyi nostalgisesti muistelemaan sitä upeaa päivää, kun sai varastojen tyhjennyksen varjolla ampua peräti 40 tuolloin 400 D-markan arvoista panssarivaunun tykin patruunaa ihan vain omaksi ilokseen siellä paikassa, jossa pojista tulee miehiä. Koska minulla ei ole moisia kokemuksia, olen edelleen ihan tyytyväinen niihin kakskakkosiin.

Mutta hittolainen, että se on kerta kerralta hauskempaa. Sihtini ei kylläkään ole pahemmin kehittynyt, mutta asentoni on nyt hieman aiempaa parempi ja aseen käsittely sujuu paniikitta.